Saatuaan sen johdosta vihdoinkin vastauksen Hedlundilta, lähettää hän hänelle kohta taas uuden kirjeen, jossa ensin lausuu ilonsa siitä, että Hedlund on näistä syvistä ja vaikeista kysymyksistä pääasiassa samaa mieltä kuin hänkin. Sitten seuraa taas mietteitä:
"Sinä kehoitat minua mainitsemaan jotain tieteellisistä tuumistani. Niin, näetkös; mutta sopikaamme ensiksi siitä, että Suomen kohtalo eräissä kohdissa vielä on sidottu Ruotsin kohtaloon ja että me siis niin sanoaksemme olemme veljiä toivossa ja hengessä. Minusta on huonosti kansan kansallisen kehityksen laita, niin kauvan kun kirkossa ei ole elämää eikä liikettä. Kristinusko ja lutherilainen kirkko ovat — kaksi eri asiaa — eikä yksi — ja tämä on käsitettävä ja myönnettävä. Mutta en nyt tahdo tästä puhua."
"On katsottava ihmiskunnalle tärkeäksi asiaksi, että tiede on voinut vahvistaa koko joukon asioita, joita ilmestys, tunne, usko ovat ennen esittäneet. — Kokemukseni on myöskin vakuuttanut minua siitä, että alkuperäinen suuressa yleisössä elävä usko usein on horjuva ja toimeton. Ei mikään ole niin tavallista kuin sunnuntaijumalisuus, johon on sekotettu arkisuruttomuutta. Se ilmenee kansainkin elämässä. Kun minä nyt huomaan, että filosofia tarjoo minulle vakaumuksen, joka pysyy voimassa koko viikon, samalla kun se vapauttaa minut monesta asiasta, jotka ainoastaan rasittavat omiatuntoja — niin en voi muuta kuin uskoa, että kirkon täytyy lähteä liikkeelle jotain vastaan — niin, jotain, joka toistaiseksi on yksinään liikkeessä, sill'aikaa kun kirkko lepää kaikessa rauhassa — rauhassa, joka on äärettömäksi vahingoksi kansoille. Sanalla sanoen, näen suuren ja hedelmällisen työalan, mutta joka on vielä aivan vähän viljeltyä."
"Tässä on nyt vako, jota minä valoisina hetkinäni luulen kykeneväni kyntämään. — — Luulen pienten opintojeni nojalla geologiassa, fysikassa ja kemiassa y.m. voivani sekä oppineille että oppimattomille yleistajuisella tavalla todistaa jumalan immanensin luonnossa, jossa hän esiintyy luovana aatteena ja ihmisessä, jossa hän esiintyy persoonallisena henkenä! Puoli Eurooppaa pyrkii ja haparoi tätä nykyä sillä tiellä, joka viepi tämän asian käsittämiseen — siellä ja täällä itsetietoisesti, mutta usein kuitenkin ainoastaan aavistellen. Seuraukset siitä ovat monet ja runsaat. Tämä väite on itsessään kenties tärkeimpiä todistettavia. Moni on iskevä kirveensä kiveen ja ehkä olen minä niistä ensimmäinen. Mutta kieltämätöntä on, että tämä asia on ihanimpia, joiden eteen voi elää."
Ja hän ryhtyy sillä innolla, joka aina seuraa uuden aatteen ja uuden elämäntehtävän keksimistä, esittämään sitä muillekin. Hän kirjoittaa jonkunlaisen filosoofisen tutkimuskokeen Ett vågadt ord om kraft (Rohkea sana voimasta) joka täyttää kaksitoista tiheään kirjoitettua sivua. Ryhtyessään siihen tuntee hän sen onnistumisesta samoinkuin muittenkin mietteittensä kelpaavaisuudesta, s.o. siitä, onko niissä mitään juurta ja perää, riippuvan, voiko hänen mielensä kohentua. Heikko ääni hänelle sentään kuiskaa: ei ole kaikki hulluutta, joka minua elähdyttää. Ja kun hän on saanut kokeensa valmiiksi, heittää hän laukun selkäänsä ja astuu jalkaisin Guldsmedshyttanista kolmen peninkulman päässä olevaan Linden kaupunkiin, jossa asuu eräs viisas mies, vanha rehtori Pehr Vilhelm Bergstrand. Tämän luo menee hän ja esittää itsensä ja teoksensa. Viikon perästä tekee hän saman matkan uudelleen ja saa ilokseen kuulla, että Bergstrand katsoo hänen harrastuksiansa totisiksi ja perinpohjaisiksi ja kiittää hänen esitystapaansa erittäin intresantiksi ja selväksi, samalla kun kehuu hänen luonnontieteellisiä tietojaan. Kirjoituksen on hän kuitenkin varustanut murhaavilla reunamuistutuksilla ja he joutuvat väittelyyn transcendensistä ja immanensista. Lopputuloksena keskustelusta on se tavallinen, että nuori filosoofi pysyy omissa mielipiteissään ja saa niihin vielä vahvistustakin.
Tämä Soldanin "progradu"-koe on muutamilla lyhennyksillä näin kuuluva:
Rohkea sana voimasta.
"Ihmishenki on aina pyrkinyt ratkaisemaan maailman ilmiöitä. Mutta tähän saakka on se tehnyt sitä n.s. tietämättään. Ihmiskunta on siinä kohden elänyt järkevästi, melkein niinkuin lapsi elää järkevästi. Vanhemmat sanovat lapselle: 'sinun täytyy tehdä niin ja niin, sillä Jumala käskee, katso, me teemme itsekin samalla tavalla.' Ja lapsi uskoo ja on järkevä; usko s.o. järki tunteen muodossa johtaa häntä. Mutta lapsi on järkevä ainoastaan mikäli hänen ajatuksensa seuraa Jumalan tahtoa."
"Kun nyt siis maailman järkevä alku oli tuntematon, tuli luonnonilmiöitä selitettäessä aina eteen jotain selittämätöntä. Täytyi myöntää, että vaikka tunnettiinkin useita perussyitä, ei kuitenkaan tunnettu näiden perussyiden syytä. Ja silloin keksittiin voimat (gravitatsioni, attraktsioni, repulsioni, kohesioni j.n.e.) selittämään maailman syntyä ja sen eri geoloogisia aikakausia."
"Mutta niinpiankun tultiin siihen, että maailmaan ilmestyi eläviä olentoja, kasveja ja eläimiä, silloin väitettiin, että ne ovat Jumalan luomat, että hän astui alas valmiin maan päälle ja viipyi siellä viikkokauden, jolloin elämä sai alkunsa. Muuta ei tarvittukaan jatkuvan elämän selvittämiseksi: Kasvien ja eläinten kylvetyt siemenet kantoivat hedelmiä kukin lajinsa mukaan ja noudattivat määrättyä lakia uuden voiman vaikutuksesta s.o. _elin_voiman."