"Paljoko se metsäherra hakemuskirjasta ottaa?" kysäsi ukko.
"Hm! — Markan."
"Se on, kahdesta hakemuskirjasta kaksi markkaa," sanoi Heikki, "hulluko tuota ilman aikaa maksamaan rupeaa."
"Ja seitsemästä sadasta hakemuskirjasta seitsemän sataa markkaa," arveli Lotvonen.
"Lieneekö niitä niin paljon hakijoita," tuumi ukko.
"Sanovathan nuo mennäkin vuotena olleen. Mutta eihän niitä puita enään paljo kenellekään anneta. Sietäsi kai niitä meidänkin hakea, vaan saahan sen tyhjän pyytämättäkin," arveli Lotvonen.
"Mutta parashan on teettää metsävahdilla hakemuskirjat ja säästää siten kaksi markkaa," väitti Heikki.
"Herroja täytyy pitää mielillä, jos aikoo puita saada," sanoi Lotvonen.
"No mitä ne siitä suuttuisivat, saatanhan minä selittää metsäherroille, että se tulee helpommaksi ja..."
"Sinä olet lapsi! — Et käsitä ollenkaan tämän maailman mutkia. Ei niitä puita ole ilmankaan hyvä saada, valimiehille niitä annetaan ja joka kerran on metsäherran vihoihin joutunut, niin vaikka nälkään kuolkoon, sille ei mitään anneta. Muutoinkin näyttää siltä, että on aikomus heittää puiden anti pois. Millä häntä sitten elettänee, millä verot suoritettanee," sanoi Lotvonen.