Sen vuoksi on lopuksi onnellisuuden oppi paljoa alempi siveellinen aste kuin eetillinen.
* * * * *
Sielun kuolemattomuus.
Soldanin kanta uskonnon syntyyn ja onnellisuuden oppiin johtaa hänet kysymykseen sielun kuolemattomuudesta, ja käsitteleekin hän näitä toistensa yhteydessä muistiinpanoissaan. Ne sivut, joilla hän tätä kysymystä käsittelee, kirjoitti hän taudin käsissä ja kuolemaa ajatellen. Mietteiden hajanaisuuden korvaa niiden välittömyys:
"Loukkaannutaan tuosta yhä enemmän heräävästä epäilyksestä, mahtaako sielu henkisenä yksilönä jatkaa elämäänsä vielä sittenkin, kun ruumis on mennyt kaiken maailman tietä, loukkaannutaan siitä epäilyksestä, että usko sielun ikuiseen olemassa oloon perustuu enemmän kuoleman pelkoon kuin haluun elää ikuisesti."
"Tämä kuoleman pelko on sangen yleinen sekä villikansoissa että sivistyneissä, mutta näkyy jotenkin yleisesti perustuvan eräihin refleksioneihin, jotka eivät tosin pääse selvyyteen itsetietoisuudessa, mutta sentähden kuitenkin tekevät tunteen voimakkaammaksi — niin, ehkä sitä voimakkaammaksi kuta hämärämpi refleksioni on."
"Näyttäytyy nimittäin, että tämä muuten niin tavallinen kuoleman pelko katoaa tai kokonaan voitetaan eräissä tapauksissa, esim. kun sotaväen osasto hyökkää eteenpäin, tai kun jalot ihmiset oman henkensä uhalla pelastavat toisten henkeä, tai kuu julmat villit taistelevat vihollisia tai petoja vastaan. Niin, matkakertomuksista näemme sen merkillisen ilmiön, että esim, intiaaniheimot Ameriikassa, jotka yleensä ovat rohkeita ja mitä suurimmalla kylmäverisyydellä käyvät kuolemaan, siitä huolimatta pelkäävät kaikellaisia luultuja vaaroja, joiden luulevat henkimaailmasta itseään uhkaavan. Linnun odottamaton lento, lepattava lehti voi saada heidät kauhistumaan, ollen muka joku salainen 'enne'."
"Kuinka on tämä selitettävä? Siten, että refleksioni, vaikkakin hämärä, voidaan saada vaikenemaan ulkoapäin tulevain voimakkaiden kiihoitusten kautta, joita se seuraa vetäen tahdon ja tunteen uusille aloille ja uuteen mielentilaan. Sotamiehet, jotka hyökkäävät patterin kimppuun, saatetaan usein siksi hetkekseen mitä aistillisimmilla keinoilla, niinkuin rumpujen pärinällä, aimo ryypyllä unohtamaan, kuinka vastenmielistä on jättää tämä elämä iloineen. Jalommissa tapauksissa kohtaamme taas toisia jalompia tunteita, jotka aiheuttavat saman rohkeuden, joka silloin on jaloa rohkeutta ja herättää ihailuamme."
"Tämä on muistettava. Mutta epäilemätöntä on, että sekä kuoleman pelon että kuoleman halveksimisen pohjana on refleksioni. Nyt kysytään, eikö ole mahdollista päästä tämän salaperäisen pohjan perille? Se on epäilemättä vaikeaa, mutta ei liene mahdotonta."
"Kysymys on siitä, mistä on alkuisin se tunne, jota me kutsumme kuoleman peloksi, ja mitä on se refleksioni, joka kaikissa kansoissa ja kaikissa maissa kuvastaa tätä kuoleman pelkoa."