"Mökkini laitan maantien viereen
Ja maalaan sen keltaiseksi ja -seksi,
Mökkini laitan maantien viereen
Ja maalaan sen keltaiseksi.
Kun kultani tulee lähelle,
Niin luulee sen herraiseksi ja -seksi,
Kun kultani tulee lähelle,
Niin luulee sen herraiseksi."
"Eihän siitä sinun mökkisi laitosta mitään valmista tahdo tulla," keskeytti Kaisu.
"Eihän siitä; — ajattelin pyytää metsäherroja edes tänä syksynä syynäämään, kun sinne muutoinkin nyt menen."
"Mutta jos eivät syynää?"
Heikki loi kysyvän katseen Kaisuun, joka näytti odottavan vastausta. Airot heltyivät hänen käsistään, hän loi silmänsä veneen pohjaan, vetäsi jonkun kerran airoilla ja taasenkin jäivät airot hetkeksi omiin valtoihinsa, hänen sydämestään kohosi kysymys:
"Joko sinäkin epäilet?" — Tuo kysymys kohosi kurkkuun, siirtyi siitä kielelle, mutta huulien yli se ei päässyt; ei, Heikki nielasi sen jälleen alas, hänen kätensä puristuivat airoihin, hän alkoi vedellä vinhemmin ja lauleli:
"Joka on järvelle joutunut,
Se rannalle kai soutaa ja soutaa;
Joka on järvelle joutunut,
Se rannalle kai soutaa."
Pian saapuivatkin he jälleen rantaan. Kaisu kokoili kalat veneen pohjalta. Heikki taittoi pajun oksan viidakosta ja ripusti kalat kitasista oksaan, sieppasi airot ja kantoi ne samaan paikkaan, mistä Kaisu oli ne äsken ottanut.
Aurinko oli jo mailleen mennyt.