Pariisin vetovoima. — "Au premier en descendant du ciel." — S.A. Hedlund. — Edustajakammarin piiritys. — Paraati Marskentällä. — "Pyhä totuus ihmisen vankin tuki." — Sanomalehdet. — Ei sanaakaan Suomesta. — Pariisilainen ja suomalainen. — Innostus alkaa hälvetä. — Velvollisuuksien ristiriitaa. — On menetellyt väärin. — "Alkaa toinen sisällinen maailma selvitä." — Lähtö Pariisista.
Lumoavalla voimalla on Pariisi kaikkina aikoina loihtinut ihmisiä luokseen, riippumatta siitä, mitkä aatteet siellä ovat olleet vallalla ja mitkä hallitukset. Kaikki odottavat sieltä jotain uutta näkemistä, oppimista ja kokemista. Niinä aikoina, jolloin tässä maailman ahjossa historian ainekset kiehuvat yhteen joko taidolla taottaviksi tai uusina onnen Sampoina siitä täysivalmiina syntyäkseen, on Seinen kaupungilla tavallista suurempi vetovoima. Koko maailma odotti helmikuun vallankumoukselta ainakin jotain hyvää itselleen, ja välillisesti saikin. Ja olihan niitäkin, jotka niinkuin puolalaiset katsoivat uuden tasavallan ensimmäiseksi velvollisuudeksi käydä heitä auttamaan, julistaa sota Venäjää vastaan ja antaa heille takaisin heidän menetetty isänmaansa.
Harvaa miestä lienee Pariisi kuitenkaan vetänyt puoleensa niin vastustamattomasti kuin Soldania. Tosin ei hänellä ollut sieltä mitään varsinaista odotettavana. Hän lähti sinne pelkkänä asianharrastajana, tahtoi vaan olla mukana, tahtoi vaan nähdä rakkaimpien aatteittensa, ihanimpien ihanteittensa toteutumista. Kun ottaa lukuun, miten vähän hänellä oli ulkonaisesti voitettavana ja saavutettavana, saattaa hänen tekonsa siis tuntua naurettavalta ja hullulta. Mutta kun muistaa, mitä hän uhrasi, mistä luopui, ei häntä voi olla ihailematta ja hänelle täydellisintä myötätuntoisuuttaan antamatta.
Ja hän saikin nähdä mitä oli halunnut, sai olla mukana, kun historiaa tehtiin. Tosin oli varsinainen taistelu jo tapahtunut helmikuun päivinä, mutta maininki kävi vielä korkeana myrskyn jälestä. Kansalliskokouksen vaaleja toimitettiin parhaallaan, ja väliaikainen, Lamartinen johtama hallitus oli saanut osakseen yleisen suosion myöskin työväen piireissä, jolle se oli hankkinut työtä valtion kustannuksella. Aika oli juhlain ja riemun aikaa. Kansa oli hurmaantunut voitoistaan ja rajattomasta vallastaan.
Jo tullessaan oli Soldan vaunun ikkunasta nähnyt palan juhlivaa, innostunutta Pariisia. Ja joka aamu, avatessaan ikkunan asunnossaan, joka oli pieni kammari Pierre l'Escot-kadun varrella, viidennessä kerroksessa maasta nousten, mutta "au premier en descendant du ciel" s.o. ensimmäisessä taivaasta tullen, tulvi sinne maailman-kaupungin melu alhaalta kaduilta ja toreilta. Yöt ja päivät kuului sinne isänmaallisia lauluja, milloin girondistien hyvästijättölaulu, milloin marseljeesin sävelet ylinnä muista. Ja jo ensimmäisenä aamuna kadulle astuessaan kohtasi hän näyn, joka siihen aikaan oli hyvin tavallinen Pariisissa, mielenosoituksen vanhaa kuninkuutta vastaan ja uuden puolesta: suuremmoisen ruumissaaton soihtuineen, soittoineen ja paraativaunuineen, joissa jotain helmikuun päiväin haavoittunutta ja sittemmin sairaalassa kuollutta uhria saatettiin hautaan.
