"Kas niin ne nuoret kasvavat, etkös sinä ollut Kaisun kanssa yhtaikaa rippikoulussa, muistelen Kaisun joskus puhuneen, että sinä olit paras vastaamaan ... mutta mihinkä se Kaisu nyt tästä lienee pistäytynyt, kun..."
"Istuissani ja murheissan
Otin minä pännän käteeni,
Jolla aijon kirjoittaa,
Kuin on pitkät mun päiväni,
Frallallaa fralihili fralilali frallallaa.
Sinun sini silmäsi
Sytytti sydämen palamaan;
Sinun kasvois kauneus
Ijäti muistuu mielehen,
Frallallaa fralilali fralilali frallallaa."
Niin sieltä pihalta laulu kajahteli, askelia kuului portailta ja porstuasta, ovi aukeni ja Kaisu tuli sisään.
"Pöh! — Johan sinäkin olet täällä," sanoi hän Heikille, sieppasi huivin, viskasi sen hartioilleen, ja läheni taasen ovea.
"Minnekäs nyt?" kysäsi vaari.
"Ajattelin käydä kokemassa noita koukkuja," sanoi Kaisu ja samalla kohtasivat Heikin ja Kaisun silmäykset toisiaan.
"Miksi et heitä laukkua seljästäsi?" sanoi Kaisu Heikille.
"Niin — taitaapa sitä talossa saada yösijaa," arveli Heikki vaariin kääntyen.
"Onhan tässä lämmintä," arveli äijä.