"Hyi kun te olette ilkeä!" —
"Sen minä vaan sanonkin, että sinusta tulee vielä onnen poika, kylän raittiin tyttö ja semmoisen äidin kasvattama. — — Mutta ethän vaan kirkolle asti ole menossa?" kysyi Aappo Heikiltä.
"Semmoinenhan se oli aikomus."
"Niin, sinulla on torpan laiton puuhat?"
"Niinhän ne ovat — ja vähän muutakin asiaa."
"No mitä sitten — vissiinkin tuumit puiden hakemista?"
"Niin."
"Hahhahhah! — Oletko lapsellinen?! — Etkö tuota jo ole tullut näkemään, mimmoista huushollia se on tuo metsähoito; kuluttaa ensin viikkokausi parasta työaikaa, maksaa päälliseksi kartoista, hakemiskirjoista, takuukirjain todistuksista ja kumarrella sitten metsäherroja, kaikki turhaa. — Ainoastaan ne, jotka osaavat tekeytyä metsäherroille hyvin ulkokullatun näköisiksi ja haukkua kanssaveljiään metsän varkaiksi, ainoastaan ne saavat puita, jos sattuu. — Mutta kylän rehellisimmille miehille ei puita anneta, ei vaikka itkisi ja inusi, vaivataan vaan käräjiin metsän hakkuusta muka, kuten tiedät Lotvosellekin käyneen. Vuosikausia niitä sitten pinkutetaan käräjillä; sillä aikaa kun oikeat metsän varkaat kävelevät rehellisinä miehinä, kuletetaan koko kylän väki käräjille, vieraiksi miehiksi muka. Niin sitä rehellisille ihmisille tehdään. Ei, opi viisaaksi poikaseni — koskei kerran puita muutoin saa, niin paras on varastaa. Siitä ei syytä kukaan, jos viisaasti menettelee."
"Hyvästi!" sanoi Heikki, jota jo alkoi kauhistaa Aapon puheet.
"Hyvästi! — Mutta usko vaan minua ettei rehellinen ihminen nykyisen metsähoidon aikana hyödy."