Tekemistään muistoonpanoista päättäen oli Soldan läsnä kaikissa merkillisemmissä tapauksissa, ottaen niihin osaa katselijana. Niinpä sanoo hän olleensa mukana veljeyden juhlassa, Fête de la fraternité'ssa Champs Elysées'llä huhtikuun 21 p:nä, jossa hänellä oli paikkansa aivan lähellä väliaikaisen hallituksen lavaa Arc de Triomphen luona, minkä editse kaikki vallankumouksen synnyttämät vapaaehtoiset pataljoonat marssivat suuremmoisessa kansalaisparaatissa. Painetit olivat kukkasilla koristetut ja kanuunat vihreillä oksilla. Väliaikainen hallitus ja sen johtava sielu, runoilija Lamartine, oli näinä aikoina kunniansa ja kansansuosionsa kukkulalla ja huuto "vive Lamartine!" oli yhtä innokas kuin "vive la République!" — Myöskin edustajakammarin piirityksessä toukokuun 15 p:nä, jolloin roistoväki tunki vasta valittujen kansanedusmiesten kokoushuoneeseen Palais Bourbonissa ja uhkasi riistämällä heiltä vallan panna toimeen uuden vallankumouksen, oli hän läsnä. Eräs kaartin pataljoona sai kuitenkin kapinoitsijat karkotetuksi edustajahuoneesta, jonka jälkeen Lamartine ja toinen hallituksen jäsen Ledru-Rollin aseellisten ja aseettomien etunenässä lähtivät valloittamaan Hôtel de Villeä, minne toinen osa kapinallisia oli sijoittunut. Tässäkin tilaisuudessa sanoo Soldan olleensa ja kulkeneensa jonkun matkaa aivan lähellä Lamartinea. — Toukokuun 21 p:nä pidettiin sotaväen katselmus Marskentällä, joka juhla on saanut nimekseen Fête de la Concorde s.o. yksimielisyyden juhla ja jossa kansa, sotaväki ja kansalliskaarti ikäänkuin lopullisesti tunnustivat tasavallan ja hyväksyivät kansan eduskunnan — siinäkin oli Soldan saapuvilla, vaikk'ei hän tästä enemmän kuin muistakaan tapahtumista Pariisissa hänen siellä ollessaan ole jättänyt mitään seikkaperäisempiä muistiinpanoja. Nähtävästi olivat saadut vaikutukset niin voimakkaat ja monilukuiset, ett'eivät ne olleet muutamin sanoin kerrottavissa ja pitempään kirjoittamiseen ei ollut aikaa eikä halua. Eräässä paksussa vihkossa, jonka nimenä on "Min resa", ja johon hän on nidottanut muistoonpanonsa Saksasta, Englannista ja Ruotsista, ei ole Pariisista kuin jonkun sivun verta tietoja.
Jos emme siis voikaan Soldanin omilla sanoilla esittää hänen näkemiään Pariisissa, voimme sen kuitenkin tehdä erään toisen miehen sanoilla, joka samoinkuin Soldankin oli läsnä kahdessa viimemainitussa merkkitilaisuudessa. Tämä mies oli hänen jo ennen mainittu ystävänsä, ruotsalainen sanomalehtimies Sven Adolf Hedlund.
Tutustumisestaan Soldanin kanssa on Hedlund Göteborgs Handels- och Sjöfartstidningissä v. 1885 kirjoittamissaan muistosanoissa ystävävainajastaan kertonut seuraavaa:
"Oli toukokuu 1848. Madame Molinier'n hotellissa, Cour de Commercessa Pariisissa, asui monta pohjoismaalaista: ruotsalaisia, norjalaisia, suomalaisia ja myöskin joku venäläinen. — Kaksi vierasta viipyi vielä aamiaispöydässä, toinen luki sanomalehteä, toinen istui, niinkuin tapansa oli, äänetönnä ja tuijotti synkästi eteensä."
"Lehti oli luettu ja minä aioin mennä huoneeseeni. Silloin kuulin kummakseni ruotsia tuon synkän muukalaisen huulilta, tuolla tunnetulla suomalaisella murteella: 'Tehän olette hra Hedlund. Saanko puhua kanssanne kahdenkesken?'"