Hegel ei siis välittänyt siitä, miten ihmisen tulee toimia, vaan mitä hänen tulee saada aikaan. Inhimillinen suuruus oli hänestä tarmokkaassa toimintakyvyssä ja laajaperäisessä vaikutuksessa. Ero hyvän ja pahan välillä tallattiin jalkain alle. Hegelin oppi joutuu siis periaatteessa hyvin lähelle jesuiittain oppia, joka ei kysy keinoa, vaan tarkoitusta.
Tämä oppi ei kuitenkaan pitkän päälle Soldania tyydyttänyt. Kuta enemmän hän syventyi itseensä, kuta pohjemmalle hän tunki eetilliseen kysymykseen, sitä matalammalta ja tyhjemmältä Hegelin filosofia hänestä rupesi näyttämään. Ja kun hän oli tutustunut Herbartin teoksiin, tapahtui hänessä täydellinen käänne, hänen toinen suuri heräyksensä, joka lopullisesti vapautti hänet filosoofisesta entisyydestään ja johti hänen ajattelemisensa aivan uusille urille.
Herbartin filosofia viehätti häntä varsinkin sen vuoksi, että se asetti ikuiset siveelliset aatteet ihmisen kaiken toiminnan pohjaksi. Niiden mukaan ovat kaikki yksityisten teot, niin pienten kuin suurtenkin, mitattavat ja tuomittavat. Toiminta yleiseksi hyväksi on kyllä se muoto, missä järjellisen ihmisen tulee esiintyä, mutta ei kukaan ole järjellinen, vielä vähemmän siveellinen ainoastaan sen vuoksi, että hän toimii yhteiskunnan palveluksessa. Se mikä tapahtuu, ei millään muotoa ole semmoisenaan järjellistä ja oikeaa, sillä todellisuudessa tapahtuu paljon sekä hyvää että pahaa. Ei siis kelpaa leimata historiaa mallikelpoiseksi. Ainoastaan se, mikä historiassa täyttää ikuisesti siveellisten aatteiden vaatimuksia, on mallikelpoista. Mutta tuo mallikelpoisuus on ja pysyy semmoisena, kokonaan riippumatta siitä, toteutuuko se historiassa vai ei.
Niiden samain siveellisten periaatteiden mukaan kuin historialliset tapahtumat tuomitaan, ovat myöskin historialliset henkilöt nuo n.k. suuret miehet arvosteltavat. Kun nerokas ja tarmokas mies käy kansansa etuja ajamaan — uskonpuhdistajana, sotilaana, lainlaatijana t.m.s. — sanotaan häntä Jumalan lähettämäksi, hän on ase yleisen hengen käsissä. Siitä on seurauksena, että suurta miestä ei muka saa arvostella niinkuin tavallisia ihmisiä, ei nähdä hänessä heidän vikojaan ja puutteitaan ja itsekkäisyyttään, sillä ilman sitä ei ole historiassa mitään suurta saatu aikaan. Tarvitsee vaan ajatella Beaconsfieldiä, Bismarckia, Aleksanteri suurta, Napoleonia y.m., nähdäkseen että historian tuomio on tällä tavoin tehty.
Mutta jos historian oma todistus on se, että ihmiskunta todellakin näin käsittää ja arvostelee suuria luonteita, niin eikö siihen ole tyytyminen? Suuri mies on ja pysyy suurena, sankari sankarina, — ja kansa seuraa hänen johtoaan ja antaa mielellään johtaa itseään.
Kysymys olisi helposti ratkaistavissa, jos meillä historiassa olisi tekemistä vaan luonnon kannalla tai lähellä sitä olevien kansain kanssa, jolloin siveellinen arvostelukyky suureksi osaksi puuttuu ja jolloin kansa hakee ja löytää menestyksensä tarmokkaassa toiminnassa ulospäin, esim. valloitussodissa, ja urhoollisuus ja äly ovat ainoita avuja, joita tunnustetaan tai joille jotain arvoa annetaan. Nerokas mies on niissä oloissa urhokas ja älykäs, muita avuja ei häneltä vaadita. Jos joku nero silloin esiintyy, niin hän pääsee ilman muuta johtavaan asemaan, hän on Jumalan lähettämä ja usein häntä semmoisena palvellaan.
Mutta meitä kohtaa historiassa muutkin suhteet kuin alkuperäiset ja luonnolliset.
Siveellinen tajunta herää vähitellen ja tulee tunnustetuksi. Kansansa kehityksen huipulla olevain miesten lukumäärä kasvaa ja silloin aletaan ottaa lukuun ei ainoastaan etevyyden määrää, mutta myöskin sen laatua. Opitaan erottamaan hyvää pahasta ja siveellinen arvostelu herää. Historiallisen sankarin tekoja tarkastellaan puolelta jos toiseltakin ja tuomio aikanaan mainiosta miehestä joko muuttuu tai tulee erilaiseksi sen mukaan, millainen arvostelijain oma käsitys on hyvästä tai pahasta, ja täten tullaan vähitellen siihen, että ehtona todelliseen menestykseen historiassa, todelliseen ja arvokkaaseen inhimilliseen kehitykseen ei suinkaan ole ainoastaan voiman ja älyn osoittaminen ja tarkoituksen saavuttaminen, vaan sen ohella myöskin siveellisten periaatteiden toteuttaminen. Monet kansan suosion saavuttaneet miehet, jotka ovat vedonneet suuren joukon intohimoihin, ovat kansan onneksi toimiessaan, mutta siveellisiä periaatteita laiminlyödessään saattaneet kansansa perikadon partaalle. Syynä siihen, että sellaiset miehet ovat niin suuresti päässeet kansain kohtaloihin vaikuttamaan, on ollut juuri kansan puuttuva siveellinen tajunta.
Sellaisetkin suuret miehet voivat kyllä ehkä hyödyttää tulevia polvia. Mutta jos paha ja väärä lopultakin kulettaa mukanaan jotain hyvääkin, ei se silti kuitenkaan lakkaa olemasta pahaa ja väärää, eikä saa heikontaa arvostelumme ankaruutta. Mutta kun ei kukaan meistä voi nähdä tulevaisuuteen eikä tietää, missä määrin oikeus ja totuus, kaikesta vääryydestä ja valheesta huolimatta, on voittava, niin ei meillä itse asiassa ole mitään muuta jälellä kuin pitää kiinni siitä ainoasta mittakaavasta, minkä tunnemme, nimittäin siveellisistä periaatteista.
Näitä siveellisiä periaatteita, joiden tulee olla ainoana ojennusnuoranamme, on Herbartin mukaan viisi. Soldanille muodostavat ne hänen "huoneentaulunsa", johon hän aina katsahtaa, kun on ratkaistava kysymys oikeasta ja väärästä, olipa sitten julkisessa tai yksityisessä elämässä, historiassa tai politiikassa, ja ne ovat hänen kantansa lähtökohtana kansallisuuskysymyksessä ja kotoisissa puolueriidoissammekin, niinkuin kohta tulemme näkemään. Annamme niistä sentähden seuraavan selonteon erään hänen käsikirjoituksensa mukaan, joka oli aijottu lähetettäväksi hänen ystävälleen Hedlundille. Se on kirjoitettu v. 1877 ja on siinäkin suhteessa merkille pantava, että Soldan siinä samalla selvittää kantansa siihen aikaan päivänkysymyksenä olevassa asevelvollisuusasiassa.