Ystävä Hedlund ei kuitenkaan näytä voineen käyttää tätä monitaitoista miestä mihinkään näistä toimista, koska hän ehdottaa, että Soldan kirjoittaisi jotain Nya Dagligt Allehandaan, jonka toimitukseen Hedlund kuului, esim. matkoiltaan Pariisista lähdettyä, tai Venäjän oloista tai Suomen. Siihen ei Soldan kuitenkaan suostu, sillä matkallaan oli hän ollut sairas ja "mitä Venäjään tulee, niin tulen minä uudelleen sairaaksi vaan sitä ajatellessanikin; se on minulle todellakin aivan liian vastenmielistä. Mutta Suomi! jolle minä sydämmestäni olen vannonut uskollisuudenvalan, minkä aion pitää, vaikkakin minusta tulisi Ruotsin alamainen — Suomen ja mahdollisesti Suomen ja Ruotsin yhteisissä eduissa voisi ehkä läheisin tulevaisuus tarjota kansanystävillemme erityistä tehtävää. Mielipiteet Suomessa minä kyllä hyvin tunnen, samoinkuin virkamiesluokan kurjan orjamaisuuden, mutta minulta puuttuu kokonaan erityiskohtaisia yksityistietoja, enkä ole pariin vuoteen kuullut sanaakaan Suomen kansan asioista. Haluan kauheasti saada lukea jotain suomalaista lehteä, vaikka se vaan olisi Finlands Allmänna!"

Paikan saanti lykkäytyi siis silläkin taholla yhä epämääräisempään tulevaisuuteen. Ja mitä läheisempiin toiveihin tulee, niin oli tehtaanhoitaja Elzvik Guldsmedshyttanissa, joka oli luvannut hänelle kemistin paikan tehtaalla, niin huonoissa asioissa, että tehdasta hankittiin yhtiön haltuun. Soldan ei kuitenkaan hevillä luopunut toivostaan, koska hän kerran päästyään kemistiksi tehtaalle olisi samalla voinut jatkaa opintojaan kemiassa, jotka olivat niin odottamatta keskeytyneet. Mutta olo Arbogassa, johon hän uudenvuoden aikaan siirtyi Langellin luo, kävi yhä tukalammaksi, varsinkin kun ei näiden molempain nuoruudentuttavain kesken näyttänyt olevan mitään lähempää henkiheimolaisuutta. Helmikuussa (18 p.) kirjoittaa hän Hedlundille, että hän vaan muutamia päiviä tulee viipymään Arbogassa. "Se varjo, joka noin viikon päivät on tehnyt päiväni pimeiksi ja yöni kamaliksi, on ystäväni ja suojelijani Langellin aikaansaama. — — 'Der Teufel hat das Suchen und seine Grossmutter das Warten erfunden.' [Se on piru, joka on keksinyt etsimisen, ja sen isoäiti odotuksen.] Elzvikin yhä uudistuvien lupauksien vuoksi toimen saamisesta hänen luonaan tulin näyttelemään tuota pitkän odotuksen osaa, joka on kaikista vaikein; tietysti tulisin lopulta välttämättä kyllästyttämään sekä isäntäväkeäni että itseäni! — Meidän kesken sanoen on Langell oikein ensi luokan 'prosaicus', järkevyys on hänen mielestään järkeä; ulkonainen riippumattomuus ja arvo ovat ainoat joiden hyväksi ihmisen kannattaa elää y.m.s. Hän on niitä, joiden silmät ovat niin syvälle painuneet heidän omaan pöhöttyneeseen itseensä, että heidän näköpiirinsä ulkopuolella sitä on melkein suljettu. Hän ryhtyi nyt niin innokkaasti selittämään minulle, kuinka 'epäviisas' ja 'hullu' viimeinen elämäni muutos oli, että hän sai minut täydelliseen itkukohtaukseen. Vaikk'ei tuolla miehellä nyt olekaan mitään omaa vakuutusta, joka lepäisi varmalla pohjalla, onnistui hänen levittää eteeni kaikki vajavaisuuteni niin, että minä vähitellen jouduin täydelliseen epätoivoon. — Enkähän voi itseltänikään salata, ett'ei epäpolitillista tekoani voida sanoa oikeaksi. Jos siinä nyt ei ole, niinkuin ihmiset näkyvät tahtovan sitä katsoa, mitään, joka korvaisi sen mikä siinä on väärää, niin on koko juttu todellakin jotenkin surkea, ja silloin en minä ole, paitse suurta ja vaikeasti kannettavaa tyhmyyttä, tehnyt muuta kuin tuottanut suurta surua rakastetulle äidilleni ja sisarilleni. Kun on vaan tahtonut sitä, mikä on hyvää ja oikeata, niinkuin minä olen tahtonut, — niin ei hänellä ole jäleilä muuta kuin itkeä niinkuin minä tänään itkin Arbogan metsissä."

