Saatuaan sinne uuden kehoituksen veljeltään, vastaa hän siihen pitkässä kirjeessä, joka on kirjoitettu helmikuussa 1858. Kun tästä kirjeestä selviävät syyt hänen näennäisesti outoon viivyttelyynsä ja kun se on kuin yhteen paikkaan koottu kokonaisvaikutus, minkä hän sai Ameriikasta, otettakoon siitä tässä laajempia otteita: — — — — —

"Tärkeämpi kuin mikään muu on minulle tietysti tieto siitä, että Suomen Kenraalikuvernööriltä on tiedusteltu, olisiko mahdollista, että palaisin kotimaahan, ja että hänen sanainsa mukaan tämä mahdollisuus on olemassa — Keisarillisen hallituksen puolesta. Kun asia kerran on tullut niin pitkälle, — vaikkakin se on tapahtunut suureksi hämmästykseksi minulle — on kai paikallaan, että teen selkoa ajatuksistani asiassa. Sinä saat siitä kertoa, mitä katsot sopivaksi ja jotain kai pitänee sinun vastata; mutta sitä ennen täytyy sinun itsesi tuntea kaikki tähän kuuluvat asianhaarat."

"Mitä nyt tuohon suureen tervehdykseen tulee, niin suoraan sanoen iloinen olen ja kiitollinen, sillä lähes kymmenen vuoden kuluessa olen koettanut kantaa seurauksia hairahduksesta eräänä synkkänä hetkenä: kaikki vierasta; vieras maa, vieras kansa ja vieraat tavat ja katsantotavat; puute kaikesta, joka luonnon järjestyksen mukaan on ihmissydämmelle kallista. Turhaan! Ei ole se koskaan minulle onnistuva. — Syy siihen on minun kohdallani — persoonallinen. Ja kun sama seikka vaikuttaa, ett'en minä empimättä voi käyttää hyväkseni sitä iloista mahdollisuutta, minkä Kenraalikuvernöörin sanat ovat antaneet minulle, niin täytyy minun keskeyttää se vaitiolo, jota jo kauvan olen noudattanut. Nimittäin terveyteni todellinen tila, joka — meidän kesken puhuen — on huono, kurja." — — — — —

"Sinä kai muistat, että minulla sitten vatsatulehdukseni vv. 1835 tai 36 on ollut heikko terveys. Sairauteni lienee jo silloin alkanut. Tuo vaikea kriisi, joka minulla, niinkuin tiedät, oli kestettävänä v. 1847 vähää ennen lähtöäni Pietarista, lienee kuitenkin pääsyynä siihen sillä vasta siitä lähtien olen ollut oikea Latsarus. — On vaikea antaa Sinulle niin selvää kuvausta voinnistani kuin tahtoisin nyt, kun haluaisin kertoa sinulle kaikki. Sinähän tiedät: ubi caput melancholicum, ibi diaboli balneum. Useiden vuosien kuluessa odotin, että murhenäytelmä päättyisi halvaukseen; siihen aikaan minulla näet muutamien päivien väliajalla oli verentunkeutumista aivoihin, josta oli seurauksena ylen kurja mielentila: velttoutta, alakuloisuutta y.m.s. V:na 1854 ilmaantui verentunkeutumisen sijasta, joka vähitellen katosi, eräs oire, joka vaikutti vielä pahemmin sieluuni. Eräs kohta aivoissa, oikealla puolella, kävi kipeän helläksi ja vaivasi minua välistä parikin viikkoa lakkaamatta; vaiva uudistui aika ajoittain ja aina samalla paikalla. Surkeinta tässä on kuitenkin ollut se, että hajamielisyys ja muistamattomuus ovat lisääntyneet ja että siihen liittyvä hypokondrinen mielentila eivät anna minulle muuta rauhaa kuin välinpitämättömyyden ja apathian. — — On aivan ihmeellistä, kuinka minä aina tähän saakka olen voinut saada suoritetuksi ne monet vastuunalaiset tehtävät, joita viime aikoina olen täyttänyt. Viime kesänä ja syksynä (vuoden aika oli tavattoman ruma) oli mieleni usein synkkää synkempi enkä minä silloin enää pelännyt, niin paljon halvausta kuin — järkeni menettämistä. Koneentapainen tottumukseni kaikenlaisiin mittaus- ja maantutkimuksiin auttoi minua kuitenkin pulasta viimeisessäkin toimessani, joka oli geolooginen tutkimus eräästä osasta Pennsylvaniaa. Suuri oli kuitenkin vaikeuteni usein ja minulle selvisi, ett'en mitenkään voi yrittää sellaista toista kertaa, etsimättä ensin parannusta sille vaivalle, joka näin yhä kovemmin kourin kouristaa ja uhkaa minua."

