"Ah minua! Eiköhän silloin ole musteneva sen sijaan, että valkenisi tuolla tavalla ryöstetyn silmissä — niin, vaikkapa hän olisi repaleinen kerjuri, kun hänellä vaan olisi kipenekään toivoa leipäpalasesta kituvalle, kärsivälle ruumiilleen? Tavallinen maanpako ei olisi mitään sen rinnalla. — — Se moraali, joka perustetaan käsitykselle sielun yksilöllisestä jatkumisesta, on nyt kerta kaikkiaan kurja moraali! Kaikki, no, mitä nyt onkaan 'onnellisuuden oppi' oppineiden kielellä (näyttää niinkuin muisto heikkenisi päänkivistyksestä, vaikka ajatukset tuulena tuiskuavat!) ei — en saa siitä kiinni — no niin, kaikki [eudemonismi] — kristinusko on vaan ala-arvoista etiikkaa. —- — Kaikki palkitseminen, kaikki rangaistus, kaikki jälkilaskut (Jumalan puolelta) ovat vaan kurja piirre, joka raakoina aikoina siirrettiin isästä, päälliköstä, kuninkaasta j.n.e. Jumalaan."
"Mutta alhainen mateleva ajatustapa ei voi tätä ymmärtää."
"On toki muitakin arvoja ja aarteita elämässä kuin nuo kuvitellut, joita on nautittava kuvitellussa tulevaisuudessa!"
"Kaikkea tätä kirjoitan minä uhalla ja mielihyvällä — niin, suurella mielihyvällä, maaten alkavan kuumeen käsissä, joka tänä sairaaloisena jäiden lähtöaikana voi panna minut kovalle koettelemukselle, — —"
"Totta on, että ajatus jättää työni kesken koskee minuun kipeästi ja täyttää mieleni jollain pelolla. Mutta kun lähemmin tutkin sydäntäni, niin minä ainoastaan hyvin vähässä määrin haluaisin elää itseni vuoksi — vaan vaimon ja lasten, jotka jäävät ilman turvaa, jota niin hyvin tarvitsevat — ja myöskin keskeneräisen, puolinaisen työni vuoksi, jota en ole ehtinyt tai voinut valmistaa. Varsinkin (nyt istun vuoteella jotenkin levotonna ja päänsärkyisenä) kirvelee minua tämä viimeinen ajatus vielä katkerammin senvuoksi, että minulle nyt vasta — psykoloogisten tutkimusten kautta, niin vaillinaisia ja hajanaisia kuin ne lienevätkin — on alkanut nämä kysymykset selvitä — varsinkin uskontokysymys — antaen minun uskoa, että kun vaan vielä jaksaisin elää muutamiakaan vuosia, minulla sentään olisi jotain valaisevaa ilmoitettavana pohjolallemme, joka vielä aivan viattomasti kulkee lahoneen kirkon talutusnuorassa. Ainakin voisin minä levittää valistusta, joskaan en sitä syventää. — Ja tämä ajatus (ehkä sekin lopulta vaan pelkkää turhamaisuutta, sillä heikko ja ylen köyhä on muistini ja mielikuvitukseni lamautunut) on viehättävä ajatus. Mutta jos on jotain, jota minä elämän viimeisenä hetkenä vielä haluaisin pyytää jumalalta 'tuolla puolen maailman', niin on se tämä: jaloa ja selvää miehuutta pysyä uskollisena sille, minkä täydestä sydämmestäni katson olevan totuutta! — Ai! — Totuutta, joka kerran vielä (ssittenkun paavit, suuret ja pienet, ovat lakanneet kahlehtimasta ja kiduttamasta ihmishenkeä) on tärisyttäen kulkeva läpi maailman, aluksi sivistyneen maailman! — Amen!"
* * * * *
Täydentääkseni tätä esitystä Soldanin uskonnollisista ja filosoofisista mielipiteistä tahdon vielä panna tähän otteita hänen ajatuksistaan Jumalasta ja Jumalan suhteesta maailmaan. Ennen olemme nähneet, että hän oli straussilaisen immanenssiteorian kannalla ja koetti sen avulla selittää suurta kysymystä. Hän luulikin selityksen löytäneensä, luuli voivansa määritellä Jumalan kaikkea johtavaksi alku- ja yleis-voimaksi, niinkuin olemme nähneet kirjoituksesta "Rohkea sana voimasta."
Tutkittuaan sittemmin Kantia ja varsinkin lempifilosoofiansa Herbartia muuttuivat hänen mielipiteensä melkoisesti.
Uskontunnustukseni-nimisissä mietteissä kirjoittaa hän:
"Näkyy tulleen muotiin sanoa olevansa ateisti. Mutta yleensä katsotaan sitä kuitenkin kaikkien kristillisten kansain kesken mitä suurimmalla inholla sekä yksityisessä että julkisessa elämässä. Se on nyt kuitenkin filosofian suuri kysymys; oletettuna tietysti, että filosofian on mahdollista ratkaista tämä kysymys. Tämä ratkaiseminen ei ole äärettömän tärkeä ainoastaan kristitylle ihmiselle, mutta ihmiselle ylipäänsä. Voipi ajatella, ett'ei asiata ollenkaan voi tieteellisesti ratkaista, koska tosiasioita puuttuu. Mutta silloin on vielä jälellä usko täysikelpoisena pelastusankkurina. Sanon tahallani täysikelpoisena, sillä todellisenkin tiedon totuus on meille olemassa totuus ainoastaan mikäli sitä uskomme s.o. meidän vakuutuksemme on sen ehto, olkoonpa se sitten subjektiivinen tai myöskin samalla objektiivinen."