Eurooppaan palaaminen sai kuitenkin tuon käytöllisyyden puutteesta vielä toistaiseksi jäädä hurskasten toivomusten joukkoon, ja sitäpaitse muistutti yöllisenä painajaisena usein ilmaantunut keisari Nikolai siitä, mitä siellä olisi ollut odotettavana. Katkaistakseen yhdellä iskulla kaikki siteet entisyytensä ja turhain toiveittensa houkutuksilta ja päästäkseen siihen rauhaan ja resignatsioniin, minkä voittamattomat esteet luovat, näyttää hän näinä vaikeina aikoina miettineen perheen perustamista. Nainen, joka oli saanut hänet näihin tuumiin, oli joku Susanne Gilbert, johon hän oli tutustunut Nortonin luona. Kosimiskirjekin oli jo valmis, mutta jäi lähettämättä. Hän huomasi näet, että hänen tunteensa ei ollut rakkautta, vaan rakastumista. He olivat Susannen kanssa soitelleet, Soldan viuluansa ("Kaisaansa") ja toinen säestänyt. Ja sen johdosta huokaa hän haikeasti: "Oi, että täytyy vaeltaa elämän läpi ilman säestävää sydäntä."

Heinäkuussa 1850 päättyi viimeinkin Newarkissa olo Nortonin koulun lakkautuksella, joka ei ollut kannattanut sekään.

Lähtiessään sai Soldan kokea uuden pettymyksen, sai uutta vahvistusta epäedulliselle arvostelulleen ameriikkalaisista oloista ja ihmisistä. Hänelle oli näet luvattu palkkaa 125 dollaria, mutta maksettiinkin vain 120. "Tämä kurja pikkumaisuus suututti minua enemmän kuin jos olisin kadottanut 50 dollaria. Ero Nortonista oli — kylmä. Siinä on meillä nyt oikein perikuva ameriikkalaisesta! Mies, joka on tehnyt keksinnön tieteessä ja on oikein hieno ja hauska ja taitava mies, mies, joka nauttii kaikkien parempien ihmisten kunnioitusta mikäli tiedän. Hän pitää palveluksessaan kolme opettajaa, joista kaksi ulkomaalaista, erittäin epävarmoilla ehdoilla, tiedustelee hiljaisuudessa toista paikkaa ja saa asian milt'ei päätökseen, mutta ei hiisku vielä sanaakaan aikeistaan, vaikka lukukausi lähenee loppuaan. Vaikka hänen tuumansa toteutuisivat vasta uuden lukukauden alussa, niin kumartaa hän heille vaan ja sanoo: 'en enää tarvitsekaan teitä.' Pääsin salaisuuden perille omituisen sattuman kautta. Hän sai avonaisen minulle osoitetun kirjeen toisen kirjeen sisässä, joka oli osoitettu hänelle. Siinä kirjeessä ilmoitettiin minulle, että olin saanut paikan Cambrigdessä. Mutta Nortonin tuli jättää se ainoastaan siinä tapauksessa, että hän itse tahtoi vastaanottaa paikan, joka tarjottiin hänelle Bostonissa. Mutta minulle menevän kirjelipun tuli hän lähettäneeksi minulle, ennenkun oli ehtinyt lukea läpi oman kirjeensä. Niinpiankun huomasin erehdyksen, annoin sen hänelle takaisin sillä selityksellä, että tahdoin pitää tapahtunutta tapahtumattomana. Se oli vaikea uhraus minun puoleltani, mutta minä katsoin sen rehellisimmäksi. Ja hän, hän oli iloinen kuin pelimanni! Ja mitä seurasi? Samallaista teeskentelyä, samallaista salaperäisyyttä! Minua etoo kertomasta sen enempää asiasta."

* * * * *

Kohta Newarkista päästyään kiirehti Soldan Filadelfiaan, jossa vietti kesäkuukaudet miellyttävissä oloissa, varsinkin sitten kun ystävänsä John Porterin välityksellä, joka oli saapunut Giessenistä kotimaahansa, oli saanut lupaan uuden paikan Cambrigden yliopistokaupungissa. Toimi oli kemian apuopettajan virka erään professori Horsfordin luona. Filadelfiassa pääsi Soldan nyt sitäpaitse lähemmin tutustumaan Richard Schmidtiin. Schmidt oli varakas liikemies, erään laivavakuutusyhtiön johtaja ja monipuolisesti sivistynyt ja kaikin puolin hieno mies, sekä sitäpaitse mieltynyt filosoofisiin ja uskonnollisiin mietiskelyihin — siis juuri sellainen, jommoista Soldan ystäväkseen kaipasi. Heidän välillä syntynyt laaja kirjeenvaihto soi Soldanin nauttia tämän miehen seurasta vielä sittenkin, kun hän oli jättänyt Filadelfian, ja jatkui se vielä Soldanin Ameriikasta lähdettyäkin. Myöskin aineellisesti auttoi Schmidt varatonta ystäväänsä, tehden hänelle mahdolliseksi hänen kokeensa keksintöjään tehdessään. Apuansa antoi Schmidt aina gentlemannin hienoudella.

