"Rahaako?" arveli Antti, "onhan maailmassa paljon semmoista ja kyllä minä…"
"Niin mutta ainoastaan rehellisellä työllä ansaituilla rahoilla on siunausta", sanoi muori.
"Siunausta? — Mitä se on?"
Muori selitti Antille miten parhaiten osasi, mikä siunaus on. Hän sanoi, että kun hekin vaarin kanssa menivät nuorina, Antin ikäisinä naimisiin, ei heillä kummallakaan ollut tavaraa enempi kuin taivaan linnuilla, mutta sitten rupesivat he oikeen ahkerasti työtä tekemään. He palvelivat ensinnä vieraita ja sitten, kun olivat vähäsen saaneet kokoon, ostivat he tämän pienen talon ja tässä he ovat sitten ahkeroineet, jotta heille nyt on Jumala siunannut kaikkea mitä he tarvitsevat.
Tämän kuultuaan vaipui Antti syviin mietteisiin. Olisikohan muorin sana totta, niin hän tuumi. Mutta miksikä sitten niin moni ihminen elää ja kuolee köyhänä?… Mutta olenhan toki minäkin saanut jo eläissäni paljon rahaa, vaan se kaikki on mennyt kuin Mönkkösen piimä pitkin Kuittilan kujaa. Ei siitä ole mitään hyvää ollut… Ei… Mutta mitähän jos koettaisi ruveta työtä tekemään… Mutta kukapa se minua työhön ottaisi ja päälliseksi vielä palkan maksaisi?… Ehkäpä sentään vaari… Saisihan tuolta kysyä.
Kun Märkälän vaari sanoi ylihuomenna eli ensi Perjantaina lähdettävän niitylle ja kyseli Suutari-Elkolta mistä hän sopivan niittyjätkän saisi, sanoi Antti:
"Ottakaa minut."
"Sinut! Lapsi rukka, sinä et ole eläissäsi kunnollista päivätyötä tehnyt. Ei ole helppoa oppia kovaan työhön. Siihen tarvitaan enemmän kestävyyttä kuin arvaatkaan."
"Minä niin mielelläni koettaisin opetella työhön", sanoi Antti kiihkeästi.
"No paljonko sinulle pitäisi palkkaa maksaa?"