"Jo kesällä 1856 ollessani Mc Kean Countryssä aloin minä miettiä matkaa vanhaan maailmaan takaisin, sen taitavampien lääkärien luo. Minulla ei kuitenkaan ollut varoja toteuttaa matkasuunnitelmaani ja kun sitäpaitse tutkimukseni olivat jatkettavat v. 1857 jäin minä vielä tänne ja suoritin sen niinkuin jo olen sanonut ja niin hyvin kuin taisin. Mutta toivoni terveyteni takaisin saamisesta tai oikeammin sanoen uskoni siihen, että ainoa mahdollinen keino sen parantumiseksi olisi matka johonkin kylpylaitokseen Saksassa ynnä sen yhteydessä oleva muutamain kuukausien kävelyretki, — tämä usko on vakaantunut sikäli, että todellakin olen päättänyt koettaa tätä keinoa ja lähteä matkalle, jos voin, se on: jos onnistun keskittää muutamia satoja dollareita matkarahoiksi ja jos ei mitään esteitä ilmaannu hallituksien puolelta ulkomailla. Edellinen puoli lienee toteutumassa; eihän tarvita paljoa vaatimattoman, muutamia kuukausia kestävän matkan tekemiseksi. Mutta tuo toinen seikka minua huolettaa. Selvää on, että sairaloisen ja hätäilevän mielentilani tähden matkani menettäisi merkityksensä, jos Venäjän hallitus häiritseisi minua vanhan erehdykseni vuoksi. Varsinkin pelottaa minua se, että äidin rauha minun tulevaisuuteeni ja turvallisuuteeni nähden vielä kerran häirittäisiin. — Sitä tuskin kuitenkaan voin uskoa mahdolliseksi: Eikö jo se seikka, ett'en minä koko elämässäni koskaan ole sekaantunut mihinkään valtiollista laatua olevaan kysymykseen — en ainakaan muuten kuin yksinkertaisin ja vaarattomin puhein ja että nyt kymmenen vuoden kuluessa olen mitä huolellisemmin karttanut kaikkea sen suuntaista — eikö jo tämä riittäisi todistamaan, että maanpakolaisuudellani, vaikkakin se on niin kutsuttu valtiollinen rikos, ei ole mitään valtiollista merkitystä edes minulle itselleni. Sitä vähemmin voinee se merkitä sitä asianomaisille; niin, vielä vähemmin siihen surkuteltavaan olentoon nähden, joksi itseni olen edellä kuvannut. En ole mitään tehnyt enkä mihinkään ryhtynyt, jota minun täytyisi salata edes arkatuntoisimmilta viranomaisilta, mutta enpä ole sitten myöskään toimittanut mitään, johon voisin vedota. Enkö siis ole kyllin vähäpätöinen saadakseni rauhassa kuljeskella jossain kauniissa vuoriseudussa Saksanmaalla, ollen rauhallinen ja, ainakin nyt jo, jotenkin vaatimaton Yhdysvaltain kansalainen. — Valitettavasti olen minä kuitenkin huono kansalainen täälläkin siihen nähden, että minulla yhäkin on kovin vähän halua rahaan ja rikkauteen ja 'businessiin', joka siihen johtaa — valitettavasti sanon minä, varsinkin jälkimäisessä suhteessa. Jos minulla olisi käytännöllisemmät taipumukset kuin on, niin olisi minun epäilemättä parempi olla monessa suhteessa. Mutta tuskin tiedän minä mitään maailmassa, joka todella mieltäni kiinnittäisi, paitse luonnontiedettä semmoisenaan, (jota kuitenkin olen vaan laimeasti harrastanut viime aikoina), ja maisemamaalausta, joka lakkaamatta, ehkä kuitenkin vaan kaukaisuutensa vuoksi — (sillä ei mihinkään semmoiseen ole minulla aikaa) houkuttelee minua vastustamattomalla voimalla. Mutta tämä halu olisi hyvin kyllä yhdistettävissä jatkamatkaan jossain kauniissa vuoriseudussa (esim. Alpeilla ja sieltä Salzkammergutiin) — samoinkuin kylpykauteen jossain sopivassa paikassa Reinin varrella. Sammumaton, koska tyydyttämätön, näyttää sitäpaitse haluni olevan kerran saada kulkea alppien yli — niin, se näkyy saaneen vielä järkevänkin tarkoituksen, sittenkun silmäini tottumukseen nähdä maiseman kauneuksia on tullut toinen tottumus ymmärtää maan geoloogisen rakenteen ilmauksia. — Minulla on siis, lyhyesti sanoen, tarkoitus matkustaa keväällä Eurooppaan — niinpiankun saan viimekesäisiin tutkimuksiini kuuluvat kotityöt suoritetuiksi."