Nämä ystävät, Langell ja hänen appensa, näkyivät osanneen ottaa Soldanilta hänen itseluottamuksensa siihen määrin, ett'ei hän luule voivansa hoitaa edes pehtorinkaan tointa jossain tehtaassa. Eikä edes ruveta torppariksikaan! — jota Hedlund hänelle ehdottaa. Hän on siksi liika epäkäytännöllinen, liika heikko ruumiiltaan, eikä hänellä ole rahojakaan, joita tarvittaisiin alkamiseen, mutta suurin syy tätä Hedlundin ehdotusta vastaan — jos se nyt lieneekään ollut todenteolla tehty — on se, että hänen viihtyäkseen tuollaisessa asemassa tulisi kääntää nurin henkensä hitaasti saavuttama sisältö ja harrastukset, — niinkuin käännämme kintaat nurin — joka hänestä on mahdotonta ja luonnotonta ja väärää. Mutta hätäkeinona voisi hän kuitenkin ilman epäilystä ryhtyä mihin tahansa — niin, hän voisi koettaa olla vaikka pitsenttinä jonkun siivomman, niin, vaikkapa pahankurisenkin (!) herrasväen luona.

Näissä oloissa alkaa Soldanille yhä enemmän selvitä se, että hänen täytyy lähteä Ameriikkaan, että hän ainoastaan siellä voi päästä sopusointuun elämässään ja tavalla tai toisella pestä puhtaaksi nimensä isänmaansa edessä, sillä se häntä lopultakin enin kaikista vaivasi. Ja nimensä puhdistamisella ajatteli hän varmaankin sitä, että jotenkuten saisi takaisin maksetuksi sen osan matkarahaansa, jota oli käyttänyt, siihen oikeutta omistamatta, ja rahaa ei näkynyt olevan ansaittavissa muualla kuin Ameriikassa. Tämä tuuma saavuttaa myöskin hänen ystäväinsä hyväksymisen suuremmassa määrin kuin mikään muu hänen tuumistaan, sitä enemmän kuin he kaiken lisäksi vielä näkyvät luulleen, että Soldan jotenkuten oli valtiollisesti vaarallinen henkilö. "Kuule ja ihmettele", kirjoittaa hän Hedlundille, "täällä luullaan, että minun kirjalliset tuumani koskevat punaista tasavaltaa, kommunismia ja muuta semmoista — ja ell'en minä aivan suuresti erehdy, niin ovat he salaisesti sitä mieltä, että he toimittamalla minut maasta pois, eivät tee ainoastaan minulle, mutta myöskin isänmaalleen erinomaista palvelusta."

Maaliskuussa 1849 olivat ennen mainitun Elzvikin asiat selvinneet sikäli, että hänen tehtaansa oli joutunut yhtiön haltuun ja hän itse päässyt vakavammalle kannalle.

Maaliskuun keskipalkoilla jätti Soldan Arbogan ja muutti Guldsmedshyttaniin siinä toivossa, että hän lupausten mukaan pääsisi yhtiön palvelukseen tehtaan kemistinä ja samalla saisi lisätuloja lasten kotiopettajana. Ja jo ennen lähtöään tilaa hän Hedlundin kautta Tukholmasta paitse filosoofisia teoksia myöskin koko joukon kemiallista kirjallisuutta, sekä suuria että pieniä teoksia, aikoen todenteolla ryhtyä malmeja ja rautoja tutkimaan, jopa harjaantumaan raudansulatuksen käytölliseen johtoonkin ja siinä kohden panemaan parannuksiakin toimeen.

