"Seisomme siis tässä todellakin luonnon herran ja luojan kanssa kasvokkain. Yhtäällä on syvä, käsittämätön viisaus ja kyky katsoa tulevaisuuteen, toisaalla sokea ja järkähtämätön lainmukaisuus. Ole hyvä ja välitä ja yhdistä ne selvään ja ristiriidattomaan käsitteeseen! Spinozalaisuuden monismi ja Hegelin n.k. dialektinen metoodi eivät siihen riitä."
"Tahdon siis tulla tähän lopputulokseen: että minä uskon tuon mainitun jumala-aatteen todellisuuteen, ijäisyyteen, viisauteen, hyväntahtoisuuteen, hyvyyteen, rakkauteen ja oikeuteen ja seurauksena kaikesta tästä uskon hänen persoonallisuuteensa ja kaikkialla läsnäolevaisuuteen, tai ainakin hänen rajattomaan, kaikkeen ulottuvaan vaikutusalaansa. Uskon siihen siitä syystä, että minä, viisikymmenvuotisen hegeliläisen harhailuni jälkeen, huomasin mahdottomaksi uskoa päinvastaista s.o. epäillä tätä Jumalan totuutta, jonka me kaikki pohjaltaan ja pääasiassa tunnustamme, vaikka käsityksemme traditsionein sitkeyden vuoksi kulkevatkin hajalleen."
"Mutta kun minä näin vakuutan täydellä todella uskovani Jumalaan ja myöskin luulen näkeväni, että se on ainoastaan ja yksinomaan hegeliläinen idealismi ja myöskin sen sukulainen materialismi, joka on synnyttänyt tähän aikaan yhä kasvavan ateismin, niin on erikoinen tarkoitukseni se, että minä uskon, mutta en tiedä sitä. Idealistinen vaatimus absoluutisen tiedon omistamisesta on se, jota minä oikeastaan tahdoin vääräksi väittää. Sillä juuri tämä luuloteltu, mutta ei todellinen tieto tekee, että itserakkaus on kasvanut yli kaikkien rajain. Muka maailmaa selittääkseen keksittiin yksi ainoa substanssi — ja nyt luultiin yhdestä ainoasta käsitteestä voitavan johtaa kaikki selitykset."
"Tuota aina kaivattua henkistä siltaa äärellisen ja äärettömän välillä ei siis ole olemassa. Tiedon avulla sitä ei voida rakentaa ja todellinen tiede tekee oikein, kun se tunnustaa tuon puutteen. Ei ole ollenkaan varma vielä tälläkään hetkellä, että filosofian tehtävä olisi selittää tämä yhteys, jota ihmiset eivät voi selittää ja joka, minun tunteeni mukaan, ei edes ole aijottu selitettäväksi. Sillä jos minun uskoni tässä kohden muuttuisi todelliseksi tiedoksi, niin luulen minä vielä, ett'en minä mitenkään enää voisi tulla samaan mielentilaan kuin minä uskonnollisen tarpeen tullessa välttämättä haluaisin olla. En voi palvella Jumalaa, josta tiedän, millainen hän on. Mutta jo itse se luulottelu, että puheena oleva arvoituksen arvoitus on selitettävissä, tuntuu jotenkin typerältä. Eihän toki ole todenmukaista, että kaikki hullutukset, jotka suvaitsevat syntyä ihmisen aivoissa, olisivat oikeaa ja perusteellista totuutta!"
"Ja jo sen vuoksi asetan minä etusijaan sen eksaktisen filosofian tyynesti hyväksymän vaatimattomuuden, joka arvoitusten arvoitusta ratkastaessa voi totuudenmukaisesti vastata: emme sitä tiedä; mutta me uskomme sen siitä päättäen, mitä todella tiedämme."
Kierros, jonka Soldanin käsitys Jumalasta on tehnyt, oli alkanut siitä, että hän luuli voivansa hänet tieteen avulla selittää, ja on nyt päättynyt siihen, ett'ei hän Jumalasta mitään tietänyt eikä voinut häntä tieteen apuneuvoilla käydä selittämään.
* * * * *
Siveysoppi.
Niinkuin edellisistä uskontokysymyksen ja onnellisuuden opin yhteydessä esitetyistä otteista on näkynyt, pani Soldan suurta painoa siveysopille. Se oli hänen filosofiansa ydin ja sen polttopiste. Oli hänen luonteensa mukaista, että se puoli filosofiasta häntä enin viehätti. Kaiken ikänsä oli hän koettanut ratkaista elämänsä ristiriitoja sen mukaan mikä oli oikeaa, tahtoen aina jättää syrjään sen mikä oli hyödyllistä. "Oikea oikean vuoksi", oli yksi hänen tunnussanojaan. "Totuus on jumalankuvani ydin", oli toinen.
On ennen mainittu, että Soldan nuoruudessaan oli innokas hegeliaani ja snellmanniaani. Häntä niinkuin muitakin aikalaisiaan viehätti ja häikäisi idealismin ihana aaterakennus. Sen opin innostamana oli hän joutunut suureen käänteeseen Pariisiin lähtiessään ja luki sen hegeloimisen syyksi. Hegelismi ei kuitenkaan opillaan tarjonnut ihmisille tukea sisällisissä taisteluissa, ei ohjannut heitä oikeaan. Kun se lähti siitä olettamuksesta, että historia on henkinen kehitysprosessi, jossa itsessään järjellinen absoluutinen henki kehittää sisältöään ja siis synnyttää järjellisen maailman, niin kaikki, mikä historiassa tapahtuu ja saavuttaa jotain merkitystä on siis jo alustaan alkaen järjellistä. Historialliset henkilöt toimivat välikappaleina sallimuksen kädessä ja ovat seurattavia esimerkkiä tuleville polville. Se mikä on järjellistä ja mikä näin tapahtuu, on siis myöskin oikeaa ja hyvää. Sankarien innostus katsotaan uhrautumiseksi kansan hyväksi ja on kaikki toiminta yhteiseksi hyväksi itsessään hyvää ja ansiokasta. Mutta mitään ikuisia siveellisiä aatteita, mitään ikuista mittakaavaa ei tunnusteta. Suurten miesten viat ovat esim. anteeksi annettavat siksi, että heillä on suuret ansionsa; heitä ei saa tuomita saman mittakaavan mukaan kuin muita kuolevaisia.