"Me voimme siis ilman epäilystä sanoa, että tuo yllämainittu yleis_voima_ on juuri jumala, joko häntä sitten mainitaan yhdellä tai toisella nimellä. Jumala ei siis ole muuta kuin vastamainittujen kaikkien voimain yhteys; hän on luonnon elinvoima, joka luonnossa ilmaisekse äärettömässä määrässä äärellisiä voimia, jotka lukemattomilla tavoilla ovat keskinäisessä vuorovaikutuksessa."

* * * * *

Usein olivat Soldanin mieliharrastukset keskeytyneet ulkonaisten vaikutusten vuoksi. Milloin olivat siihen olleet syynä olot, niinkuin silloin kun hänen oli pakko luopua maalauksestaan, milloin taas hän itse yhdessä olojen kanssa, niinkuin Giessenissä, jossa hänet temmattiin pois kemian kokeilupöydän äärestä. Tällä kertaa täytyi filosoofisen ja teoloogisen kirjailijan panna paperinsa kokoon ja jättää se harrastus lepäämään epämääräisiin aikoihin. Sillä eihän kaukaisessa maaseudussa ruokapalkoillaan eläminen ollut juuri omansa kehoittamaan kirjailemiseen. Eikä tuottavampaakaan toimialaa ollut tiedossa. Ei siis muuta neuvoa kuin mitä pikimmin toteuttaa tuuma Ameriikkaan lähdöstä. Siellä häämöitti vapaus, siellä tulisi aina olemaan työtä tekevälle, siellä voisi jokainen itse valita harrastustensa piirin, siellä löytää alansa tai luoda sen.

Ja kun oli käsissä toiveiden toukokuu, kun nurmet vihersi ja kosken kohina kuului yksinäisen avonaisesta ikkunasta ja Mälari loi jääpeitteensä, niin astui Soldan höyrypurteen ja riensi Tukholmaan etsiäkseen siellä laivaa, joka veisi hänet vesien taa.

Sekavat tunteet rinnassa katseli hän Mälarin jälelle jääviä rantoja.
Suomessa luuli hän kulkevansa, Suomesta lähtevänsä. Sillä Mälari on
Saimaan näköinen niinkuin mansikka on toisen mansikan näköinen.

Maisteri S.A. Hedlund istui eräänä päivänä loppupuolella toukokuuta asunnossaan Sperlingin mäellä Tukholmassa, kun ovi avautui ja sisään astui roteva suippopartainen mies, päässä siniset lasisilmät. Hedlund oli juuri saanut maksaa takauksen erään karanneen ystävänsä edestä ja oli siis huononlaisella tuulella vieraita vastaanottaakseen.

— Etkö tunne minua? kysyi tulija.

— En.

Mies otti pois lasisilmänsä ja huudahti:

— Mainiota! Sitten eivät venäläiset nuuskijatkaan tunne minua.