"Hm," sanoi Niiralainen ja jäi mietteisinsä. Olisipa maar, niin mietti hän, olisipa maar se koko helpoitus metsäherroille, päästä rämpimästä ympäri laajaa piiriä. Ja sitten jos niin sattuisi, että minäkin... Mutta kuinka voisivat talonpojat elää... Niin — vaan pitäkööt huolen itsestään. Mutta voi sentään niitä raukkoja, jos eivät puita saisi...! Vaan onhan se väärin vaatia metsäherrojakin uhraamaan aikaansa ja vaivojansa... Ja viljelkööt talonpojat maitaan, ja hän oikein ihastui, kun tämän keksi.
"Jos niitä saisi vähänkin maataan viljelemään, niin miksipä eivät talonpojat tulisi toimeen täällä yhtä hyvin kuin muuallakin," arveli hän vihdoin.
"Skool!" sanoi metsäherra innostuen ja niin sitä taasen maistettiin.
Vähän ajan perästä nouti piika tyhjentyneet kahvikupit ja toi ne uudelleen täytettynä ja herrat ne seottivat niitä sokerilla ja konjakilla.
Konjakista sai Niiralainen rohkeutta.
Hän antoi nyt vähitellen metsäherran ymmärtää, että paikkakunnan asujamet kuluttavat vaan aikansa tukinlaskupuuhissa, eivät hoida maitaan ja pysyvät sentähden niin kurjan köyhinä, että koko hakemuspuista on vaan suurta vahinkoa sekä paikkakunnan asujamille että kruunulle, jonka täytyy näin puita helpommalla myödä kuin muutoin; että koko puuhasta ei ole muuta kuin palkatonta vaivaa metsäherroille. Kuta enemmän kissaa silität, niin sitä korkeammalle se häntänsä nostaa; eivät ymmärrä edes kiittää metsäherroja siitä, että nämät koettavat heille kruunulta hakemuspuita saada, ovat vaan hävyttömiä, kun eivät mielin määrin puita saa. Tee talonpojalle oikein, vaan elä hyvin; tämä sananparsi pitää paikkansa vieläkin. Ja sitten niiden hakemuspuiden varjolla ne varastavat metsiä minkä ehtivät. Kyllä ne ovat niin mestareiksi oppineet, että niitä ei vahtaa mikään. Kun he esimerkiksi talvella hakkaavat puita ojien varsille, nostavat he ne kannoilleen ja siitä ne sitten kevättulva vie alas, ja sitte ovat niitä vastaan ottamassa. Ja jos varastetun puuläjän metsästä löydän ja rupean sitä myömään, niin eläpäs luule, että sitä muut huutavat kuin varas itse, jolle ne näin pilkkahinnalla täytyy antaakin. Parasta sen vuoksi olisi vaan yksinkertaisesti antaa metsänvahdille määräys, että missä varastettuja puita löytää, siellä ne kohta saa silpareiksi hakata.
Siihen suuntaan se Niiralainen metsäherralle paikkakunnan oloja selitteli ja metsäherrasta tuntui kuin suunnaton kivitaakka olisi hänen hartioiltaan vieritetty. Mutta Niiralaisella itsellään ei ollut kaikki oikein. Tuntui kuin hän olisi sanonut jotain, josta hän kerran vielä saisi tiliä tehdä. Hän kävi yht'äkkiä alakuloiseksi ja miettiväksi.
"Skool!" ehätti metsäherra sanomaan ja sitten he taasen ryyppäsivät.
Kääntyi sitten puhe Heikin hakemuksiin ja Valtimon kyläläisiin yleensä. Niiralainen ei sanonut Heikkiä tuntevansa. Mutta sen hän vaan tiesi, — ja taasen hän yltyi puhumaan — että koko Valtimon kyläkin oli — sitten kun oli tukkiliikkeisiin sortunut — joutunut mitä kurjimpaan tilaan. Omanvoiton kiskurit kauppiaat olivat sitä päälliseksi nylkeneet. Ennen kun tekivät maillensa enemmän työtä, oli kylä varakkaampi. Sitä paitsi ovat valtimolaiset niin metsän varkauteen heittäytyneet, että Niiralainen lupasi panna päänsä panttiin, jos yhtään rehellistä miestä koko kylästä löytyisi. Mutta nuot viimeiset sanansa saivat hänet jälleen vaikenemaan. Tuntui kuin joku olisi alkanut varoittaa häntä. "Muista, Niiralainen, että tämmöiset keinot eivät pitkälle vie!" — Niiralaisen mieli masentui. Hän otti lakkinsa ja meni.
Monta hämärää seikkaa selveni nyt metsäherralle. Hänen mieleensä kuvastui talonpoikien elämä kotiseudullaan Etelä-Suomessa. Hän tuli ikäänkun tietämättään, tahtomattaan verranneeksi kotiseutujensa oloja siihen, mitä täällä oli sattunut näkemään. Mikä verraton eroitus! Edellisessä hyvin vointia, varallisuutta, tyytyväisyyttä. Jälkimäisessä köyhyyttä, kurjuutta ja tyytymättömyyttä... Missä vika?! — Metsäherran mieleen kuvastuivat nuo laajat viljelysmaat tuolla Etelä-Suomessa. Niin — siinä on Suomen rikkaus, siinä hyvin vointi, onnellisuus... Ei! — Tämä ei kelpaa!... Talonpoika on vieroitettava metsänannin varassa kitumasta. Se on saatava maanviljelykseen ryhtymään. Vähemmän maar silloin varastavat, eikä tarvitse metsäherrainkaan tyhjän päin matkustella.