Lappeenrannassa pantiin poika pastori Saelanin kouluun, jossa kuria ajan tavan mukaan ylläpidettiin etupäässä tukkapöllyllä, kämmenlyönneillä ja pään koputuksella. Kun ei poika voinut oikein ääntää saksalaista sch-ääntä, paukutettiin hänen päätänsä pöydän laitaan, johon otsa silloin parahiksi ulottui. Opintiensä ensi taipaleesta oli hänellä siis vaan kauhu muistona, joka lopulta kasvoi niin suureksi, että hänet kerran täytyi väkisin kouluun kantaa.
Vanhemmilla oli Lappeenrannassa oma talo, jonka isä oli rakennuttanut venäläisillä "plotnikoilla". Yksi näistä teki pojalle viulun ja korjasi hänen äitinsä viulun. Äiti soitti näet viulua ja harrasti muutenkin soittoa ja laulua. Viulunsoitto meni perintönä pojallekin ja oli hän jotenkin taitava soittaja. Tuon tuostakin hän kirjeissä ja muistiinpanoissa puhuu viulustaan varsinkin yksinäisten hetkien lohdutuksena vierailla mailla. Nähtävästi oli hän, samoinkuin hänen vanhempi veljensä Karl ja nuorempi sisarensa Augusta, joista edellinen oli jotenkin taitava piirtäjä ja jälkimäinen aikoinaan hiukan tunnettu maalari, perinyt taiteelliset taipumuksensa juuri äidiltään.
Aikaisemmilta poikavuosiltaan on Soldan vielä pannut muistoon Suomen jääkärien harjoitukset, ammunnan ja musiikin leirikentällä ulkopuolella kaupunkia, jääkärien päällikkönä oli översti Ramsay, sittemmin Kuopion läänin kuvernööri ja Snellmanin ja hänen "Saimansa" kiristäjä. Eräs luutnantti von Wendt ynnä joukko muitakin upseereja seurusteli perheessä ja vaikutti kai tämäkin osaltaan siihen, ett'ei August noudattanut vanhemman veljensä esimerkkiä ja pyrkinyt yliopistoon, vaan lähti — tai oikeammin pantiin — kadettikouluun.
Ennen sitä lähetettiin hänet kuitenkin kymmenvuotiaana (v. 1827) Viipurin alkeiskouluun, joka oli saksankielinen, niinkuin kaikki muutkin oppikoulut siihen aikaan Itä-Suomessa. Kaksivuotiselta oloajaltaan tässä sivistyslaitoksessa ei Soldanilla ole mainittavana muuta kuin mitä tapahtui sen ulkopuolella: harrastusta ruumiin harjoituksiin kierteleväin akrobaattien esimerkin mukaan, josta oli tuloksena notkea ruumis ja suuri taito kaikellaisten käsikonstien tekoon, jossa hän vielä vanhoillaankin kuuluu olleen taitava. Ruumiin harjoitukset panivat perustuksen siihen kestävyyteen, jota sittemmin kyllä tarvittiin myöhemmän elämän monissa seikkailuissa.
Samassa elämäkertansa katkelmassa, jossa hän näistä kertoo, on seuraava merkillinen itsetunnustus. Viipurin koulussa ollessaan oli hän kerran lähtenyt 18 virstaa Viipurista olevaan Kaislahteen Uuraassa ja joutunut sinne myöhään illalla. Talon rouva ei kuitenkaan ottanut kuleksijata vastaan, vaan ajoi hänet pois yön selkään. Poika istuutui lukossa olevan korkean portin päälle ja vannoi siinä poikkipuulla ratsastaen sen hiljaisen valan, ett'ei koskaan — varastaisi. Häntä oli näet — yhä oman tunnustuksensa mukaan — vaivannut se pahe, että hän pikkupoikana silloin tällöin näpisteli toisten tavaroita: leikkikaluja, lantteja veljeltään y.m.s. Tästä paheesta ei hän sano päässeensä täydellisesti ennen kuin nuorukaiseksi tultuaan ja antoi hän vielä kadettina ollessaankin vietellä itsensä toisen hyväksi eräästä kauppapuodista puhaltamaan kynäveitsen. Ett'ei tämä pahe nyt suinkaan ollut mikään varsinainen pahe, vaan ainoastaan jonkunlainen paha tapa, jota hänen arka mielensä vanhemmilla päivillä suurenteli, siitä on tämän kirjoittaja vakuutettu. Olen kertonutkin sen vaan osoittaakseni, kuinka Soldan jo pienestä pitäen sai ja osasi taistella itseään vastaan, — taistelu, joka hänellä jatkui kautta koko elämän monenlaisten sisällisten herätysten ja uudistusten muodossa.
Soldanin varsinainen kasvatus- ja oppiaika alkoi vasta hänen kadettikouluun tultuaan v. 1830. Edellä olen jo maininnut sen otaksumisen, että hänen sotilasuralle antaumiseensa mahdollisesti vaikuttivat kaupungissa asuvat ja perheessä seurustelevat sotilaat, joiden käytös ja esimerkki aina ovat omiaan nuorten poikain silmiä häikäisemään ja herättämään haluja, joita todellisuudessa ei heidän luonteissaan aina ole olemassa. Soldanin myöhempi elämä todistaa, että hänellä kyllä oli taipumuksia ja lahjoja kaikille muille aloille paitse sotilaalliselle. Kadettikouluun tullessaan joutui hän siis kokonaan väärälle uralle, josta kaikki hänen vastaiset vaiheensa kyllin selvästi todistavat.
