"No menkäähän tuon herran tykö, joka tuolla yksinään kirjoittaa," sanoi suurivatsainen herra, osoittaen tuohon pitkäkoipiseen herraan, joka tuolla salin vasemmalla seinämällä yksinään istui.
Ukko astui saliin ja alkoi kuulumattomin askelin töpöstellä osoitetun herran luo. Heikki seurasi perässä ja vyötäisiltä irroitettu villavyö venyi hänen perässään.
Suurista ikkunoista virtaava valo ja se juhlallinen hiljaisuus, joka salissa vallitsi, tekivät Heikkiin sellaisen vaikutuksen, että hänen huomionsa haihtui salissa olevien esineiden välille. Hänen silmänsä vilisivät ja korvansa kohisivat, mutta mitään ei hän tarkoin huomannut. Luuli kumminkin huomaavansa, että kaikki nuo herrat pöytäin ympäriltä tähystelivät heitä.
Hän tunsi itsensä niin vieraaksi täällä.
Miehet seisahtivat pitkäkoipisen herran luo, mutta tämä ei ollut heitä huomaavinaan, kirjoitteli vaan.
Heikki luuli nyt oltavan itse kuvernöörin edessä ja tarkasteli hänen ylhäistä ryhtiänsä. Sydän se vavahteli tuolla rintakehän sisällä sitä hetkeä ajatellessa, jolloin tämä korkea herra kohottaisi silmänsä kirjoituksestaan ja alkaisi puhutella heitä. Sentähden ei hänen kauhunsa ollutkaan aivan vähäinen, kun ukko sen pitemmittä mutkitta avasi suunsa ja kysyä tömäytti:
"Missä sitä kuvernööriä saa puhutella?"
Heikki ei tietänyt miten saada ukolle ilmoitetuksi, että siinähän se olikin itse kuvernööri heidän edessänsä. Häntä peloitti kovin nähdessään tuon suuren herran kohottavan silmänsä heihin päin.
Hän kysyi:
"Mitä teillä herra kuvernöörille on asiaa?"