"Kahdeksan! — Kymmenen! — Kaksitoista markkaa!" keskeyttivät silloin aina kyläläiset ja silmäilivät ihmetellen toisiaan.
Toiset taasen eivät sanoneet koto-ikävästä mitään tietävänsä, eivätkä siis aikoneet millään ehdoin kotikylään palata. Tule sinäkin tänne! — Toista täällä on olla kuin siellä, kehoittelivat he ystäviään ja jos haluat, niin kyllä minä tiketin laitan, joka vetää aivan tänne perille asti.
"Kyllä kai se parasta olisi," arvelivat kyläläiset, "että joka kynsi täältä lähtisi ja siltähän tuo näyttääkin, että metsäherrat meitä oikein kädestä pitäen koettavat täällä Amerikkaan pakoittaa," ja he silmäilivät niin toivottomasti ympärilleen.
Parissa kirjeessä oli valokuviakin. Ne kulkivat kädestä käteen. Niitä katseltiin ja tarkasteltiin kaikilta puolin. —
"Kuka olisi uskonut," ihmettelivät kyläläiset, "ovat kuin herroja; ei siivon samoiksi miehiksi uskoisi, kun täältä lähtiessä."
"No tietääpäs sen, joilla senlaiset ansiot ovat," arvelivat toiset.
Kun Heikki oli kirjeet saanut loppuun tavailleeksi, alkoi hän lukea Amerikan sanomalehtiä.
Muut miehet pörräsivät siinä yhtä ja toista. Toiset pistäytyivät Raution Aapon kanssa tuon tuostaankin ulkona. Keskustelu alkoi käydä yhä vilkkaammaksi, ääni kovemmaksi.
Seinustan ukko tunsi pirtissä viinan löyhkän. "Mistä teillä viinaa on?" kysyi ukko äreästi.
Miehet katselivat hämmästyen toisiinsa, mutta Aappo se lyyhkäsi hymyssä suin vaarin luo ja sanoi: "Minähän sitä vähän tuliaisiksi toin kirkolta; elkäähän nyt suuttuko, isäntä, jos me tässä vähäsen niinkuin lohdutukseksi, eihän tuo mieli muutenkaan juuri korkealla ole ja juovathan nuo herratkin, kertovat metsäherrankin olevan viikkokausia aivan yhdessä pöhnässä."