"Me tahdomme puhutella häntä," oli vastaus. Heikkiä alkoi jo vapisuttaa, kun tuo ylhäinen herra uudisti niin käskevällä äänellä kysymyksensä: "Mitä teillä on asiaa?"
Mutta maailma pimeni Heikin silmissä kuullessaan ukon sanovan:
"Kuulettehan tuon, että me tahdomme puhutella häntä." Hän luuli noiden kaikkien herrain salissa karkaavan heidän kimppuunsa, viskaavan heidät ulos ja huutavan, että niinkö sinä vastaat kuvernööriä.
Mutta kukaan ei salissa liikahtanut paikaltaan, ei karannut miesten kimppuun eikä viskannut heitä ulos.
Tuo pitkäkoipinen herra keikautti loukatun näköisenä niskojaan, ja kysyi: "Ettekö te voi muille asiaanne ajaa?"
"Kyllä me tahdomme puhutella kuvernööriä itseään," toisti ukko jäykästi.
"Kuulkaapas komisarius!" huudahti pitkäkoipinen herra tuolle suurivatsaiselle herralle ja sanoi sitten hänelle muutamia ruotsalaisia sanoja. Viimeksi mainittu herra meni muutamaan sivuhuoneeseen ja miesten käskettiin hiukan odottaa. Heikki ei käsittänyt mitä tästä viimeinkin tuleman piti, mutta ukko vaan jäi rauhallisesti odottelemaan. Pian tuli tuo suurivatsainen herra näkyviin, viittasi kädellään ylimaalaisiin ja sanoi: "Saatte nyt tulla."
Ukko alkoi kävellä töpöstellä suurivatsaisen herran perässä sivuhuonetta kohden. Nyt alkoi Heikillekin selvitä, etteivät he vielä olleet kuvernööriä nähneetkään. Hän siis seurasi ukkoa.
Tultuaan sivuhuoneeseen, tarttui tuo suurivatsainen herra muutamaan avaimeen, kääntyi miehiin päin, veti oven auki, vetäysi itse syrjälle ja antoi miesten astua yksin sisälle. Ukko meni edellä, Heikki hiipi jälessä. Keskellä laattiaa seisoi heitä vastassa pitkä ystävällisen näköinen sotaherra. Ihmeekseen näki Heikki ukon kumartavan syvään kuvernöörille. Hän koetti tehdä samoin, mutta kun ei hän ollut tullut edeltä päin ajatelleeksi koko temppua, ei kumarrus tahtonut oikein onnistua häneltä.
Ystävällisen näköisenä astui kuvernööri pari askelta heitä kohden. Ukko ojensi kätensä ja Heikkiä kummastutti, kun hän näki kuvernöörin ystävällisesti pudistavan sitä.