"Se yleinen vaikutus, jonka tämä sana — joka valitettavasti päättyy ism'iin — synnyttää vastustajissaan, näyttää olevan se, että se muka kieltää Jumalan olemassaolon. Ei ole mitään jumalaa! Mikä järjettömyys! Mutta silloin unohdetaan, että filosofia aina silloin, kun se työskentelee tieteellisesti ja ilman ennakkoluuloa, juuri hakee tätä merkillistä olentoa, jonka koko ihmiskunta yksimielisesti, vaikkakin tuhansin eri tavoin on tunnustanut. Pantheismi ei suinkaan kiellä maailman synnyttäjää ja johtajaa. Ainoastaan maailman ulkopuolella olevan Jumalan se julistaa mielikuvituksen luomaksi. Pantheismin tarkoitus on vaan näyttää, kuinka kaikki maailmassa on selitettävissä (niin pitkälle kuin ihmiset sitä yleensä ovat selittäneet) ilman tuollaista maailmantakaista Jumalaa. Kun nyt tähän tulee, että tuollaisen transcendentin Jumalan olemassa olo, juuri sen vuoksi että se on ulkopuolella meidän tietomme piiriä, on yksinomaan uskon hyväksi olemassa oleva oppi, niin on selvää, että kaikella tuolla huudolla jumalattomuudesta ei ole mitään merkitystä tieteelle, joka tyynesti odottaa sitä voittoa, jonka jokainen totuus kerran tietää saavuttavansa."
Kaikkeuden meri.
"Kylve kaikkeuden meressä? Se on ihmishengen elementti. Niin keinuu merisorsa valtameren aalloilla, viihtyy ja voimistuu myrskynkin raivotessa. Jos se vaan osaa elää siinä maailmassaan, on se hyvässä turvassa, jos petolintu jostain toisesta maailmasta vaakkuu hänen päänsä päällä, niin sukeltaa hän pohjaan. Ja jos siellä alhaalla alkaa tuntua tukehduttavalta ja kamalalta, ui hän taas esiin aallon harjalle. Mutta vierailut kuivalla kamaralla jättää se kernaimmin — petolinnuille."
Totuudesta.
"Kun me sanomme, että me pidämme sitä ja sitä totuutena, niin emme tarkoita sitä, mitä lapset tarkoittavat sanoessaan keppiä hevoseksi ja sillä ratsastaessaan; vaan me tarkoitamme, että me katsomme sen todella olevan totuutta. Se on totuutta, me ymmärrämme, että se on totuutta, että meidän järkemme on pakotettu sen siksi tunnustamaan. Sen teemme me välittämättä tulevaisuudesta. Se ei tosin ole laiminlyövä lausumasta tuomiotaan meidän totuudestamme, niinkuin me olemme lausuneet tuomiomme entisten aikain totuuksista. Tulevaisuus on ehkä kieltäväkin totuutemme, mikäli se tahtoo olla korkein totuus; ehkäpä se vielä synnyttää uuden totuuden, joka on suurempi kuin meidän. Mutta kaikki se liikuttaa meitä vähän, jos me vaan olemme löytäneet absoluutisen totuuden s.o. sen, joka on meille absoluutinen totuus. Me emme saa tietää mitään sellaisesta tulevaisuuden tiedosta, yhtä vähän kuin voimme tietää menneisyydenkään tiedosta (sovittamatta siihen omia tietojamme). Mutta juuri sen vuoksi vaadimme me kullekin aikakaudelle oikeutta pitää tietoansa, todellista vakuutustaan, todellisena totuutena."
Jumalan kaikkitietoisuus.
"Jumalan kaikkitietoisuus on sikäli rajoitettu, ettei hän tiedä kaikkea, mitä tietää, yhdellä haavaa — vaan ainoastaan aikain kuluessa; sillä hän on henkisarja tietoa, tai tuhat sarjaa, mutta niin, että kustakin sarjasta vaan yksi rengas erällään kulkee nykyhetken kautta ja tietoisuuden-peilin kautta, olin vähällä sanoa. — Mutta se on vaan varmaa, että sitä, mitä ei kukaan tiedä, sitä ei tiedä Jumalakaan. Silloin kun hän tietää — ja hän tietää aina — niin käyttää hän siihen orgaaneja…"
Kristuksen persoonasta.
"Nyt on tosiasia, että on ollut olemassa Mozart, Tasso, y.m. ihmelapsia. Jos nyt joku heistä olisi ollut nero uskonnossa, niinkuin joku toinen taiteessa, niin eikö hän silloin olisi jotenkin — jumalallinen. Onko mahdotonta, että sellainen nero kerran olisi syntynyt, ehkä useampiakin kertoja, vaikkakin eri oloissa ja eri aikoina. Entäpä Kristus oli sellainen nero? Se kysymys on ainakin esitettävä. Voisihan tapahtua, että sitä tietä löydettäisiin selitys, joka lopulta antaisi jo kauvan orjuudessa kituneelle kansalle totuuden ja lohdutuksen varjon ja tekopyhyyden asemasta."
Onnellisuudesta tulevassa paratiisissa.