"Nyt on tietysti se kysymys lähinnä ratkaistavana, palaanko kotimaahan? Mieleni käy haikeaksi, niinpiankun sitä ajattelen. Ei vastaukseni kuitenkaan ole hetken päähänpisto, vaan ainoa järkevä tulos tuumailuista itseni kanssa: Jos minun suuri, vaikkakin vaan puolinainen toivoni siitä, että olen saava terveyteni takaisin ja sen kanssa tarmoni ja elämänhaluni, toteutuu, silloin tahdon kirjoittaa armonpyyntikirjeen Hänen Majesteetilleen. — Semmoisena kuin nyt olen ei minusta ole hyötyä eikä iloa kenellekään, joten kernaasti voin pysyä poissa. Ellei se siis onnistu, niin palaan tänne takaisin ja käytän hyväkseni sitä suloista piirrettä uudessa isänmaassani, ett'ei kukaan ihminen täällä välitä lähimmäisestään. Keinoja täällä elääkseni tulen kyllä löytämään niin kauvan kun sitä tarvitsen; täällä ei ole sidottu mihinkään ammattiin — ei liikuta ketään nähdä professori rihkamakauppiaana tai insinööri kivipainajana tai kylttimaakarina; kunhan se vaan on 'bussinessia', niin on kunnia pelastettu. Jos elämän kerran pitää kulua ilottomasti, niin on yksilölle todellakin yhdentekevää, minkä nimellistä tuo 'bussiness' on. — Mitä siis tulevaisuuteen tulee, niin saamme kai nyt niinkuin ainakin jättää sikseen sen, mitä se mahdollisesti on tuova tullessaan. Ei edes pääkysymyskään ole vielä ratkaistu, vaan Kenraalikuvernöörin omien sanain mukaan ainoastaan todenmukainen. Mutta kun ottaa huomioonsa ne hallitustoimet, jotka jo säteilevät Aleksanteri toisen nimen ympärillä, ei ole liika rohkeaa rakentaa toivoaan tuolle mahdollisuudelle ja sellainen toivokin tekee jo hyvää. Kuinka toisellaiselta tulevatkaan kaunis luonto ja sivistyneen maailman ilmiöt näyttämään invalidinkin silmissä, jos hän sen lisäksi huomaa itselleen mahdolliseksi elää varmaa, niin, rakastakin päämäärää varten — joka ei ole ainoastaan hänen oma ahdas itsensä ja sen elättäminen. — Mutta Ameriikka on kokonaan itsekkäisyyden maa. Kyllähän itsekkäisyyttä on kaikissa kansoissa, mutta se ei missään sivistyneessä maassa liene niin vakaantunut, niin sekä periaatteessa että käytännössä vahvistettu kuin täällä 'in this glorious contry' vaikka he täällä ylpeilevätkin 'charity'stään'."

