Marraskuussa v. 1851 lähti Soldan Concordesta ja saapui saman kuun 30 p:nä New-Yorkiin, jossa hän oli saanut edullisen kotiopettajan toimen erään rikkaan liikemiehen mr. Pellin luona. Hän on hyvin tyytyväinen asemaansa ja huudahtaa kirjeessä äidilleen: "On tuhatta kertaa makeampaa leipä, jonka vuoksi saa vähän ahertaa, kuin se, minkä varastaa insinöörinä Venäjän palveluksessa!" Toisissakin suhteissa oli hän ihastunut New-Yorkissa oloonsa, ainakin alussa. Siellä olivat hänen mielestään olot eurooppalaisemmat kuin missään muualla Ameriikassa ja siellä löysi hän vihdoinkin sen kodin tapaisen, jota oli kaivannut. Hän joutui näet asumaan erään saksalaisen lääkärin Enderlinin perheeseen, jossa hän hyvin viihtyi. Enderlin oli naimisissa erään leskirouva Müllerin kanssa, jolla oli kaksi lasta edellisestä avioliitosta. Toinen niistä, tytär Maria, tuli sittemmin Soldanin vaimoksi.

Suurinta tyydytystä ja mielihyvää tuotti hänelle kuitenkin New-Yorkissa oloaikanaan hänen siellä jatketut puuhansa maito-keksinnön kanssa. Hän haki ja sai patentin keksinnölleen ja onnistui hänen myöskin löytää apumiehiä teostaan suuremmassa määrin valmistaakseen ja kauppaan saattaakseen. Hänen vanha toverinsa Giessenin ajoilta, Harris, ja eräs toinen ameriikkalainen Blatchford lupasivat ruveta hänen yhtiömiehiksensä. Suunnitellun sopimuksen mukaan tulisi heidän panna rahat ja hänen aate, he perustaisivat tehtaan ja Soldan saisi kolmanneksen puhtaasta voitosta, jos hän olisi läsnä valmistuspaikalla ja ottaisi osaa työhön, mutta vaan neljänneksen, jos hän olisi muissa toimissa. Huhtikuuhun v. 1852 mennessä kehittyikin asia niin pitkälle, että yhtiö vuokrasi tehtaan lopullisten kokeiden tekemistä varten suuremmassa mitassa. Kokeet olivat näet kaikki tehtävät uudestaan ja niihin kului useita kuukausia. Huhtikuun 2 p:nä 1852 kirjoittaa hän kotiinsa tästä asiasta: "Olen nyt ehtinyt niin pitkälle, että on hyviä toiveita siitä, että tehdas saadaan kuntoon vuoden kuuluessa, ja ensi vuosi tulee jo antamaan meille pienen, kauniin voiton, mikä sitten jaetaan miehiä myöten, niinkuin jo olen maininnut. Jos kaikki käy hyvin, niinkuin nyt näyttää, niin voin minä jo ensimmäisenä vuonna kaapata tuhannen dollaria omalle osalleni."

Mutta samassa lisää hän seuraavat häntä ylen kuvaavat sanat:

"Mutta olkoon kuitenkin sanottu, ett'en rakenna minä onneani semmoiselle pohjalle enkä minä koskaan tahdo tulla affäärimieheksi tavallisessa merkityksessä. Olen jo näinä kahtena kuukautena tuntenut ja kokenut, kuinka sielua ja sydäntä tappavaa tämä rahan perään ahertaminen semmoisenaan on: minua inhottaa ajatella kaikkia niitä likalätäköitä, jotka ovat rahamiesten tiellä ja kuinka helppoa on niihin joskus kiireessä tai harmissa astua ja askeleensa pilata. Minä katsonkin koko tätä juttua vaan ameriikkalaiseksi yritykseksi, joka saakoon onnistua tai olla onnistumatta: minua ei kumpainenkaan tapaus tule sen suuremmin liikuttamaan, vaikkakin minä hartaasti toivon ja siitä toivosta iloitsen, että minä ainakin parin vuoden päästä olen saava mahdollisuutta ja tilaisuutta antautua koko sielullani ja koko sillä sydämmellä, minkä olen onnistunut siihen mennessä puhtaana säilyttää, siihen harrastukseen, mikä on minulle kaikesta kallein, nimittäin elämän kysymysten ratkaisemiseen. — Ei missään ole iloa niin paljon tarjolla kuin elämän totisuudessa."

Voisi jo edeltäpäin sanoa, että ken sellaisilla tarkoituksilla antautuu affäärimieheksi Ameriikassa, hän ei pitkältäkään potki niiden rinnalla, joiden tarkoitukset ovat enemmän sopusoinnussa maan tapojen ja tarkoitusten kanssa. Siitä on Soldaninkin maito-affääri hyvä esimerkki, niinkuin vielä tulemme näkemään.

