Itsekullekin syömämiehelle oli asetettu oma sievä puukuppisensa täynnä maitokeittoa. Olivatpa vielä lusikatkin viereen laitetut, mutta niitä eivät syömämiehet aluksi käyttäneet. Ryystivät, ryystivät vaan partaan, että pirtti vastaan kajahteli. Jos yksi ryysti lujasti, niin toinen vielä lujemmin. — Mutta vähittäin taukosi tuo yksitoikkoinen ääni ja yksi ja toinen tarttui jo lusikkaan keitoksia pohjalta saadakseen.
"Tuolla ylimaissa päinhän ne eivät kuulu ollenkaan osaavan lusikkaa käyttää," arveli joku joukosta.
"Eiväthän ne siellä osaa," arveli toinen, "kourin vaan keitokset kupista raastetaan."
"Olihan se meilläkin piika kerran sieltä ylimaasta, niin ei rietas osannut ollenkaan, kynnet vaan sekaan pälyivät, ei tietänyt ruoja, mitä lusikoilla tehdään," arveli vielä muuan.
Kului sitten joku tunti, niin jo tulee Jussikin kotia. Metsänvahti ja Lotvonen olivat hänellä matkassa.
Metsänvahti rupesi heti takuukirjoja laatimaan ja pian olivatkin ne valmiit.
"Saattaisit kai sinä hakemuskirjatkin tehdä," tiedusti ukko.
"No miksikäpä en," arveli metsänvahti, "mutta eipä se vorsmestari siitä oikein tykkää."
"Miksi ei?" kysäsi Heikki.
"Hm," äännähti metsänvahti.