"Tämä asia on minulle mitä tärkein. Se on minulle tuollainen käänne elämäni aletulla uralla, jolla luultavasti tulee olemaan ratkaiseva merkitys kaikeksi ijäkseni. Tuuma on hiljalleen kypsynyt, eikä se siis ole mikään epäluotettava ansarikasvi, vaikkakin sen siemenen kylvivät nuo viimekesäiset peikot: pahatuuli, tyytymättömyys, haaveileminen ja kärsimättömyys, niin että hiukan pelkään, ett'en ole tyynesti asian kaikkia puolia punninnut. Vaan nyt se on päätetty ja minä olen ihmeen iloinen siitä, että minulla on varmuus asiasta — ja niin läheinen mahdollisuus päästä täydellä todella työskentelemään olentoni paremman puolen kehittämiseksi; mutta voinetkohan sinä kanssani pitää oikeana esim. sitä, että minä jätän lukuunottamatta erään lajin asianhaaroja, jotka ehdottomasti seuraavat siitä, että minä heitän nämä proosalliset linnoitustyöt ruvetakseni lukemaan, — sisarieni aseman! — Eikö se näytä pahalta? — Ei, rakas Kalle, kaikkea tätä olen ajatellut — mutta myöskin muutamia muita asioita olen ajatellut ja nämä ovat aivojeni vaa'assa päässeet voitolle. Ylimpänä seisoo tietysti itse tarkoitus pyhän kunniansa kehä ympärillään — oikealla puolen on varma toivo siitä, että minä myöskin tässä uudessa asemassa voin saada kohtuullisen toimeentulon; vasemmalla on taas tuo ruma juttu siitä, että olen täydessä haarniskassa päällikköäni, everstiluutnantti Feodoroffia vastaan, jonka kanssa en tahdo olla missään tekemisissä. (Tässä olisi minulla varsin valaiseva juttu kerrottavana, mutta kirjoittaa siitä en voi.) Sitäpaitse loistavat koko tässä tuumassa, niinkuin aina silloin, kun mieli jotain ikävöi, kaikki aiheet ihmeen voimakkaassa valossa. — Minä pääsen nyt aivan toiseen maailmaan — saan tekemistä lempiaineeni kanssa ex professo — joudun piiriin, jossa tapaan sivistystä, elämää ja liikettä — pääsen monenmoisten lähteiden ääreen; riippuu vaan siitä, mikä luonteeni lapsista janoaa; saan myöskin soittaa viulua, ehkä myöskin maalata, antaa yksityistunteja, kuunnella julkisia luennoita — — saan nähdä omaisiani silloin tällöin — saan nähdä Suomen taas — — ja — ja — — polttaa Geflen vaappenia."
Se oli sinne kuin häntä veti vastustamattomalla voimalla — kotiinpäin — Suomeen — joka houkutteli häntä varsinkin sen isänmaallisen hengen vuoksi, joka siellä oli alkanut puhaltaa ja jonka voimistavaa ja virkistävää hengittämistä hän kaipaa.
Nuo toiveet toteutuivatkin. Suomeen ei hän tosin päässyt, vaikka kyllä näkyy ajatelleen pyrkiä vuorihallitukseen (bergscorpsen) tai johonkin muuhun toimeen — ei päässyt sinne, ennenkun oli tehnyt tuon monimutkaisen retkensä Ameriikkaan — mutta pääsi kuitenkin Pietariin ja sai siellä haluamansa kemian ja fysikan apuopettajan viran sota-akatemiassa.
4.
Apuopettajana Sota-akatemiassa.
Keltussa. "Koko maailma näkyy hymyilevän minulle." — Toimet Sota-akatemiassa. — Ystäväpiiri: Soldan, Cygnæus, Löfström, Kommonen. — Isän kuolema ja hautaus. — Koti Lappeenrannassa. — Ilo ulkomaan matkasta. — Vapautus suuresta vankilasta. — Onnetonta rakkautta.
Muutamia kuukausia myöhemmin eli heinäkuussa 1843 tapaamme sankarimme maalla, luonnon helmassa, lähellä Keltun kirkkoa, Pietarin tienoilla, lepäämässä selällään — hieno sikari hampaissa — päivän puoleisella rinteellä, tuuhean koivun alla ja lukemassa jotain kaunista romaania. Hän nukahtaa ja sitten herää hän voimistuneena ja virkistyneenä, nousee kuninkaalliselta vuoteeltaan kukkulalla ja rinta paisuu niinkuin tahtoisi hän nielaista koko maailman, joka ihanana aukeaa hänen ympärillään. Pään päällä vaan taivasta, tuulista taivasta kiitävine ja maata varjostavine päivineen ja jalkain alla vaan merta — vihreää ruohomerta — kukkulat ovat aaltoja, joiden harjoilla koivulehdot vaahtona tuulessa kuohuvat. Ihmiset ovat kuin kaloja tuossa meressä. Etäämpänä lännessä loistaa Pietarin kaupunki auringon paisteessa. Etualalla näkyy talonpoikia pesemässä hevosiaan talon kaivolla.
Olot ovatkin melkoisesti muuttuneet, synkkämielinen itsensä tutkija ja huoliensa hautelija on muuttunut tyytyväiseksi taiteilijaksi, joka taas maalarin silmillä maailmaa katselee.
Hänen elämänsä on tehnyt kokokäänteen. Hän on päässyt oikealle alalle, noiden lähteidensä ääreen — lähelle isänmaataan ja kotiaan, joskaan ei siellä vaikuttamaan, niin siellä kuitenkin vaikuttimia vastaanottamaan.
Hän on Keltun suomalaisessa pitäjässä 20 km Pietarista johtamassa kesäleirissä olevan insinöörikoulun upseeriluokan töitä. Hän on myöskin tavannut veljensä, tyhjentänyt sydämmensä, saanut muitakin ystäviä, saanut luottamusta itseensä ja päässyt mieleiseensä työhön, "Koko maailma näkyy hymyilevän minulle!" sanoo hän.