Kun Soldan halusi päästä maalle, sai hän Dybvadilta osoitteen paikkaan, jossa hän voisi mukavasti ja hauskasti elellä luonnon helmassa.

Jätettyään kirjansa — ja lontoolaisen pyöreän hattunsa — Dybvadin huostaan astui Soldan jalkaisin neljän peninkulman päässä olevaan Hönefosseniin, joka on pohjoispuolella Tyrifjordia Ringerikessä. Kaksi jokea sattuu siinä yhteen noin tunnin matkan päässä Tyrifjordista ja toinen niistä muodostaa jokien risteyksessä kauniin putouksen, Hönefossenin. Vaan muutamia askeleita kuohuvasta koskesta vuokrasi Soldan itselleen huoneen.

Tässä luonnonihanassa seudussa viipyi hän nyt kymmenen viikkoa ja siitä ajasta lukee hän, mitä ruumiilliseen ja henkiseen uudistukseen tulee, uuden jakson elämässään. Hän alkoi oikein asian alkain harhailla pyssy olallaan tuon äärettömän ihanan ja suurenmoisen seudun metsissä. Hän ampui jäniksiä ja oravia ja sai käyttää sen talon koiria, jossa asui. Hän souteli joella, tuulasteli, niitti heiniä ja haravoi, karhitsi ja nosti potaattia. Ihmisistä oli hauskaa (morsomt), kun Grahn —- se oli nyt hänen nimensä — oli mukana. Hän oli heistä "en pen fyr" [kaunis poika] ja lapset toivat hänelle tuoretta lähdevettä ja saivat juomarahoja: "Han maa vaere grusomt rig den svenske fyren", sanoi emäntäni, "han har kun sidenlommetörklen." [Hän mahtaa olla kauhean rikas tuo ruotsalainen — häneltä on vaan silkkisiä nenäliinoja.]

Tähän idylliin siis Soldanin vallankumous oli päättynyt, samaan aikaan kun vallankumous Pariisissa päättyi vereen kesäkuun kahakoissa. Totta hän puhui sanoessaan, että hän oli niin epäpolitillinen pakolainen kuin mahdollista. Mutta oli hänen vallankumouksensa hänelle tarpeeksi suuri. Hän oli saanut terveytensä takaisin, voittanut luottamuksen itseensä. Ja kun ajattelee, mitä kaikkea hän oli nähnyt ja kokenut ja millainen muutos jo hänen ulkonaisissakin oloissaan oli tapahtunut siitä kun hän Pietarista lähti ja saapui Ringerikeen, oli siinä yllin kyllin vaihtelua yhden vuoden ajaksi.

* * * * *

Kun ei hra Dybvadin ollut onnistunut saada Soldanille mitään tointa hankituksi ja kun ei tämä siis voinut jäädä Norjaan siellä itselleen tulevaisuutta luomaan, päätti hän syyskuun keskipalkoilla kääntää kokkansa Ruotsia kohti, jossa hänellä Arbogassa oli eräs vanha tuttava, tohtori Albert Langell. Tämän miehen kohtalossa oli jotain ulkonaista yhtäläisyyttä Soldanin oman kohtalon kanssa. Hän oli kotoisin Lappeenrannasta, mutta oli harjoittanut opinnoitaan Itämeren maakunnissa, mistä hänet karkoitettiin siitä syystä, että oli käynyt omin lupinsa Ruotsissa ja ottanut osaa erääseen ylioppilasjuhlaan Upsalassa. Hänelle oli Soldan Norjasta kirjoittanut ja saanut kutsumuksen tulla Arbogaan, jonne matkustikin Kongesvingerin, Värmlannin suomalaisseutujen, Karlstadin, Kristinehamnin ja Örebron kautta.

Arbogaan saapui hän 20 p:nä Syyskuuta ja viipyi siellä muutamia viikkoja. Tältä ajalta on säilynyt kirje (2.10.1848), joka osoittaa, kuinka ahdistetuissa oloissa hän eli, kun ei näet uskaltanut itse edes kirjoittaakaan kotiinsa. Suomessa luultiin, että hän oli jo aikoja sitten Ameriikassa ja sitä luuloa tahtoi hän — siinä tapauksessa että hänen kirjeensä ehkä avattaisiin — yhäkin ylläpitää viranomaisissa. Saadakseen olla rauhassa Ruotsissa, mutta samalla kuitenkin ilmaista omaisilleen oikean olinpaikkansa, ei hän itse uskalla kirjoittaa, vaan panee Langellin kirjoittamaan puolestaan. Jos vaara oli olemassa, niin kai se katosikin, sillä kirje oli taitavasti kirjoitettu. Langell kertoo siinä milloin niinkuin itsestään, milloin niinkuin eräästä kirjeensaajan tohtori Soldanin ja hänen yhteisestä ystävästään (Lundbergista), mutta kuitenkin niin, että annetut tiedot sopivat Soldaniin. Sen mukaan on hänen terveytensä parantunut ja hän on hommassa hankkia itselleen tointa jossain tehtaassa. Ilmoittaa hän myöskin saaneensa kirjeet veljeltä ja kehoittaa lisää kirjoittamaan. Sinä voit kirjoittaa minulle kuin omalle veljellesi. Ei kuitenkaan tätäkään kirjettä uskallettu lähettää postissa, vaan toimitettiin se A.I. Arvidsonille Tukholmaan sieltä edelleen lähetettäväksi. Kahta kuukautta myöhemmin (8.12.1848) kirjoittaa sama Langell tohtori Soldanille toisen kirjeen, jossa hän koettaa uskotella mahdollisia nuuskijoita, että heidän takaa-ajamansa otus on jo matkustanut Ameriikkaan ja että hän on New-Yorkista kirjoittanutkin Langellille. "Hänellä on sitäpaitsi uusi nimi, jota en edes minäkään tiedä — poika on kovin varovainen — vaikka hän on antanut tarkan osoitteen eräälle ystävälleen tuossa suuressa kaupungissa. Sitä en tietysti anna kenellekään kuolevaiselle j.n.e. Veli tietysti osasi lukea rivien välitse ja näki tästäkin kirjeestä, että Ameriikkaan muka matkustanut yhäkin oli Arbogassa, sillä Lundberg lähetti taaskin terveisiä, että hän tekee työtä, lueksii uusin voimin ja syventyy m.m. vuoritieteeseen, koska hän kemistinä on mieltynyt kaikkeen, joka on sen kanssa yhteydessä. Hän on terve ja reipas."

