Kuu mollotti täysinäisenä taivaslaella.
"Pää ... ä ... ä ... ää," kuului taasenkin vastaan tuolta veräjän luota.
"Vai jo sinä hupakkoni olet taasen navetasta päässyt, — odotahan!" ja samalla hypähti Kaisu veräjän yli, "tuku piikaa, tuku," sanoi hän sitten ja juoksi navettaa kohden.
"Pä ... ä ... ä ... ää," pani juotto ja seurasi emäntäänsä. Heikki asteli myös kädessään kalanippua heilutellen samaan suuntaan, kunnes saapui navetan ovelle, josta juotto hypähti Kaisun perässä sisälle.
"Onhan sinulla täällä puhdas vuode, tuku piikaa! no, hyppääpäs tuonne," sanoi Kaisu, koppoi juoton syliinsä, nosti karsinaan ja jäi sitten siihen karsinan aidan viereen seisomaan ja katseli karitsan liikkeitä karsinassa.
Heikkikin meni sinne lähemmä ja seisahti tuohon, karsinan aidan luo aivan Kaisua lähelle.
Kaisu ojensi kätensä juotolle, joka töytäsi sitä nuolemaan. Sitten loi hän silmänsä Heikkiin ja sanoi:
"Sain tuon Lotvosen emännältä keväällä, ajattelin, että saamme siitä ehken lampaan siementä."
Nyt loi Heikkikin silmänsä Kaisuun, hänen otsansa kirkastui ja sydän se sykähti iloisemmin tuolla Heikin rinnassa, mutta mitään ei hän Kaisulle vastanneeksi saanut,
"Innimöö!" kuului toisesta nurkasta ja pian oli Kaisu Ensikkiä taputtelemassa.