II.
Viikot vierivät hiljalleen ohitse. Heikki teki tehtävänsä ikään kuin kone. Harvoin olivat hänen ajatuksensa työssä. Rauhattomina kuin meren aalto, harhailivat ne siellä ja täällä. Valoisana kuin aamun koi oli Heikki nähnyt tulevaisuutensa. Mutta sakea sumu oli sen peittänyt. Oma koti, jonka hän oli jo nähnyt aivan nenänsä edessä, oli nyt siirtynyt tietämättömään tulevaisuuteen. Ja sitten Kaisu! Tuntui juuri kuin ei hän koskaan olisi hänestä ollut niin kauvaksi eroitettu kuin nyt.
Mutta kokonaan ei hän vielä laannut toivomasta. Olihan metsäherra luvannut, että käydään syynäämässä, kun sopii. Ehkäpä hän sentähden viimeinkin... Niin, eipä tiedä jos käypi. Ja Heikin pää kääntyi tietämättään, tahtomattaan aina sinne päin, mistä tiesi metsäherran tulevan, jos tulee. Mutta turhaa oli se vaiva. Metsäherraa ei näkynyt ei kuulunut; ei vaikka Heikki kuin olisi kirkolle päin tirkistellyt.
Sattui sitten eräänä sunnuntaipäivänä, kun Heikki taasenkin tapansa mukaan istui pöydän päässä ja mietiskeli, että hän näki herrasmiehen pujahtavan Seinustan portista sisään. — "Vihdoinkin!" arveli Heikki itsekseen ja kavahti pystympään. Mutta mitään ei hän virkkanut.
Turhaan olikin hän ihastunut. Ovi aukeni ja sisään astui Niiralainen. Metsäherran asioilla sanoi hän liikkuvansa ja pyysi talosta yösijaa. Seinustan ukko sanoi talossa lämmintä olevan ja pyysi Niiralaista tuonne etehiseen. Niiralainen kiitti isäntää ja niin he menivät kamariin. Vähitellen vetääntyi sinne Heikki sekä Seinustan muutkin miehet, vierasta katsomaan näetten.
"No ei se tainnut juuri rapia vuosi tällekään perälle tulla," arveli Niiralainen ja silmäili seinällä rippuvaa Pyhän Yrjänän ja lohikäärmeen kuvaa.
"Ei tullut, ei tullut, — kyllä kai sitä seottaa taasenkin köyhempäin täytyy, mikähän siementenkin eteen sitte ihmisrukilla tullee," arveli joku joukosta.
"Kyllä se ei paljon seottamista kestä, hyvä että selvänä leipänä koossa pysyy," tuumi Seinustan ukko.
"Minkä vuoksi ne ovat poronsakin tältä perältä niin tarkoin hävittäneet? — Olihan niistä ennen kelpo sivutulo," kysyi Niiralainen.