Filadelfiassa oli Soldanilla onni tutustua myöskin Fredrika Bremeriin, joka siihen aikaan oli Ameriikassa ja jota siellä kovasti juhlittiin. Kohtauksestaan mainion kirjailijan kanssa kertoo hän päiväkirjassaan, että hän meni häntä tapaamaan hänen asuntoonsa professori Haardtin luona. Odotellessaan häntä vastaanottohuoneessa sanoo hän tunteneensa suurta ja samalla jotain omituista, samallaista kuin kerran Kasselissa eräänä kauniina syysaamuna kävellessään muiden vielä nukkuessa ulos kaupungin portista, jossa hänellä oli mitä ihanin näköala uuteen ja kauniiseen luontoon. Kuinka olen tullut tänne! Ja missä ovat äitini ja sisareni? — se oli jotakuinkin hänen tunteittensa sisältö. Ensi kohtaus oli kuitenkin pieni pettymys. "Siinähän hän kyllä oli rikkaine sydämmineen, mutta ensi tuttavuudessa on aina jotain proosallista. Täytyy välttämättä puhella välinpitämättömistä asioista tai ainakin, niinkuin nyt, välinpitämättömyydellä asiasta, joka — tällä kertaa Suomi — on rakas." Kohtaus kesti vaan puolen tuntia, mutta ehti Soldan kuitenkin suureksi harmikseen osoittaa ei 'osaavansa isämeidän rukousta', jota neiti Bremer halusi kuulla, tehtyään sen huomautuksen, ett'ei suomalaisessa Isämeidässä ole ainoatakaan r:ää. Parin päivän perästä oli Soldan yhdessä muiden kanssa kutsuttu Fredrika Bremerin vastaanottoon. "Hän puheli jokaisen kanssa erikseen. Minä voin päästä esille vasta hyvästiä heitettäessä, kun kaikki olivat poistuneet; mutta ei minulla ollut sydäntä viipyä, kun hän lienee ollut jo tarpeeksi ikävystynyt. Kaksi 10 ja 12 vuoden vanhaa tyttöä tuotiin näkemään Fredrika Bremeriä. Hän suuteli heitä. Se oli heille siunaus saatuna koko elämän ajaksi. Eräs nuori nainen oli erittäin tuttavallinen ja lienee ollut mielestään oikein 'congenial'. Minusta oli hän hyvin teeskennelty, puhui pilvistä ja meren aalloista ja sanoi tahtovansa käydä Ruotsissa noiden vaatimattomien ihmisten luona y.m.s. Fr. Bremer näkyi tulevan liikutetuksi, kun minä mainitsin maanpaostani, josta hän ei tiennyt. On kaunista nähdä, kuinka hänen päänsä ei vähintäkään joudu pyörälle siitä paljosta suitsutuksesta, joka tulee hänen osakseen; hän on ja pysyy todellisena alusta loppuun."

Elokuun 5 p:nä lähti Soldan Filadelfiastä uuteen toimeensa Cambridgessä, viipyen muutamia päiviä New-Yorkissa tuttavansa Harrisin luona ja käyden samalla katselemassa erästä New-Yorkin läheisyydessä olevaa — sota-akatemiaa. Tästä näkemästään teki hän tarkkoja muistiinpanoja, niinkuin hän yhäkin olisi ollut keisarillinen venäläinen stipendiaatti. Joskaan eivät sota-asiat häntä enää huvittaneet, on tämä pieni poikkeus matkan varrelta kuitenkin osoituksena siitä, kuinka suuri hänen tiedonhalunsa yleensä oli ja kuinka hän ei laiminlyönyt ainoatakaan tarjona olevaa tilaisuutta sen täydentämiseen kaikilla aloilla. Kaikesta tahtoi hän selkoa ottaa, kaiken perille päästä, ja haikeasti valittaa hän usein esim. historiallisten ja kasvitieteellisten tietojensa puutetta, jotka olisivat olleet hänelle tarpeellisia tuota hänen suurta teostansa varten.

Cambridgessä joutui Soldanin harrastusten esineeksi hänelle verrattain uusi tieteenhaara, geologia, josta eräs professori Agazzis piti luentoja. Nämä luennot, joita pidettiin samassa laboratoriossa, jossa Soldan työskenteli, ynnä siitä johtuva tuttavuus Agazzisin kanssa, olivat hänelle sittemmin suureksi hyödyksi, kun hän toimi maanmittarina ja geoloogina Pennsylvanian valtion palveluksessa. Agazzisin tuttavuus näkyy muutenkin olleen hänelle mieluinen. Paitse sitä, että tämä mies oli perinpohjaisempi ja totisempi tiedemies kuin hänen muut siihen asti tapaamansa ameriikkalaiset, sointuivat hänen uskonnolliset ja filosoofiset aatteensa Soldanin omiin, jotka niistä saivat uutta virkistystä.

Cambridgessä olo oli muutenkin Soldanille suureksi kohennukseksi ja alkoi hän nyt vähitellen koteutua uuteen isänmaahansa ja saada vähän enemmän ilmaa siipiinsä. Ei hänen tosin onnistunut päästä siihen asemaan, jota hän eräässä ennen mainitussa kirjeessä veljelleen oli haaveksinut, nimittäin kirjastonhoitajaksi, jossa toimessa voisi lukea ja tutkia rauhassa, mutta oli hän nyt ainakin paikassa, jossa oli kirjasto käytettävänä silloin, kun siihen aikaa riitti. Usein lausuu hän ilonsa siitä, ja hänen muistoonpanonsa osoittavat, että hän kirjastoa ahkerasti käytti. Yliopiston kirjastossa tapasi hän m.m. Grimmin teoksen Kalevalasta ja joutui kai sen johdosta puhumaan siitä ystävälleen Porterille, joka ryhtyi englanniksi kääntämään Kalevalaa ja sai osan siitä valmiiksikin.

* * * * *