10.
Filosoofi Soldan.
Kirjeitä Hedlundille. — "Rohkea sana voimasta." — Tulo Tukholmaan. — Ei uskalla jäädä sinne. — Eldgarnissa. — Lähtö Ameriikkaan. — Heisingörissä.
Ollessaan ensin Arbogassa ja sitten Guldsmedshyttanissa ilman mitään varsinaista tointa oli Soldaniila hyvää aikaa lukemiseen ja miettimiseen ja mietteittensä paperille panemiseen. Eräässä kotiinsa kirjoittamassaan kirjeessä kertoo hän näkyvällä mielihyvällä, että hänen terveytensä ja yleinen tilansa on parantunut niin, että hän on voinut täyttää paksun kirjan ei ainoastaan muistiinpanoilla muista kirjoista, vaan myöskin omilla. Hän voi ei ainoastaan lukea ja kirjoittaa, mutta myöskin ajatella hiukan.
Hän alkaa miettiä teosta, jonka tarkoituksena olisi esittää luonnontieteellinen tutkimus Jumalan ilmestymisestä luonnossa, hänen tahdostaan ja ihmisen paikasta ja merkityksestä maailmassa ja hänellä on mielestään jo hallussaan se kaaos, josta tämä teos on esiintyvä. Yllyttimenä heikkojen voimiensa liikkeelle saamiseen pitää hän sitä sietämätöntä teeskentelyä, joka vallitsee ei ainoastaan yleisessä opetustoimessa, vaan tieteessäkin, puhumattakaan kirkosta. Niinpä esimerkiksi kerrotaan koululapsille raamatun ihmeistä, ilmaisematta, ett'eivät sivistyneet ja oppineet enää niitä usko. Miks'ei opettaja saa opettaa tuntemaan Jumalaa ja tietämään, että se on hänen tahtonsa, joka tapahtuu ja määrää? Miksi vaan täytyy uskoa sitä ja pysyä laimeana ja toimetonna? Sentähden tahtoo hän helppotajuisesti esittää joukon tuloksia, joista ainoastaan tieteellisesti sivistyneet ovat selvillä. Tieteen helppotajuiseksi tekeminen on hänestä aikamme tärkeimpiä tehtäviä ja se on tehtävä kansallisessa tarkoituksessa s.o. erikseen jokaista kansaa varten siten, että kansan sivistyskanta ja muut olot ja edellytykset otetaan lukuun. Ja hän ryhtyy jo esipuhettakin kirjoittamaan tähän kansanvalistusta tarkoittavaan teokseensa, siteeraten siinä erästä saksalaista leikinlaskua, joka sanoo: "Niin, Lutherus osasi oikeaan, ainoastaan mustetta paholainen hiukan pelkää; ainoastaan sen voimalla voi hänet karkoittaa." Hänkin toivoo voivansa heittää jotain mustetta valheen henkeä vastaan.
Esipuhetta pitemmälle ei teos kuitenkaan joudu, mutta aate siitä väikkyy hänen mielessään vielä Atlantilla keinuessa ja jälkeenkin päin.
Samoilta ajoilta kuin nämä tuumat on Soldanin papereissa säilynyt myöskin joukko häntä erinomaisesti kuvaavia ja hänen mielipiteitään valaisevia kirjeitä ystävälle Hedlundille, jossa hän avaa tälle koko henkensä ja maailmankatsantotapansa, samalla kun saa tyydyttää tuota aina tuntemaansa tarvetta puhua henkilölle, jonka luulee itseään ymmärtävän. Jokainen, joka elämänsä murrosaikoina on löytänyt jonkun, joka tahtoo häntä kuulla ja ymmärtää, käsittää, mikä viehätys mahtoi Soldanille olla saada purkaa sielunsa tämän henkiheimolaisensa eteen. Mielipiteet ja katsantotavat olivat kyllä eroavaisia, samoin kuin luonteetkin olivat vastakkaisia — Soldan haaveilija ja teoreetinen filosoofi, Hedlund käytännön ja terveen järjen mies — mutta tuo vastakohtaisuus oli tietysti vaan omansa antamaan sitä suurempaa viehätystä keskustelulle. Voi olla, että ystävyys Soldanin puolelta oli syvempi ja suurempi, hänellä kun ei kaukana maalla asuen ollut ketään muuta ystävää, mutta että Hedlundkin tunsi lämpimästi, siitä on todistuksena m.m. sekin, että hän Soldanista kirjoittamassaan nekroloogissa laajalti refereerasi juuri näitä Soldanin kirjeitä, koettaen niiden mukaan antaa käsitystä ystävänsä maailmankatsannosta.
He eivät olleet tavanneet toisiaan sen jälkeen kun olivat Pariisissa eronneet. Hedlund oli viipynyt siellä Soldanin jälkeen aina syksyyn saakka. Soldan sanoo hänet "tervetulleeksi politikan meluavasta metropoolista rauhalliseen Ruotsiin!" Mainittuaan sitten, että hänellä olisi kaikellaista, josta haluaisi jutella, kysymyksiä, jotka koskevat kaikkia ja siis etupäässä niitä, jotka harrastavat yleisiä asioita, sanoo hänkin tulleensa varmaan ja itsenäiseen käsitykseen elämästä ja maailmasta ja että tämä vakuutus on yhtäpitävä ajan hengen kanssa. "Sellaisessa tilassa ollen ei ihminen kuitenkaan tyydy siihen erillään oloon maailmasta, jossa minä tätä nykyä elän. Voihan kyllä, missä lieneekään, tehdä lentomatkan maailman ympäri henkensä siivillä, mutta semmoisella retkellä näkee pääasiassa vaan sen, mitä on nähnyt ennenkin. Nähty esiintyy kyllä useimmittain yhä selvemmässä valossa, mutta uusia puolia, uusia olemusmuotoja ei helposti huomaa, ell'ei ole nero. Mutta selvyyskin on verrannollinen asia ja — man kann logisch richtig den grössten Unsinn deuten." [Voidaan loogillisesti suurimpiakin mielettömyyksiä selittää.]
"Se alakuloisuus, joka oli minussa eniten silmiinpistävää, kun tapasimme toisemme ranskalaisen vapauden myrskyn mainingeissa, ei ollut muuta kuin maininkia siitä myrskystä, siitä totisesta ja sentähden ankarasta taistelusta, jota olin taistellut vanhaa pinttynyttä ja monipäistä lohikäärmettä itsekkäisyyttä vastaan. Tämä taistelu oli kuin taistelua elämästä ja kuolemasta hyvän isän ja hänen pahain poikainsa välillä, jossa molemmat puolueet olivat vähällä menehtyä. Voin siis hyvällä omallatunnolla pyytää, ett'ei käyttämääni suoraa kieltä katsottaisi kehumiseksi. — — — Sentähden tahdonkin heti ilmaista, että olen pääasiallisesti työskennellyt luonnontieteiden alalla, ja siellä ja täällä myöskin järsien jotain luuta abstraktisen filosofian luurangosta, sekä että minun suuntani sentähden ei liene se, joka luullakseni on maisteri Hedlundin. Luulen näet, että Maisteri on kääntänyt silmänsä etupäässä puhtaasti politillisiin ja yliteiskunnallisiin kysymyksiin, jota vastoin kirkon taikauskoisuus minua eniten vaivaa."
Päästyään näin alkuun ja saatuaan Hedlundilta ystävällisen vastauksen alkaa hän seuraavassa kirjeessä (12.12.1848) esittää mielipiteitään lempiaineistaan kirkosta ja uskonnosta: