Ja jonkun aikaa myöhemmin kirjoittaa hän vastamainitun Vilnaan siirron johdosta mystilliset sanat: "Minut siirretään yhtäkkiä Vilnaan. — Huomenna odotetaan kenraaliluutnantti Geroita taas tänne tarkastusmatkaltaan Venäjällä — ja silloin minun pitää olla poissa." Mistä tässä oli kysymys, se selviää Soldanin myöhemmistä muistiinpanoista näiltä ajoilta. Samassa elämäkertansa katkelmassa, jossa hän puhuu noista ennen kerrotuista näpistelemisistään lapsuutensa aikana ja poikavuosinaan, on seuraava kuvaus juuri näiltä Dünaburgin ajoilta:
"Varsin omituista on nyt (40 vuotta myöhemmin) muistella silloisessa insinöörikunnassa vallitsevaa ajatustapaa. Linnakomennossa vallitsi täydellisesti järjestetty varkausjärjestelmä. Urakoitsijat olivat yksinomaan juutalaisia, toinen suurempi roisto kuin toinen. Kaikki olivat he samalla sekä ystävällisissä että kireissä väleissä upseerien kanssa — sillä viimemainittujen täytyi tavallisesti tarkoin valvoa 'oikeuksiaan', ett'eivät juutalaiset saisi heitä petetyiksi heidän 'laillisiksi' katsomiensa osuuksien saamisesta ruunun varoista. Yleisenä ja ammoisista ajoista voimassa olevana sääntönä oli, että urakoitsija upseerikunnan yhteiseen kassaan maksoi 10 % urakkasummasta, joka senvuoksi aina jo alusta laskettiin 10 %:ia suuremmaksi kuin urakan korkein oikeuden mukainen määrä. Mitä tämä voi merkitä, siitä saa käsityksen, kun tietää, että upseeriston tulot voivat nousta 40,000 markkaan vuodessa ja että upseerien luku oli 10 à 15."
"Mutta myöskin suoranaisia sopimuksia tehtiin juutalaisten kanssa ja viekkaimpain upseerien onnistui tätä tietä, jos vaan osasivat pitää puoliaan juutalaista vastaan, kiristää häneltä tätä laillista prosenttia paljoa enemmänkin — jonka hän tietysti piti omina hyvinään — eivätkä sitä toverit panneet ollenkaan pahakseen, päinvastoin vaan ihailivat merkkinä ammattitaidosta."
"Tuntuu melkein uskomattomalta, että niinkin sivistyneessä, nimittäin tieteellisesti sivistyneessä upseerikunnassa noin äärettömän suuri siveellinen turmelus voi saada sijaa, Pidettiin vanhana ja kunnioitusta ansaitsevana lakina sitä, että jolla on tilaisuus ruunua varastaa, hän tehköön se. Mitään häpeätä se ei tuottanut eikä näissä hommissa ujosteltu käskynalaisia neljännesmiehiä, työmiehiä ja juutalaisia enemmän kuin toisiaankaan."
"Erään kerran olin minä mukana erään suuremman summan kantamisessa, jonka juutalaiset olivat maksaneet. Meitä oli kolme upseeria, jokainen omilla rattaillaan, ja oli meillä kullakin pari säkkiä hopearuplia kärryissä. Säkit sijoitettiin päällikön luo, joka asui esikaupungissa, sieltä sitten kohta jaettaviksi. Mutta sillä kertaa sattuikin niin hullusti, että päällikkö, salaliitossa viekkaan nuoremman puolalaisen upseerin kanssa ei pannutkaan jakoa toimeen! Kun häntä asiasta lopuksi mitä ankarimmin ahdistettiin, väitti hän, että herrat jo olivat saaneet osansa sadosta (jonka hän tiesi valheeksi)."
"Samalla tavalla sanottiin muidenkin päälliköiden menetelleen, kun niin sopi. Mutta juutalaisia nylettiin sitä hävyttömämmin."
"Raaka-aineista, joita luonnossa vastaanotettiin makasiineista, myytiin kaikki, mitä ei työssä tarvittu, tovereille, jotka niitä tarvitsivat. Ja paljoa vähemmällä voitiin tulla toimeen siten, että varsinkin korjaustöissä merkittiin tekemättömiä tehdyiksi."
"Erityisen kuvauksensa ansaitsee se, miten minä korjasin hospitaalin katon uusilla rautalevyillä ja uudella maalauksella — hyvä jos 15 uutta levyä pantiin useasta sadasta merkitystä. Tästä syntyi tarkastus. Mutta katto maalattiin kiireen kautta ja ajutantti, joka toimitti tarkastuksen katolla, luki toista sataa uutta levyä vähälle aikaa. Sillä oli se asia selvitetty. Mutta hospitaalin päällystö oli kai vakuutettu siitä, että ruunun taloudessa kaikki lopulta käy oikein päin ja että enempi kovistus ei mitään auttaisi. Mutta plootut olin minä myynyt eräälle toverille polkuhinnasta."
"Mutta vielä kuvaavampi, psykoloogiselta kannalta katsoen, oli minun aivan ensimmäinen tehtäväni Dünaburgissa, suurenlainen työ, jossa minä kuitenkin asioihin perehtymättömänä olin päällikköjeni johdettavana. Oli rakennettavana suuri arsenaali, kaksikerroksinen, hyvin suuri kivirakennus, holvimaisine läpi rakennuksen kulkevine työhuoneineen. Seinät ja katto olivat jo valmiit minun tullessani paikkakunnalle. Sain tehdäkseni lattian paikalleen panemisen alikerrassa. Kustannusarviossa oli määrätty, että 4 jalkaa maata olisi kaivettava pois ja tiukkaan poljettua täytettä savesta ja hakatusta kivestä sijaan pantava. Jalkaväkeen kuuluvia sotamiehiä käytettiin maan kaivamiseen ja poisviemiseen säkeissä, jotka tyhjennettiin suureen kokoon ulkona. — Minun määräykseni kuului: että minä haudan syvyyteen nähden voisin antaa urakoitsijalle jotain helpoitusta — jos hän sen ansaitseisi."
Ja juutalainen, joka tiesi olevansa tekemisissä keltanokan kanssa, suostui maksamaan niin ja niin paljon, jos vaan ei täydettä tehtäisi sen ja sen syvemmäksi. Maksupäivä oli jo määrätty ja samoin työn alkaminen, mutta juutalainen viivytteli suoritustaan viekkaudella, joka voittaa kaiken, mitä ihmisjärki muutoin voi kuvitella. Juttu päättyi lopuksi siten, että lattian syvyys tuli vaan 1 à 2 jalkaa ja että me, minä ja mikäli tiedän myöskin päällikkö, saimme pyyhkiä suutamme. Parasta kaikesta oli se, että sotamiehet saivat yhteen aikaan kantaa maata takaisin arsenaaliin, koska juutalainen oli asettanut maksonsa riippuvaksi haudan syvyydestä ja hautaa jo oli kaivettu syvemmälle kuin sovittu oli.