Mahtoiko nyt olla syytä näin suureen varovaisuuteen? On mahdoton tietää, koetettiinko Soldania saada kiinni, vai jätettiinkö hänet rauhaan, kun ei siinä onnistuttu. Se oli toki varma, että hänellä ei ainakaan ollut laillista turvaa ja että hänet luultavasti olisi luovutettu venäläisille, jos siitä olisi vaatimuksia tehty. Eikä hän ainakaan saanut mitään ololupaa maassa. Hän kääntyi kyllä kohta Arbogaan tultuaan parooni V.F. Tersmedenin puoleen, joka asui Ramnasin tehtaalla ja kuului olevan hyvä ystävä kuninkaan kanssa, (joka taas kuuluu olevan valistunut ja rehellinen mies), mutta tämä yritys ei ollenkaan onnistunut. Soldanin epävakainen asema teki hänelle siis välttämättömäksi pysyä yhä edelleen piilossa niin paljon kuin mahdollista ja esti häntä itse toimimasta sopivan toimen hankkimisessa. Kun muilla ei ollut samaa harrastusta kuin hänellä, ei hän lopulta mitään tointa saanut ja oli pakotettu jättämään Ruotsin. "Jos minä vaan voisin pysyä piilossa vuodenkaan eteenpäin" — kirjoittaa hän Hedlundille — "niin olisi kaikki ohitse. Minulla on hyvä toivo siihen, että yleinen mielipide, joka ei nytkään ole minulle epäedullinen, on sill'aikaa vakaantunut siihen määrin, ett'ei se pahimmassa tapauksessa sallisi minua luovutettavaksi, varsinkin jos homo quaestionis siihen mennessä olisi ehtinyt tulla tunnetuksi rehellisenä miehenä, jonka ryssä on tuominnut hirtettäväksi. — Niin, voisinhan minä antaa hirtättääkin itseni, mutta kernaasti tahtoisin minä sitä ennen esittää kansalle — syyn tuomioon."

Oltuaan Langellin luona muutamia viikkoja siirtyi Soldan, luultavasti ollakseen paremmassa turvassa maalla ja elääksensä siellä halvemmalla kuin kaupungissa, lähellä olevalle Strömsholmin lastauspaikalle Mälarin rannalla, jossa Langellin appi-isä Moring oli vaakaajana. Täällä viipyi hän jouluun saakka ja näkyy alussa viihtyneen hyvin ja olleen elämäänsä tyytyväinen odottaessaan tointa, joka hänelle oli luvassa jonkun matkaa pohjoisempana olevalla Guldsmedshyttanin tehtaalla. Hän etupäässä lueskeli ja kirjoitteli, ensimmäisiä filososoofisia kokeitaan paperille pannen. Vähitellen alkoi elämä kuitenkin käydä tukalaksi, kuta kauvemmin paikansaanti viipyi. Rahat s.o. loput stipendistä olivat kulutetut ja hänen täytyi syödä armoleipää. Vaikkakin häntä Moringin luona kohdeltiin kuin läheistä sukulaista, oli asema kuitenkin vaikea. Sitä vaikeutti vielä se, että Soldan täällä samoin kuin yleensä muuallakin sopi huonosti tavallisten ihmisten seuraan. "Minussa on aivan auttamaton välinpitämättömyys näihin tuhansiin pieniin kysymyksiin, pitääkö olla puettuna frakkiin vai bonjouriin, onko sitä rouvaa kutsuttava hänen armokseen vaiko armolliseksi rouvaksi, onko Arboga hauskempi kuin Norrköping, — joka välinpitämättömyys tekee minusta 'kummallisen kurjen' ja asettaa minut ulkopuolelle ympäristöni tavallisinta ja välittömintä elämää."

Sentähden hän koetti, samalla kun odotti pääsyänsä Guldsmedshyttaniin, Hedlundin kautta päästä kokonaan pois näiltä seuduilta. "Enkö voisi nyt saapua kaikessa hiljaisuudessa (Arbogassa ja täällä yleensä tunnetaan minut Johnssonin nimellä, vuoriylioppilas Suomesta) maisteri Hedlundin veljen tai isän maatilalle Eldgarnissa ja taas uudella nimellä ja norjalaisena (minä osaan jotenkin 'snakke norsk') tai saksalaisena (puhun sitä kieltä yhtä hyvin kuin ruotsia, ell'en paremminkin). Voisin olla agronoomina tai kartanonvoutina tai jonakin muuna. Voisitte lähettää minulle työtä Tukholmasta: minä taidan ranskaa, englanninkieltä, suomea (myöskin venäjää, jonka jumala minulle anteeksi antakoon!) Voisin siis tehdä käännöstyötä. Enkö voisi olla olevinani kotiopettajana jossain perheessä ja näön vuoksi antaa opetusta maalauksessa tai musiikissa (soitan viulua); tai olla avullisena jotain luonnontieteellistä teosta ulosannettaessa. Jos en muuta, niin osaan ainakin piirtää kuvia."