"Päästäksemme sen hienoimpain juurien perille täytyy meidän astua jotenkin syvälle ihmishengen kehitykseen. Sillä kuoleman pelkoa tavataan jo eläimissäkin."
"Vaan jos tahdottaisiin, niinkuin moni on taipuvainen tekemään, lukea kuolemanpelkoa todellisiin eli välittömiin vaistoihin, niin tehtäisiin varmaankin suuri erehdys tutkimuksessa. Elävänä kiinni saatu eläin ilmaisee kyllä ruumiinsa liikkeiden kautta suurta levottomuutta ja se koettaa kaikin voimin irtautua. Mutta joka siinä näkee kuoleman pelkoa, hän erehtyy yhtä paljon kuin se, joka pitää näitä vaistomaisia liikkeitä kokeina poistaa sitä vastenmielisyyttä, joka seuraa vapauden menettämistä, tai sitä mekaanista painoa johonkin ruumiin osaan, jonka kahle synnyttää. Katso vaan, kuinka koulupoika vääntelekse, niinpiankun voimakkaampi toveri tarttuu hänen ranteeseensa, tahtoen vastoin hänen lähimpiä liikkumisaikeitaan pysyttää häntä paikallaan. Monet tunteet voivat risteillä vangitun mielessä, mutta kuoleman pelkoon ei ole aikaa eikä syytä. Ei mitään syytä ole olettaa, että eläimenkään laita on toinen."
"Voi pitää yleisesti tunnustettuna tosiasiana, että eläimet kaikkein alkuperäisimmällä luonnon kannalla, jommoista vielä tapaa n.k. asumattomilla saarilla, eivät tunne mitään pelkoa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ensiksi tulevat saarelle. Pelko, olkoon sitten kuoleman tai vapauden menettämisen pelko, riippuu siis eläimissäkin refleksionista, niin, näyttää melkein siltä kuin se kulkisi perintönäkin. Sillä ensimmäisten laukausten perästä jotka ovat tappaneet joitakuita tovereita, käyvät eläimet asumattomalla saarella aroiksi ja koettavat välttää uusia vihollisiaan. Ja tämä jo vivahtaa jotenkin paljon kuoleman pelolta, ell'ei se olekin sitä."
"Mutta jos me siis todellakin pidämme refleksionni kuolemanpelon pohjana ja sen välttämättömänä ehtona, niin kysytään uudelleen, mikä on tämän refleksionin sisältö? Sillä nyt on kysymys ajatuksen juoksusta, joskin epäselvästä ja niiden vääräin valaistusten pimentämästä, jotka ovat tulleet sen osaksi historiallisessa elämässä. Kuoleman pelko yksinään ei sitä kuitenkaan tee. Myöskin voisi tapahtua, että sittenkun myönnetään sen syntyneen tätä aistillista tietä, se kuitenkin tahdotaan 'moraalisista' syistä pysyttää."
"(En voi hyvin tänään.) Mutta yksi asia on muistettava. Summa on kuitenkin yleensä se, että luullaan tultavan elämään vielä sittenkin, kun on lakattu sitä tekemästä."
"Siihen tulee lisäksi toivo saada tavata rakkaita poismenneitä."
"Mutta iankaikkisen elämän halu lienee sulaa (ja mitä hämärintä) mielikuvitusta."
"Klo 11 yöllä (4 p. maalisk. 1869)."
"Koetan nukkua, mutta se ei tahdo onnistua. Ajatukset tunkevat päälleni kaksinkertaisella vauhdilla. On niinkuin olisin minä tänä aamuna tehnyt sielutieteellisen keksinnön kirjoittaessani: me pelkäämme kuolemaa, mutta emme todenteolla ikävöi iankaikkista elämää. Siihen tulee vielä lisäksi ikävä ja kipu siitä, että täytyy erota siitä, mikä on rakasta elämässä. Tämä tunne olisi kuitenkin mieletön ja lapsellinen, ell'ei se edellyttäisi tuota mainittua käsitystä, että me todellakin vielä elämme, vaikka olemmekin kuolleet ja haudatut, elämme aistillisessa tai jossain haaveellisessa aistillis-hengellisessä hahmossa, kirkastuneessa ruumiissa t.m.s. Sillä jos me olisimme ehdottomasti varmat siitä, ett'ei niin ole asianlaita, niin me paljoa helpommin taipuisimme siihen katsantokantaan, joka tähän saakka tunnettujen luonnonlakien perusteella (tietysti vaan minun mielipiteeni mukaan, sillä vielä ei ole tiede tätä loppuun tutkinut) vaatii ehdotonta luopumista kaikista vaatimuksista, jotka vivahtavat aistillisen ja yksilöllisen elämän jatkumiselta haudan takana. Vaan niinkuin asiat nyt ovat, liikutaan ympyrässä. Uskotaan, sama se mistä syystä, sielun kuolemattomuutta ja edellytetään, että se on tosiasia. Ja silloin käy todisteleminen kuin tanssi vaan. Lyön vetoa, että kaikki eskatologiat pitkin matkaa liikkuvat tämän ympyrän sisällä. Aivan niinkuin teolooginen tuumailu yleensä liikkuu raamatullisessa ympyrässä. Otaksutaan ratkaistuksi asiaksi, että raamatun auktoriteetti on järkähtymätön ja päätetään siitä, että raamattu on järkähtymätön auktoriteetti!"
"Ymmärtääksemme sen itsepintaisuuden, millä tässä katsantotavassa riiputaan kiinni, tulee meidän muistaa, että aistilliset käsitteet ovat tajunnan avulla siirretyt henkisen maailman piiriin. Ajatelkaamme vaan lähtökohdaksi omistusoikeus ei ainoastaan maalliseen hyvyyteen niinkuin omaan maatilaan, omaan suojaan tai vaan rauhalliseen nurkkaan toisen rauhallisessa majassa, vaan myöskin arvo ja kunnia julkisessa elämässä; tai rakkaat sukulaiset ja ystävät; ehkä myös oma perhe — tai lopuksi mikä muu maallinen hyvä tahansa, jota me ihastuksella, ilolla tai vaan rauhallisella tyytyväisyydellä sanomme omaksemme. Ja ajatelkaamme nyt toisaalta raudankova välttämättömyyden käsi, joka tulee ja panee yhdellä ainoalla iskulla koko aarteen takavarikkoon, iäksi päiväksi, ja sen tehtyään antaa omistajalle tämän neuvon: saat mennä ulos maailmaan, mihin vaan haluttaa; mutta ainoastaan sielusi saat ottaa mukaasi, muu jää minun haltuuni ainiaksi!"