Hän seisoi niin suorana ja vakavana kuin olisi ollut kuvapatsas siinä töröttämässä. Aivan salin oven edessä seisoi se siinä. Salin ovi oli auki, mutta sinne ei hän katsonut. Kivääri oli hänen sivullaan. Sen perä oli maata vasten ja suussa oli painetti. Eräs siperinnahka-kauluksinen talonpoika kömpi rappusia myöten etehiseen.
Mutta tuolla sisällä salissa istui suuren pöydän ääressä joukko kanslisteja, aivan keskellä lattiaa he siinä istuivat ja näyttivät olevan ahkerassa kirjoituksen puuhassa.
Tuossa lähellä ovea seisoi lihavanlainen, suurivatsainen herrasmies. Hän seisoi siinä ja tähysteli kanslisteja. Sitä syvempään kumartuivat nämät paperiensa yli ja näyttivät olevan kukin ahkerassa työn touhussa. Mutta keksittyään vastatulleen talonpojan etehisessä, vetäysi tuo suurivatsainen herra sinne. Talonpoika kumarsi hänelle syvään, johon tämä ylhäisen ryhdillä nyökkäsi hieman. Sotilas seisoi siinä vaan ja piti toisella kädellä kiväärin piipusta kiini. Hänen silmäteränsäkään eivät liikahtaneet. — Mutta kun kanslistit keksivät vanhan herran poistumisen, kohosivat he pystympään ja vilkkaampi liike syntyi pöydän ympärillä.
"Kun rupee, niin mollottaa siinä päiväkaudet, kuin puoliyön aurinko," kuiskasi muuan kanslisti toverinsa korvaan ja nyökäytti suurivatsaisen herran jälkeen.
"Ja tuolla sitten toinen juorulaukku, koettaa elää jyrsimällä toveriensa luita," arveli puhuteltu ja viittasi tuolla salin vasemmalla puolen, oman pöytänsä ääressä kumppaniinsa selin istuvaan pitkäkoipiseen ja suuripartaseen herraan, joka kirjoitteli siellä vastatulleita asiapapereita luetteloihin.
Ylevän ja ylhäisen näköisenä kääntyi pitkäkoipinen herra samalla päin toveriinsa ja silmäili heitä hetken aikaa. Nämä kumartuivat jälleen paperiensa ylitse. Haudan hiljaisuus vallitsi virkahuoneessa. Itseensä tyytyväisen näköisenä kääntyi pitkäkoipinen herra jälleen työhönsä hänkin. Selvään näkyi että hän tunsi arvonsa kumppaniensa suhteen.
Siperinkauluksinen talonpoika hiipi salin ovenpieleen ja seisahti siihen. Kanslistit kohosivat jälleen pystympään ja alkoivat supatella keskenään vilkuen silloin tällöin talonpoikaan.
"Ei tuo oikein ektasorttia ole," arveli muuan silmäillen siperinkauluksista miestä.
"Ei sinne päinkään, pitäisihän niitä näin markkina-aikaan saada nähdä oikein ensimäisen karaatin tervajätkiäkin," säisti toinen. —
"Jumala varjelkoon herra kenraalia!" kajahti samalla etehisestä. Ikään kuin maan alta lähtevä ukon jyräys lumosi tämä ääni koko virkakunnan. Kaikkialta taukosi liike ja haudan hiljaisuus vallitsi kaikissa virkahuoneissa. Tuo asevelvollinen vaan seisoi siinä saman näköisenä ja samalla paikalla kuin ennenkin. Mitään elon merkkiä tuskin huomasi hänessä nyt enempi kuin ennenkään.