"Mekö varkaita!" huudahti Heikki ja otti ehdottomasti askeleen metsäherraa kohden.
"Elähän nyt suuhun lentä!"
"Ei, ei — vaan ei me sedän kanssa varkaita olla. Tietkää se!"
"Juuri te olette varkaita — sinä olet varas, sanon minä. Kuuletko nyt!" sanoi metsäherra oikein räkyttävällä äänellä ja astui hänkin askeleen Heikkiä kohden.
Heikki ei enää sanaa suustaan saanut. Hänen tukkansa kohosi pystyyn ja hänen nyrkkinsä vetäytyivät kokoon.
"Astu ulos täältä lurjus, vai tänne sinä asetut moneksi päiväksi ajeeraamaan," kiljui metsäherra huomattuaan Heikin vihasta säkenöivät silmäykset, ja työnsi häntä kyynäspäästä ovea kohden.
"Elä koske minuun," kiljasi Heikki ja hänen nyrkkiin puristettu kätensä kohosi ylös, "tahi jos tästä putoaa..."
"Herra jestan! Mitä täällä tehdään? Herra jestan Akseli! Herra jestan vieras! Akseli, Akseli!!... Vieras, vieras..."
Nähtyään rouvan rukoilevat silmäykset ja muistettuaan hänen eilisen ystävällisen käytöksensä, laskeutui Heikin käsi hervotoinna alas, koko hänen ruumiinsa vapisi ja hän ei enää tehnyt vastarintaa, vaan antoi metsäherran työntää itsensä ovesta ulos.
Heikki koppoi laukun selkäänsä Niiralan pirtistä ja käveli ikään kuin itse tietämättään tuonne järven rannalle. Sitten hän kääntyi pitkin rantaa, käveli kappaleen matkaa ja vihdoin istui tuolla rannalla olevalle kivelle. Liikahtamatta hän siinä istui, tuijotti maahan ja nojasi kyynärpäällään kiveä vasten. Mitään ei hän nähnyt, ei kuullut, istui vaan hiljaa ja kauvan. Silmät ne tahtoivat kosteiksi käydä ja kuuma vesi tunkeutui suuhun, mutta Heikki ei sille valtaa antanut, hän nieli sen alas ja hillitsi itsensä. Kohosi siitä seisalleen ja alkoi astua kotiansa kohden.