Kirjettä, jossa hän näitä mielipiteitä terottaa veljelleen ja joka oli aikomus lähettää maihin luotsien mukaan Englannin kanavasta, ei lähetetty ennen kuin Ameriikasta (16.2.1850). Siellä on lähettäjä siihen lisännyt, että se kuvaa hänen aatesuuntaansa siihen aikaan. "Se voi näyttää hävittämishalulta ja kieltämiskiihkolta. Se on kuitenkin aivan päinvastoin; mutta järjen puolesta on meidän taisteltava ja myöskin kitkettävä rikkaruohoa niin paljon kuin voimme. Jumalan avulla olet sinä kerran kuuleva, että mitä minä olen miettinyt, ei ollut, niinkuin ehkä sinä itse ja ainakin moni muu on luullut, vaan pelkkää huijausta. Melkein päivä päivältä selviää minulle yleissilmäys tähän merkilliseen maailman-ilmiöön (ilmiöön maailmasta) yhä enemmän. Filosofia on aivan jumalallisen ihana tiede, kun se yhdistetään luonnontieteihin."
Samassa kirjeessä heinäk. 26 p:ltä kertoo hän vielä olleensa "erinomaisen hyvissä nesteissä" merellä. Usein muistaa hän kotiaan ja muistelee sitä pitkät jaksot jotenkin rauhallisesti. "Mutta kun äidin kuva esiintyy vilkkaammin — silloin — niin silloin lopetan minä vierailuni nopeasti sillä toivomuksella: Antakoon Jumala äitiparallemme siunauksensa. — — En tiedä ollenkaan, miltä nyt Euroopassa näyttää. On aivan kuin olisin Suomessa. — — Minua kutsutaan laivassa vuoron Mister Johnssoniksi, vuoron Soldaniksi. Laivaväki on hauskaa ja erinomaista. Ovathan norjalaiset maailman taitavimpia merimiehiä. Näiden luonne on sekoitus miehekästä reippautta ja uskonnollista hurskautta. Matruusien ruumassa pidetään rukous aamuin ja illoin ja sillä välin lauletaan hauskoja lauluja."
Heinäkuun 27 p:nä pääsee laiva vihdoinkin Englanninkanavaan, saatuaan yöllä suotuisampaa tuulta. Luotseja tulee laivaan ja ostetaan heiltä ruokavaroja, mutta eivät he tiedä mitään maailmanmenosta. Kun luoviessa joudutaan milloin millekin puolelle kanavaa, niin ollaan vuoron Calais'n kohdalla, vuoron Doverin ja Soldan piirustaa ne molemmat kiikaristaan.
Mutta enempi kuin yksitoikkoinen matka ja sen pienet tapahtumat huvittavat häntä yhä hänen mietteensä. Paitse mietteitä muistikirjaan tulee jälkikirjoitus äsken kerrottuun kirjeeseen veljelle. On yhä kysymys kirjasta Strauss och Ullman, joka näkyy kokonaan vallanneen hänen mielensä. Veljen on hankittava se kirja, joka tuskin lienee kielletty Suomessa, koska se — korkeasti oppiaineiden mielestä kumoo tuon pakanan Straussin oppeja, joka tässä kumminkin on ilman sarvia ja hampaita.
— — — "Immanensin voi todistaa — tehdä silmäänpistäväksi. Se on äärettömän tärkeä asia, ja asia, jonka hyväksi voi elää ja kuoliakin."
Ja hän käy sitä todistamaan, tarttuu rohkeasti kynäänsä ja muistikirjan lehdet täyttyvät sivu sivulta hienolla kirjoituksella.