Epäilemättä olisi tämä ala ollut aivan omiansa Soldanille, hän kun oli sekä käytännön että tieteen mies, — minkä hän rahapajan tirehtörinä sitten kyllä osoitti — mutta valitettavasti ei tuleva hopean- ja kullanlyöjä, vaikka olikin nyt kultaseppähytin hopeakaivoksessa, päässyt taitoaan ja taipumuksiaan kehittämään, sillä olot tehtaalla olivat hiukan alkuperäisellä kannalla. Siellä oli näet kyllä entisen omistajan Elzvikin aikana ollut kemisti — 500 kruunun palkalla — mutta laboratorio oli niin vaillinainen, että siitä puuttui kaikkein välttämättömimmätkin tarpeet. Omalla kustannuksellaan tilasi Soldan sinne paitse kirjallisuutta myöskin spriilamppuja, sulattimia ja kuppeja, myyden niiden saamista varten omistamansa kiikarin. Mutta kun uusi yhtiö vihdoin huhtikuun 15 p:nä pitämässään yhtiökokouksessa lopullisesti muodostui, eivät uudet isännät enää luulleet tarvitsevansa kemistiä ollenkaan. Päästäkseen Soldanista, jota kuitenkin oli lupauksilla elähytetty, merkittiin yhtiökokouksen pöytäkirjaan, että hänet oli otettu yhtiön palvelukseen 100 R:t:n palkalla vuodessa ja ilmoitettiin samalla, että tämä päätös olisi voimassa niin kauvan kun Soldan itse tahtoi siihen tyytyä. Kun tuommoinen pestaaminen oli sama kuin poiskäsky, ei Soldan tietysti muuta voinut kuin heti luopua toimesta, jota hän ei vielä ollut ottanut vastaankaan.

Onneksi pysyi kuitenkin voimassa Elzvikin tarjooman sopimuksen toinen puoli: kotiopetus. Soldan sai asunnon ja ruuan siitä, että opetti Elzvikin lapsille kauniita taiteita, soittoa y.m. Ja nyt oli hän pelastettu siitä, mikä hänelle oli ollut kaikkein vaikeinta hänen siihenastisessa asemassaan. Hän sai tehdä työtä, ei syönyt kenenkään armoleipää ja sai, joskaan ei muuta, niin ainakin ruuan ja asunnon. Myöskin joitain pikkutöitä sai hän tehtaalta: maanmittausta, malmikokeiden tekoa ja sen semmoista. "Tämä oli minun iloisin aikani Ruotsissa, sillä minä ansaitsin ainakin leipäni."

Ei se kuitenkaan voinut olla muuta kuin väliaikaista. Soldanin päätös lähteä Ameriikkaan oli jo tehty. Ja kun hän oli saanut sen verran rahaa kokoon, että voi matkustaa Tukholmaan lopulla toukokuuta, pani hän kampsunsa kokoon ja lähti.

Ennenkun häntä kuitenkaan sinne seuraamme, tehkäämme hiukan selkoa hänen filosoofisista tuumistaan, jotka tähän aikaan olivat hänessä päässeet suureen vauhtiin ja jotka täyttivät hänen mielensä. Harrastus filosofiaan, innostus ajattelemiseen ja elämän suurten kysymysten ratkaisemiseen ja palava halu totuuden perille pääsemiseen, — se oli se uusi maailma, jonka ranta oli alkanut hänelle jo Pariisissa ollessa häämöittää ja jonka saavuttaminen siitä lähtien yhä enemmän muuttui hänen elämänsä päätarkoitukseksi. Taiteilija, insinööri, kemisti Soidan, jotka olivat vaan eri puolia tästä monipuolisesta miehestä, alkaa vähitellen kehittyä siksi, joka oli hänen oikea minuutensa: — filosoofi Soldaniksi.