"Sinä käsittämättömän suuri, jonka olentoa minä joskus, filosoofien eksyttämänä, olen luullut voivani nähdä kirkkain ja selvin piirtein!"
"Mutta miksi haen minä nyt ihmisen välitystä Jumalan ja minun välisessä asiassa? Siksi, että minä kalpaan korvarippiä ja synninpäästöä, sillä minä olen tehnyt häpeällisen teon. Että se on tapahtunut velttoudesta, heikkoudesta, ei ole mikään puolustus. Siveysoppi käskee juuri olemaan voimakas, kun on kysymys oikein tekemisestä. Mutta nyt on niin, että tuo teko on tehty ja vaatii oikaisua. Se taas voi tapahtua ainoastaan uuden teon kautta, joka on oikea ja muuten omansa kumoamaan edellisen vaikutuksen. Ja siihen tarvitaan, asian luonnon mukaan, ainakin kaksi ihmistä."
"Jumala katselee tätä tekoa kolmantena, ja tämä ajatus antaa minulle voimaa voittamaan sen häpeän tunteen, joka niin kauvan on sitonut kieleni ja masentanut mieleni." — — — — —
"Tällä tavoin luo yksi esimerkki omasta elämästäni kirkasta valoa yhteen siveysopin pääkysymyksistä." — — — — —
"P.S. illalla: Puolen päivän aikaan tapasin valtioneuvos S:n eräässä puodissa. Olin jo pyytämässä lupaa saada puhutella häntä. Mutta sydän alkoi tykyttää rinnassani ja minusta olivat aika ja paikka sopimattomia. Tunsin kuitenkin, että minä kohta olisin valmis."
"Syyskuun 21 p:nä klo 5.30. — On niinkuin jo paljas päätös tehdä sen mukaan kuin katsoo oikeaksi soinnuttaisi sieluni sisäiseen rauhaan ja onneen."
"Jumalaa kutsun minä tässä asiassa ainoastaan todistajaksi, mutta kuitenkin päätodistajaksi."
"En pyydä Häneltä mitään armoa, sillä se maailmanjärjestys, jonka synty Jumala on minun silmissäni, tuo ihmeellisen täydellinen maailma, on täynnä sitä armoa, jota tarvitsen. Jumalan olento on minulle arvoitus. Mutta kun minä välistä aivan vaistomaisesti koetan tehdä itselleni selkoa hänen suuruudestaan, niin en voi löytää mitään sijaa sille käsitteelle, että Jumala voisi vihastua tai muuten esiintyä niinkuin ihmiset epätäydellisyydessään tekevät. Ei Häntä siis myöskään ole tarvis lepyttää tai Häneltä armoa rukoilla. Jos voisin käsittää Jumalan ihmisenlaisena, en voisi ajatella häntä muuna kuin iäti lempeänä ja iäti puolueettomana. Sillä Jumala on minulle kaiken totuuden, kauneuden ja hyvyyden perikuva. Mutta nyt katson minä Jumalaa totuuden Jumalana, totuuden alkuperänä."
"Siis todistajaksi, ei tuomariksi. Hänen tuomionsa on näet aina tietty ja varma, kun omantunnon ääni puhuu. Ja me saamme aina itse lukea sen tuomion, sillä se on selvän selvästi kirjoitettu meidän sydämmeemme."
"Ei ollut velvollisuuteni sisältö minulle epäselvä, ainoastaan tapa sovittaa, mitä olin huonoudessani rikkonut. Se se on, joka on maksanut minulle kovan sisällisen taistelun, joka ei tätä kirjoittaessani ole vielä päättynyt. Mutta jos minun onnistuu tätä tietä päästä sovitukseen ja rauhaan, niin on se epäilemättä totuuden Jumalan työtä."