Mainittuaan sitten, että hän siinä tapauksessa, ett'ei pääsisi takaisin Suomeen ja että häntä mahdollisesti sittenkin vielä alettaisiin ahdistaa venäläisten viranomaisten puolelta, kertoo Soldan, että hän on saanut lupaan apua Tanskan entiseltä konsulilta Filadelfiassa Billelta, joka siihen aikaan oli konsulina Haagissa ja joka tunsi persoonallisesti Soldanin, ja jatkaa sitten yhä samaan pessimistiseen henkeen:

"Mutta otaksukaamme kaikkein pahinta: että tämä apu (todistus siitä, että hän ei ole ottanut osaa minkäänlaisiin valtiollisiin vehkeihin) olisi tarpeen, vaan huomattaisiin käytännössä riittämättömäksi — entä sitten? Jumalan nimessä! Ylen huonon saaliin ovat ne saaneet, jotka ovat saaneet minun: raunion, joka on jälellä kymmenvuotisen rangaistuksen hävityksestä (rikoksen tähden, joka tehtiin hypokondrisessa mielentilassa). Enhän ole mitään muuta rikkonut. — — — Toivon kuitenkin parasta niin kauvan kun voin ja koetan käyttäytyä järkevästi. En myöskään tahdo kieltää, että ihmeellisen suloista olisi minun vielä kerran nähdä isänmaa ja äitini ja sisaret ja ystävät; mutta se on Herran kädessä ja tulevaisuuden helmassa, niinkuin myöskin tuo vuorimatka, joka kaikissa tapauksissa on tehtävä ennen kun palaan — joka on ehtona mahdollisuudelle tulla Suomeen. — — — Jos nyt sattuisi niin onnellisesti, että tapaisit Kenraalikuvernöörin persoonallisesti tai jonkun niin korkean herran kuin esim. kuvernööri Lavoniuksen, joka sekä voisi että tahtoisi olla välittäjänä tässä asiassa, niin pidä sitä meidän keskemme sovittuna asiana, ett'et tarvitse minun tähteni salata mitään minua koskevata seikkaa. Minun historiani ei, jumala paratkoon, suinkaan ole kunniakas — mutta se on todellakin kuin 'valkonen laastari' ja parhaiten ansaitsisin minä kotiin palattuani hiljaisen nurkan, en siinä hävetäkseni, vaan saadakseni elää kenenkään huomaamatta. Tämän sanon minä sen johdosta, mitä kirjoitat toiveistani ottaa osaa julkisiin töihin maassamme. Onhan turhaa vielä miettiä mahdollisuuksia siinä suhteessa — ja niissä suhteissa, joissa elän, on parasta arvella: 'kommt Zeit, kommt Rath'. Jotenkin varmaa on kuitenkin, että jos sotapalvelukseen uudelleen astuminen asetettaisiin ehdoksi kotimaahan tulolleni, rohkeuteni ei tulisi siihen riittämään, sillä valitettavasti ei minulla koskaan ollut taipumusta sotilasuralle."

Kirje päättyy sitten pyyntöön, että veli kirjoittaisi pian vastauksensa ja osoittaisi sen Düsseldorffiin, jossa Soldanin sisar Augusta oli maalausta oppimassa. "Etkö voisi aivan avonaisesti anoa Kenraalikuvernööriltä lupaa saada kohdata minua Düsseldorfissa sisar Augustan luona?"

* * * * *