"No eikö sinä kuule, että käydä syynämässä, kun sopi," sanoi metsäherra huonolla Suomen kielellään. "Onko sinu vielä muuta sanomista?"
"A ... a ... ajattelin minä vielä ky ... ky ... syä," sanoi Heikki tapaillen, "että luu ... luu ... leeko vorsmestari, että me saam ... saamme hakemuspuita."
Metsäherra yritti jotain vastaamaan, mutta samassa välähti hänen sieluunsa sangen nerokas tuuma. Hän vilkasi ympärilleen ja loi sitten silmäyksen Heikkiin. Niin, sitä täytyy koettaa, kas sillä tavalla voin metsän varkauden kerrassaan lopettaa ja siitä selvenee myöskin kuka rehellinen ihminen on. Voiton riemu loisti hänen kasvoiltaan, kun hän läheni Heikkiä ja sanoi:
"Te voitte kyllä puita saada, jos ilmoitatte minulle muutamia metsän varkaita."
"Minäkö metsän varkaita!" huudahti Heikki ja kavahti askeleen taakse päin.
"Niin, jos kerran rehellinen mies ole, niin tottahan varkan voit esivalta käsiin anta."
"Se on mahdotonta, sillä setäni ja minä olemme rehellisiä miehiä, eikä meillä ole varkaista tietoa enempi kuin..."
"So so! — Eläpä rupea teeskentele — kyllä kai valtimolaiset tunnet, eihän siellä niin monta rehellistä miestä ole. Metsän varkauksia kyllä tiedät paljonkin. Ilmoita vaan ketä voi asianomaisia, ketä vieraita miehiä haasta."
"Minä en voi mitään ilmoittaa, en tiedä kuka yhdessäkään varkaudessa on ollut."
"Olet siis varasten kanssa samassa tuumassa, kuulen minä."