Se siveysoppi, jonka pääpisteet edellä on esitetty ja jota Soldan käsikirjoituksissaan monilla selityksillä ja kehityksillä valaisee, ei jäänyt hänelle pelkäksi teoriaksi, pelkäksi opiksi. Niinkuin jo usein ennen olemme huomauttaneet tahtoi hän saattaa elämänsä täyteen sopusointuun aatteittensa kanssa. Hän vaati niiden noudattamista ensin itseltään ja sitten myöskin muilta. Sekä yksityisessä että julkisessa elämässä tuli niiden olla ainoana ojennusnuorana. Kaikki, jotka tunsivat Soldanin hänen vanhoilla päivillään, vakuuttavat kuin yhdestä suusta, että suorempaa, rehellisempää ja velvollisuutensa tunnossa ja sen täyttämisessä ankarampaa miestä ei ole ajateltavissa. Kun tuli kysymys jostain tehtävästä, jonka hän katsoi velvollisuudekseen, silloin täytyi kaikkien omien etujen, kaikkien lempituumain ja mielitekojen väistyä. Hänen menettelynsä kaasulaitosta perustettaessa on siitä yksi esimerkki. Toinen on hänen toimintansa Suomen pankin setelien kanssa, joka monena vuotena vei häneltä sen vähänkin ajan, mikä häneltä olisi ilman sitä liiennyt filosoofisiin töihin ja lukuihin. Missä määrin tämä yksi ainoa suuri kysymys hallitsi häntä, osoittaa monien muiden joukossa seuraavakin ote eräästä kirjeestä (15 p. marrask. 1876): "Vaatimukseni, että totuuden rakkauden on oltava ensimmäinen kaikista avuista, on vuosien kuluessa käynyt yhä itsepäisemmäksi ja ankarammaksi. Vetäydyn siinä määrin kuin se on suinkin mahdollista pois jokaisesta, joka ei osoita halua sitä täyttämään."
Mutta kaikessa eetillisessä loistossaan esiintyy Soldan tehdessään muistiinpanoja erään sisäisen taistelun johdosta, joka selviää seuraavassa. Otettakoon se tähän, kun se paremmin kuin mitkään tieteelliset esitykset valaisee sitä kantaa, jolla hän seisoi, samalla kun se näyttää, millainen elävä voima hänen filosofiansa hänessä oli.
Syyskuun 18 p:nä 1872 klo 5.30 aamulla.
"Kultainen aamuhetki! Epäilemättä kaikua nyt niinkuin melkein aina niistä henkisistä ilmapiireistä, joissa olen viime aikoina asustellut."
"Se on viittaus Jumalaltani, tuolta melkein ainoalta todelliselta ystävältäni s.o. ystävältä, joka puhuu peittelemätöntä totuutta."
"Onhan mahdollista, ett'en näe oikein, vaikka luulen näkeväni."
"Mutta yksi asia on varma kuin kallio, se nimittäin, ett'en minä tieten tahtoen ole valehteleva itselleni — tai niille, jotka mahdollisesti kerran tulevat lukemaan nämä muistiinpanoni!"
"On kulunut jo vähän toista vuotta siitä kun — sen jälkeen kun olin alkanut parantua kovasta taudistani — omituinen epäselvyys ja häiriö alkoi vallata sielunelämäni."
"Vähitellen ja epämääräisesti, melkein niinkuin usva ilmassa muodostuu pilveksi, alkoi minusta tuntua niinkuin tekoihini olisi hiipinyt jotain sotkua, joka ei millään tavalla minulle kuulunut s.o. joka olisi ollut minulle omituista tottumuksen vuoksi tai mistään muusta ymmärrettävästä syystä. Tarkoitan, että minä nyt ja aina siitä pitäen kuin pääsin täyteen kypsyyteen, joka tapahtui jotenkin myöhään, voin hyvällä omallatunnolla torjua syytöksen siitä, että tässä olisi jäännös omasta luonteestani. Tuo kypsyys alkaa minun kohdallani vasta 25-30 ikävuoteni vaiheilla — s.o. epämääräisesti v. 1842 — jolloin minä, senaikuisen insinööritavan mukaan, Dünaburgissa kannoin prosentteja juutalaisilta ja urakkamiehiltä ja kavalsin kruunulle kuuluvia rakennustarpeita y.m. — ja v. 1848, jolloin minä kruunun kustannuksella ollessani ulkomailla tein kaikkein suurimman siveellisen kuperkeikkani koko elämässäni — paetessani virantoimituksestani ja bona fide vastaanottamastani luottamustoimesta. Ett'ei tuo kypsyys silloin 1848 ja vielä sittenkin ollut kovin kehuttavaa, näkyy siitä, ettei omatuntoni ole minua koskaan vaivannut ja vasta myöhemmin, nyt vanhoilla päivilläni olen minä alkanut huomata siinä asiassa jotain todella huonoa."
"Kun nyt vaan muistini ja sielunvoimani riittäisivät minua auttamaan!
Tahdostani ja tarkoituksestani olen selvillä."