Monta kertaa oli hän hartaasti rukoillut, että Jumala lainaisi korkealle esivallalle viisautta toimimaan niin, että kansa tuntisi itsensä onnelliseksi. Mutta tästä huolimatta oli kansan tila käynyt yhä ahtaammaksi. Sitä ei ukko ollut voinut olla sydämessään nureksimatta.
Monta kertaa oli hän tuntenut sisällistä tyytymättömyyttä esivaltaa vastaan. Ja tämä se oli, joka raskaana taakkana painoi hänen omalla tunnollaan. Tiesihän hän että jokaisen tuli olla esivallalle alamainen, ja ettei esivaltaa ole muutoin kuin Jumalalta, sekä että, joka itsensä esivaltaa vastaan asettaa, se on Jumalan säätyä vastaan. Hän oli koettanut etsiä esivallan menettelyyn puolustavia syitä, hän oli koettanut olla koko metsäseikkoja ajattelematta ja hän oli vihdoin koettanut rukoilla, että Jumala laittaisi niin, ettei hänen tarvitseisi napista Häntä ja Hänen esivaltaansa vastaan. Mutta kaikki turhaan. Aina vaan hän tunsi pahan sydämensä napinaa ja aina vaan lisäsi tämä ristiriita hänen sisällistä kärsimistään.
Mutta nyt, nyt sai hän tietää, ettei koko kansan ahdistus laisinkaan ollut esivallan tahdosta. Mikä huojennus! Ukon sydän murtui tätä ajatellessa. Kirkas vesikarpalo kiilui tuolla silmäloukossa ja rinnasta kohosi harras kiitos ylös Jumalan luo — —.
"Kyllä tässä on poika, joka ei paljon herroja passaa; ei p—e vieköön; olkoon kuinka hyviä tahansa, niin tämä poika ei passaa, ei!" kuuli ukko takanaan vannottavan.
Tahtomattaan kääntyi ukko taakseen katsomaan ja näki siellä Raution Aapon katuvierellä tikkaa ampuvan.
"Kyllä se on isäntä sillä lailla, että nuista on isävaari viisi vuotta velliä keittänyt ja vielä nytkin ovat tuommoiset tönkit," ja hän osoitti suuria nyrkkiään ukolle, "ja jos eivät nämä auta, niin turhaa on herroilta armoa kerjätä."
Ukko loi terävän katseen Aappoon, joka tuiskahti seinää kohden, huojui siinä hetkisen, astui sitten muutamia askelia eteenpäin, tuiskahti kadun puolella olevaa lumipalletta vastaan ja huojui siinä, kunnes sai taasen muutamia askelia otetuksi ja pääsi ukon luo.
"Hih!" äänsi hän hillityllä äänellä, sujautteli polviaan ja lyykisteli siinä ukon nenän edessä. "Hih! kiljasenko oikein?"
"Elä veikkonen kiljase, vievät putkaan."
"No eikö se köyhä saa kiljastakaan?" sanoi Aappo hilliten itseään, "no saapiko tässä hengittää?"