* * * * *

Niinkuin jo on mainittu, ajatteli hän tehdessään sopimusta maitoasiasta jotain poissaoloa New-Yorkista, sill'aikaa kun muut maidon valmistamistehdasta hoitaisivat. Samaan aikaan eli huhtikuussa 1852, kun hän puuhasi keksintönsä kanssa, oli hän saanut tarjouksen toimeen, joka häntä kovasti houkutteli. Professori Henry D. Rogers, Pennsylvanian valtion geoloogisten tutkimusten johtaja, tarjosi näet — R. Smithin suosituksen johdosta ja nähtyään hänen piirustuksensa edellisen kesän jalkamatkalta — Soldanille assistentin paikan palveluksessaan. Ehdot olivat hyvät, 700-800 dollaria vuodessa ja työtä tulisi kestämään parikin vuotta. Hänen tehtävänään tulisi olemaan profiilien tekeminen kivihiilikerroksista ja geoloogisten karttain piirtäminen, luonnosten ottaminen geologisesti merkillisistä ryhmistä ja paikoista, sekä myöskin tavallisten maanmittaustöiden toimittaminen — siis toimi, johon hän jo upseerina ollessaan oli perehtynyt. Se häntä myöskin viehätti, että pääsisi tutkimaan käytännössäkin geologiaa, johon hän oli Agazzisin luentojen kautta saanut uutta harrastusta. Suurimpana vetovoimana oli ehkä kuitenkin se, että hän pääsi maalle ja liikkumaan metsissä ja siten vahvistamaan terveyttään, joka aina tuontuostakin juonitteli.

Kaikellaista oli hän kyllä jo ehtinyt kokeakin niinä puolena kolmatta vuotena, jotka oli ollut Ameriikassa: olla opettajana yhdessä poikakoulussa, yhdessä tyttökoulussa, yhdessä yliopistossa, olla kotiopettajana ja lopuksi tehdä huomattavan keksinnön ja panna sitä varten kokonaisen tehtaankin käymään. Väliaikoina hoiti hän vielä lukujaankin ja mietti yhä samoja suuria kysymyksiään, josta kaikesta muistokirjat ja kirjeet todistavat. Eivätkä olleet Euroopan politiikka ja kotimaan kysymyksetkään kadonneet kokonaan näköpiiristä. Niihin kiinnitti hänen huomiotaan Kossuthin tulo Ameriikkaan. Unkarilainen patriootti oli loppupuolella vuotta 1851 saapunut New-Yorkiin koettaakseen innostuttaa ameriikkalaisia maansa asiain hyväksi. Hän otettiin vastaan suurilla mielenosoituksilla, joissa Soldankin oli läsnä ja joista hän mainitsee päiväkirjassaan ja eräässä kirjeessään, piirustaapa hänen unkarilaisen lakkinsakin, jolla hän tervehti riemuitsevaa kansaa: "Mieliala on yleisesti hänen puolellaan", — kirjoittaa hän — "vaikka jesuiittain ja rahamiesten lehdet kirjoittavatkin häntä vastaan. Hän uneksuu ohimennen sanoen myöskin skandinavialaisesta aatteesta ja toivoo jotain Suomellekin, tai on ainakin sitä tekevinään. — — 10 p:nä joulukuuta 1851 piti kaupunki suuret päivälliset Kossuthin kunniaksi — ja nyt piti hän tuon suuren, ihanan maailmaa tärisyttävän puheensa, jossa hän kehoittaa Ameriikkaa muuttamaan tyhmää politiikkaansa."

Ei Ameriikka kuitenkaan muuttanut politiikkaansa eikä sekaantunut Euroopan asioihin, jotka siellä olivat Soldanin mielestä yhtä tyhmästi Unkarissa kuin muuallakin. "Totta tosiaan", kirjoittaa hän, "on maailma nyt taas kurjalla kannalla. Kaikki hyvät kärsivät ja vääryys rahoittaa. — — En voi kieltää, että innostukseni ajan merkkeihin on melkoisesti jähtynyt — ja minä miltei iloitsen (harmissani) siitä, että 'setäni varjo' (Louis Napoleon) tehtiin kuninkaaksi Pariisissa. Onhan sentään hauskaa sekin, kun on nähnyt omin silmin ja läheltä maailmanhistoriaa luotavan. Mutta muuhun täytyy paremmat ajat perustaa eikä barrikaadeihin."

Tätä pessimismiä lisäsivät vielä hänen Suomesta saamansa tiedot. Nikolain hallitusjärjestelmä oli siellä kehittynyt huippuunsa. "Kotka hioo kynsiään. — Suomea eivät saa kirjoittaa muut kuin asianomaiset (teologiaa ja ekonomiaa — minun pitää jouduttaa hiukan teologiaa saadakseni sen painetuksi suomenkielellä!)" — — Ja kun veli Kalle on kirjoittanut ei saaneensa lupaa matkustaa ulkomaille opinnoitaan jatkamaan, päättää Soldan sen tapahtuneen hänen tähtensä ja lisää ivallisesti: "Hermoheikko pelkää rottaa, vaikkakin hän on hävytön tai näyttää karskilta; kipinää ajetaan välistä takaa paloruiskulla" — joissa sanoissa ei ole lausuttu sattuvaa arvostelua ainoastaan Nikolai I:n aikuisesta politiikasta.