Aappo koetti venyttää häntä niskasta pirttiä kohden, mutta kun Antti kiskoi itseään toiseen suuntaan, huomasi Aappo, ett'ei hän Räisäspoikaa sisään saisi. Sentähden alkoi hän häntä nyrkeillään lyödä kopiloida ympäri korvia, minkä ehti. Mutta yht'äkkiä hyppäsi Räisäspoika seisoalleen ja lähti juoksemaan, Aappo tarmoi häntä turkin helmuksista kiinni, Antti koetti kiskoa itseänsä irti, mutta Aappo ei häntä laskenut.
"Vai sillä tavalla sinä lähdet!" kiljasi Aappo, lyödä mukiloi vielä muutamia kertoja Anttia päähän ja laski hänet menemään.
Antti hyppäsi saunan luo, koppoi kiven sen nurkasta ja paiskasi sen Aappoa kohden. Synkeä kirous kohosi hänen huulillensa. Aappo sai kumminki väistetyksi, jotta kivi ei häneen sattunut. Nyt alkoi Antti juosta minkä ehti lähimmäistä taloa kohden, johon oli vähilleen venäjän virsta. Josko jalkoja paleli, siitä ei nyt huolimaan joutanut, sillä hän tiesi entuudestaan, että Aappo isännälle kertoisi Antin häntä kivellä heittäneen, josta taasen seuraisi selkäsauna semmoinen, että oikeen selkänahkaa karmi sitä ajatellessa.
* * * * *
Puutteenkaupunki… Mitä — onko sellainenki Suomessa? — Niin eihän sitä enään ole, mutta vielä noin viisikolmatta vuotta takaperin se oli. Jos silloin satuit matkustamaan Limingasta Ouluun päin menevää maantietä, niin lienee silmääsi pistänyt tuo tiheä mökkiryväs tuossa Kedonperässä, Ängeslevän ja Tyrnävän jokien välillä. Olihan siinä aina joku puuhuoneki, vaikka tosin — ainaki mitä ulkohuoneisin tulee — turpashuoneet näyttivät olevan kaupungissa enimmin suosittua kuosia. Kaupunkilaisten mielestä oli mukavampaa ottaa rakennusaineet lähellä olevista kentistä kuin raijata niitä peninkulmien takaa aina Temmes- ja Tyrnävän ylipäästä saakka, sillä Limingan metsistä ei rakennusaineita siihen aikaan saanut.
Kuten ainaki kaupunkilaisilla, — niinpä Puutteenkaupunginki asujamilla olivat vapaammat mielipiteet kuin maalaisilla. Liminkalaisetki pitivät, kumminkin mitä kolopajuihin tulee, ne yhteisinä ja useapa arveli muunki metsän varkaudesta, ettei se ollut rikos. Puutteenkaupunkilaiset menivät kumminki askelta edemmäs. He nimittäin sulkivat heinätki tuon yhteisen tavaran joukkoon ja ottivat siis niitäkin mistä mukavimmin saivat.
Mutta kun maalaiset eivät millään tavalla tahtoneet vapautta niin pitkälle ulottaa ja kun suuri osa kaupunkilaisista aikojen kuluessa meni vielä askelta edemmäksi ja alkoi vaatia kaiken tavaran yhteisyyttä, niin syntyi tästä kaksi jyrkästi toisistaan eroavaa puoluetta. Mutta kuten ainaki maalaispuolue, — niinpä oli se Limingassaki paljoa mahtavampi, josta seurasi kaupunkilaisten perinpohjainen häviö. Nyt onkin enää koko kaupungista tuskin muuta kuin rauniot jälellä. — Mutta siihen aikaan, jolta tämä kertomus alkaa, oli tuo jättiläistaistelu vasta alullaan.
Vähän matkaa Puutteenkaupungista oli Räisäs-Eevan torppa. Tuohon jokitörmään oli alaosa huoneista kaivettu ja ylempi osa oli turpeista muuraeltu. Metsäisien seutujemme asukas tuota tuskin ihmis-asunnoksi ymmärtänyt olisi, mutta Liminkalainen on tuollaisiin asuntoihin niin tottunut, ettei hän siinä mitään merkillistä huomaa.
Palavan päreen oli Eeva uunin rakoon pistänyt ja istui siinä nyt riittymäisillään olevan lieden edessä. Pesemätön, liedeltä pois siirretty pata osoitti, että vaatteiden värjäys oli juuri päättynyt, vaikka värjätyt vaatetavarat olivat huolellisesti pois korjatut.
Verkalleen nousi hän istualtaan, loi silmänsä ovea kohden, ikäänkuin jotain odotellen ja näytti kuuntelevan, eikö jo askelia kuuluisi. Varreltaan ei hän ollut pitkä, mutta muutoin näkyi hän olevan täysijäntereinen ja tukeva nainen. Vanhuus ei vielä ollut ehtinyt hänen poskiansa rypistää ja muutoinki oli hän vielä verevä, hyvän näköinen ja nuorekas, tuskin neljänkään kymmenen vuoden vanha nainen.