Luultavinta onkin, ett'eivät Soldanin omat sisälliset taipumukset hänen lähtöönsä vaikuttaneetkaan. Pääsyynä lienee ollut isän huonot asiat. Perhe kun oli suurenlainen, kaksi poikaa ja neljä tytärtä, niin olihan luonnollista, että toinen pojista, joka oli reipas, komea ja pitkä hulivili, pantiin kouluun, missä hän ei isälleen paljoa maksanut ja josta päästyä hänen tulevaisuutensa olisi turvattu. Oli sitäpaitse suuri kunnia tähän aikaan päästä kadettikouluun. — "Kadettikoulu oli" — sanoo E. Nervander teoksessaan "Minne af Fredrik Cygnæus" — "siihen aikaan hyvin tarkasti aidotettu kasvatuslaitos maan säätyhenkilöiden perheitä varten. Uusia oppilaita otettaessa oli katsottava isäin ansioihin, etupäässä sotilaallisiin. Jos nuo ansiot olivat tasan, oli aatelisen poika etusijassa." Cygnæus on merkinnyt muistoon, että silloisen kadettikoulun johtajan, kenraali Thesleffin päätöksen mukaan aatelittoman pyrkijän piti olla kymmentä prosenttia taitavamman kuin aatelisen päästäkseen kadetiksi. Kun Soldanin isällä ei ollut sotilaallisia ansioita eikä hän ollut aatelismieskään, lienee siis pojan vastaanotto kadettikouluun ollut yksinomaan hänen hyväin alkutietojensa ansio.
Erinomaisen hyvin näkyy hän siellä edistyneenkin, vaikka pääharrastukset eivät aina olleetkaan suunnattuina siihen tulevaisuuteen, jota kohti oikeastaan oli määrä kulkea. Fredrik Cygnæus, joka siihen aikaan oli opettajana kadettikoulussa, korotti monen sen aikuisen kadetin päämaalin yläpuolelle tavallista näköpiiriä sekä yleisinhimillisiin että isänmaallisiin ihanteihin. Voi pitää varmana, ett'eivät opettajan kaunopuheliaat luennot olleet Soldaniinkaan syviä jälkiä jättämättä.
On syytä olettaa, että tämän opettajan selonteot varsinkin maailman taiteen suurista mestariteoksista synnyttivät vilkasta vastakaikua Soldanissa. Sillä melkein jokaisessa kirjeessään puhuu hän piirustuksesta ja maalauksesta, joka näyttää täyttäneen hänen mielensä enempi kuin mikään muu aine. Sitäpaitse oli hänellä taiteesen innostuneita tovereitakin. Eräässä aivan ensimmäisistä kirjeistä, joita on säilynyt Soldanin kadettiajoilta kirjoittaa hän (17.1.1834): "Toivon voivani tällä lukukaudella piirustaa vähän enemmän kuin ennen. — — Forsténit [kaksoisveljekset Lennart ja Torsten, molemmat sittemmin översti-luutnantteja] ovat pöytänaapureitani 3:ssa osastossa. He pääsivät nyt 3:lle luokalle ja heidän kanssaan tulee varmaankin ahkerammin piirustetuksi. Kerrotaan, että piirustuksenopettaja Nymander ottaisi eronsa — jospa hän tekisi sen hyvin pian ja voi! jos me saisimme Wrightin hänen sijaansa, silloin tulisi toinen ääni kelloon, silloin voisi todellakin oppia jotain!"
Eräässä toisessa kirjeessä taas (5.4.34): "Jos nyt saisin tuon kauvan odotetun oikein kelvollisen värilaatikon, niin koettaisin piirustaa jonkun oikein suuren ja kunnollisen taulun värien kanssa. — — 20 ruplasta saisi niin hyvän värilaatikon kuin minä voisin toivoa. Yksi tovereistani, Forstén Kuopiosta, omistaa semmoisen ja minä olen itse nähnyt sen. Se on ostettu Freseltä (Pietarissa), joka itse on värien sekoittaja ja jolla on suuri makasiini." Oikein vaikuttaakseen isäänsä tässä hänelle nähtävästi hyvin tärkeässä asiassa, lisää poika vielä varmemmaksi vakuudeksi: "hän on saanut kunniamerkinkin taidostaan", ja jatkaa sitten: "Minä tahdon kyllä arvokkaasti ja kauniisti käsitellä tätä laatikkoa, joka on aivan erikoista tekoa, ja käyttää sitä ensin jonkun suuremman taulun tekemiseen. Koko kirjeessä ei näy olevan muusta puhetta kuin tästä piirustuslaatikosta, niin, minä sitä oikein ikävöin." Luultavasti saikin hän haluamansa kapineen, koska toista vuotta myöhemmin hänen taulunsa jo olivat kehyksissä ja ripustetut isän kammarin seinälle.