Hän makasi koko lauvantaipäivän eikä paljon liikkunut vielä pyhänäkään.
Yksinään sai hän maata pirtissä kaiken päivää, kun Suutari-Elkkokin oli jo talosta lähtenyt eikä muorillakaan ollut paljon aikaa pirtissä olla.
Siinä hänellä oli tilaa miettiä kaikenlaista. Mutta erittäin pyöri hänen mielessään kysymys miten hän Amerikaan pääsisi.
Vaarin taskukello se kävellä raksutti tuolla seinällä. Se hänen kynsiään enin syyhytti. Olisi niin mukavaa olla sen omistajana.
Oli tuolla peränurkassa pieni nurkka-kaappikin, jonka vaari piti aina lukossa. Olisi niin soma tutkia senkin sisusta. Ehkäpä sielläkin olisi jotain, jonka omistajana olisi hupainen olla.
Mutta yksi asia se kumminkin hänen uteliaisuuttaan enimmän ärsytti. Sitä hän koko lauantaipäivän aina tavan takaa mietti ja pyhänä ei se hetkeksikään hänen mielestään lähtenyt.
Hän oli muorin nähnyt käyvän usein tuolla aitassa, hiipinyt sentähden eräänä päivänä aitan ovelle ja nähnyt muorin pyllöttävän avatulla arkulla, jonka hän oli hätäisesti — niin ainaki oli Antista näyttänyt — lupsauttanut lukkoon, kun oli Antin huomannut.
Mitä mahtoikaan olla tuolla arkussa. Sitä se Antti vaan mietti ja taasen uudelleen mietti. Ehkäpä rahaa. — — Mutta mitähän jos… Mutta ei sitä sentähden viitsi noin kunnon ihmiseltä. Mutta voisihan sentään katsoa, että mitä siellä on, — eihän tuo silmä osaa ottaisi. — Niin — ja voisihan ne rahat sieltä ottaaki ja antaa sitten pois; — eihän nuo siinä pilaantuisi. Mutta olisihan sentään niin lystikästä jos … ja sitten olisi niin soma nähdä seuraavana päivänä, kun muori taasen arkulleen menisi ja tapaisi sen tyhjennettynä, rupeaisi hätäilemään ja voivottelemaan ja itkemään, että mikä sinne on tohtinut murtautua. — Niin — Niin … olisihan se sitte niin lystiä lohduttaa muoria ja sanoa, ettei nyt sentään kovin murehtia, ehkä ne löytyvät rahatkin; ja kun muori ei sitä uskoisi, niin antaa sitten rahat muorille ja sanoa, että täällähän ne ovat.
Niin se Antti tuumi ja innoissaan oli hän jo kävellyt tuonne aitan edustalle; — mutta ei sentään vielä, eihän ne makaakaan vielä tuolla sisällä. Mutta nyt minun pitää pistäytyä tuonne tupaan, siellähän se aitan avainki periseinällä naulassa riippua helttasee.
Näin arvellen katosi Räisäspoika hetkeksi aitan edustalta, vaan pian hän ilmaantui siihen uudelleen ja näkyi pistävän tuonne aitan alle jotain.