Sisarensa kautta joutui Soldan heti yhteyteen useiden taiteilijain kanssa, jotka silloin opiskelivat maalausta Düsseldorfissa. Niiden joukossa oli norjalaiset maalarit Hans Gude, silloin jo professori Düsseldorfissa ja V. Lerche, suomalaiset Werner Holmberg ja Alexandra Frosterus (Såltin).
Oltuaan viikon päivät Düsseldorfissa lähti Soldan sisarensa kanssa virvoitusretkelle Sveitsiin. Matka kulki Reiniä myöten Kölnin ja Koblentzin kautta Wiesbadeniin, josta edelleen Frankfurt am Mainiin, Heidelbergiin ja Bisschoffsheimiin, missä pysähdyttiin, Siellä tapasi Soldan vanhat ystävänsä tohtori Enderlinin lesken ja tämän tyttären Marian, joiden luona hän oli asunut Ameriikassa. Tytär Maria oli nyt 18-vuotias ja riitti parin päivän yhdessäolo painamaan nuoren, kauniin neitosen kuvan niin syvälle nyt jo nelikymmenisen Soldanin mieleen, että hän siltä näkemältään pari vuotta myöhemmin nouti hänet vaimonaan kotiinsa.
Bisschoffsheimistä jatkettiin matkaa Baselin kautta Berniin ja Thuniin ja käytiin Sveitsin merkillisimmissä paikoissa. Oli siis toteutunut tuo Ameriikassa haaveiltu toivo matkasta Alpeilla ja että se herätti eloon vanhan halun piirusteluun ja maalaukseen, siitä kertovat lukuisat piirustukset nähdyistä seuduista, alppi- ja muista maisemista. Toinenkin toivo, terveyden hoito jossain eurooppalaisessa kylpylaitoksessa, toteutui, Sveitsin matkan jälkeen asettui näet Soldan, erottuaan sisarestaan Frankfurt am Mainissa, Wiesbadeniin. Pohjola lienee kuitenkin vetänyt puoleensa, sillä jo elokuun alussa tapaamme hänet piirustamassa näköaloja Hampurista ja Lyypekistä. Hän on matkalla Marstrandiin ja asettuu sinne loppukesäksi. Sinne ovat häntä tulleet tapaamaan hänen veljensä Kalle ja sisar Edla.
Koottuaan näin voimia niin paljon kuin niitä oli hänelle saatavissa siirtyi Soldan syksyllä Gööteporiin ja asettui sinne. Suomeen ei hän voinut lähteä, ennenkun oli saanut armon sinne palata ja kestikin lähes vuoden, ennenkun tämä asia oli järjestetty. Syynä siihen, miksi hän valitsi Gööteporin odotuspaikakseen, oli kai yksinomaan se, että hänen vanha ystävänsä Hedlund oli siellä. Hänet hakikin hän heti käsiinsä.
"Oli eräs päivä syyskesästä 1858" — kirjoittaa Hedlund. "Soitettiin ovellani, joka avattiin, mutta ei kukaan tullut sisään. Käännähdin kirjoituspöytäni äärestä ja avonaisessa ovessa seisoi sen pieleen nojaten pitkä mies, kädet ristissä rinnan päällä."
"Soldan?"
"Niin, juuri hän! Tässä nyt saat hänet taas."
Iloisia ja liikutettuja olivat he molemmat ja ystävyyden siteet solmittiin uusiin solmuihin.
Ja siellä oli hän nyt taas pitkästä kotvasta siinä ympäristössä, missä harvoin sai olla, mutta jota aina kaipasi: häntä ymmärtäväin, älykästen, hyvää harrastavien ihmisten seurassa. Siellä oli tuo ensiksi hänestä itsestään niin suuresti eroava, käytännöllisten aatteiden mies S.A. Hedlund, joka sanomalehtensä Handels- ja Sjöfartstidningin kautta puuhasi parannuksia sekä kaupunkinsa että maansa hyväksi. Sen jälkeen kun he viimeksi tapasivat toisensa oli Hedlund jo tullut tavallaan kuuluisaksi mieheksi, taistellessaan uupumattomalla innolla vapaamielisten ja humanististen aatteittensa puolesta. Uskonvapaus ja kansanopetus olivat hänen mieliaatteistaan niitä, jotka herättivät vilkkainta vastakaikua Soldaninkin mielessä. Puhtaasti valtiolliset asiat yhdistivät näitä vähemmin toisiinsa, sillä niinkuin Hedlund sanoo, huvitti politiikka Soldania vaan vähän. "Tietysti oli hän vapauden ystävä, ja erittäinkin Suomen vapauden ja itsenäisyyden, mutta hän oli yhtä vähän mullistusten mies kuin hänen politillinen ystävänsäkään. Molemmat olimme yhtä mieltä siinä, että vapaus olisi saavutettava kansallisen kehityksen tietä, kansoja valistamalla, herättämällä heidän itsetuntoaan ja vuodattamalla mieliin korkeampaa siveellistä henkeä ja herättämällä hallitsevissa käsitystä omista velvollisuuksista ja omasta todellisesta tulevaisuuden turvaamisesta."
Hedlundin apumiehenä hänen sanomalehdessään toimi Viktor Rydberg, jonka kanssa Soldan oli paljon yksissä, Rydberg kun tavallaan kuului Hedlundin perheeseen. Soldanin ollessa Gööteporissa julkaisi Rydberg G.H.o.S.T:ssä m.m. "Viimeistä Athenalaistaan", sekä kirjoitussarjaansa "Kuinka voi Ruotsi säilyttää itsenäisyytensä?" Ei ole tosin säilynyt mitään lähempiä kuvauksia heidän suhteestaan siihen aikaan, mutta olettaa sopii, että Soldanin suuri kysymys, kysymys Jumalasta ja maailmasta ja kaiken tarkoituksesta ei voinut jäädä esille tulematta. Rydbergin Soldaniile myöhemmin lähettämät kirjeet kuin myöskin konsepti erääseen Soldanin Rydbergille aikomaan kirjeeseen, jossa hän testamenttaa ystävälleen runoilija-filosoofille filosoofiset kyhäyksensä julkaisua varten, ja joista tuonnempana — osoittavat, että he panivat suurta arvoa toisiinsa ja että Rydberg oli täysin käsittänyt Soldanin etevyyden ja alkuperäisyyden sekä ajattelijana että ihmisenä. Hyvin luultavaa on, että seurustelu Rydbergin kanssa osaltaan vaikutti muutokseen hänen filosoofisessa kannassaan, suunnaten sen pois hegeliläisyydestä. Rydbergin elämäkerrassa on Karl Varburg maininnut Soldaninkin ynnä Anders Chydeniuksen niiden kirjalliseen Gööteporiin kuuluvain miesten joukossa, jotka antoivat lisiä Rydbergin henkiseen elämään.