"Vanha käsitys Jumalasta, tuosta vanhan miehen muodossa esitetystä persoonasta, on hänestä mahdottomuus. Onko Hänen tuumailtava jokaista oljenkortta ja tarvitseeko Hänen miettiä, niinkuin ihminen tehdäkseen esim. jotain konetta? Onko hän todellakin sellainen nerojen nero, että hän vaan älynsä ja terävyytensä avulla saa tehdyksi sen, mitä tekee? Mutta jos inhimillistä persoonallisuutta tavallisessa merkityksessä tällä tavalla tahdotaan sovittaa häneen, niin täytyneehän kuitenkin myöntää, että hänen ajatuksensa, joskin väsymättä, täytyy toimia pala palalta, atoomi atoomilta, että tulisi tehdyksi, mikä tehtävä on. Olettakaamme siis, että se myönnetään. Mutta kuinka on silloin luomakunta ajateltava? Jos itsetietoinen ajatus seuraa pikaisen atoomin liikettä, niin ovat nämä atoomit siis itsetietoisia. Kivi, joka tekee liikkeen, esim. pudotessaan maata kohden, on siis itsetietoinen putoamisestaan tai täytyy ainakin itsetietoisen ajatuksen tästä määrätystä liikkeestä olla kivessä tai kiven mukana ja sitäpaitse olla syynä sen putoamiseen. Sen voimme ainakin otaksua. Se, jolla ei mielipidettämme vastaan ole muuta sanomista kuin että ajatus voisi olla järkevä ilman itsetiedottomuutta, hän kuvitelkoon kernaasti luovaa ajatusta itsetietoisena, s.o. samanlaatuisena kuin vapaata ihmisajatusta. Ei ole näet mitään keinoa tarkastaa, eikö sentapaista tietoisuutta ole kivelläkin. On kuitenkin myönnettävä, että sellainen ajatus ei ole vapaa siinä tarkoituksessa, että se voisi vaikuttaa mielensä mukaan eri haaroille. Kivi ei voi muuta kuin pudota."
"Silloin voisi kyllä ehkä kuvailla itselleen itsetietoisen Luojan ilman mitään välikappaletta. Mutta mihinkä silloin ihmistä tarvitaan? Mitä varten on hänen tutkittava luontoa ja maailmaa? Ja mikäli eroaa sillä tavalla myötävaikuttava Luoja meidän tunnustamastamme? Siinä ei ole vielä mitään vapaata itsetietoisuutta, ei mitään yhtenäisyyttä, joka järjestää kaikki vapaasti rakkaudesta ja viisaudesta j.n.e."
"Ja tahdotaanko hänet siitä huolimatta asettaa ulkopuolelle maailman? Hän sanoo: tulkoon! ja niin tapahtuu; sanoo esimerkiksi: tulkoon ihminen! ja ihminen syntyy s.o. hän on siinä tuokiossa valmis. Mutta onko mahdollista ajatella, että ihminen voi syntyä muuten kuin muodostumalla askel askeleelta atoomeista, jotka ovat saatettavat yhteen ja järjestettävät — vaikkakin tuo yhtäkkinen syntyminen voitaisiin ajatella tapahtuvaksi tavattoman lyhyessä ajassa s.o. luonnon lakeja sivuuttamalla. Vaan silloinkin tarvittaisiin järjestäjää, järjestävää ajatusta. Eikö sen vuoksi olisi järkevintä koettaa käsittää tuota sanaa 'tulkoon!' kaikkien niiden ajatussarjain sisällöksi, jotka järjestävät aineen?"
Näitä hän miettii. Mutta yht'äkkiä on kynä pantava pois ja noustava kannelle, sillä ollaan lähellä maata ja illan pimeässä näkyy siellä Brightonin tulilla valaistu kaupunki. Yö on ihana, kuu paistaa kirkkaasti ja muuan höyrylaiva lähenee, suuri ja komea, jonka mastosta paistaa punanen lyhty, ja paksu ja korkea savutorvi kuumottaa valkeana pitkän matkan päähän, Seuraava aamu elokuun 26 p:nä on tyyni ja tavattoman ihana ja purjehtijat ovat Wight saaren kohdalla. St. Catherinan niemestä näkyy suuri kylä ja torni ja puutarhoja.