Kolmas mies, jonka kanssa Soidan joutui sydämmellisiin väleihin oli koulumies C.J. Meijerberg, jolla oli oma realikimnaasinsa Gööteporissa ja joka suuresti vaikutti kansakouluopetuksen kehittymiseen kaupungissaan. Meijerberg oli tavattoman hyvä-sydämminen, hienotuntoinen ja samalla älykäs ja selväpäinen mies ja kun hän niinkuin Soldankin oli naimaton, tulivat nämä vanhat pojat hyvin toimeen toistensa kanssa. Eräässä kirjeessään Soldanille (Leipzig 12 p. huhtik. 1859) on Uno Cygnæus sattuvasti kuvannut Meijerbergiä sanoessaan hänestä: "Sano terveisiä ystävä M:lle ja kiitä häntä hänen hauskasta kirjeestään. On todellakin omituista, kuinka jonkun henkilön luonne kuvastuu hänen käsialassaan. M:n kirkas, valoisa sisällinen ihminen on esitettynä hänen kauniissa, selvässä käsialassaan, ja minun sekasortoinen, puuromainen sisältöni on valokuvattuna epäselvissä variksen varpaissani, joita M. kutsuu loihturunoiksi (trollrunor)." Hedlund kertoo, että Soldan sai Meijerbergistä erinomaisen auttajan ja ystävän, otti hänet hoitoonsa ja antoi hänelle opetustointa ja siten myöskin rahanansiota koulussaan.

Iloisimpia tapahtumia oli Soldanille hänen yhtymisensä Cygnæuksen kanssa Gööteporissa alkupuolella vuotta 1859. He eivät olleet tavanneet toisiaan eivätkä paljon olleet kirjeenvaihdossakaan keskenään, sittenkun Soldan v. 1847 lähti Pietarista. Cygnæus oli jäänyt sinne verrattain ikävään asemaan hoitamaan kirkkokouluaan ja antamaan yksityisopetusta milloin missäkin laitoksessa. Monessa suhteessa olivat näiden ystävysten vaiheet samanlaiset ja näkyvät heidän luonteensakin olleen sukua toisilleen. Cygnæus oli hänkin viettänyt osan parhaita vuosiaan kaukana isänmaastaan, Sitkassa, ja tavallaan oli hänen olonsa Pietarissakin olemista vieraalla maalla, josta hänen halunsa paloi ei ainoastaan asumaan Suomessa, mutta sen hyväksi jotain vaikuttamaankin. Taipumus yksinäisyyteen ja erakkouteen ja siitä seuraavaan epäluuloon ihmisiä kohta oli yhteinen heille molemmille, samoinkuin epäluottamus omaan itseensä synnytti Cygnæuksessakin alakuloisuutta ja sairasmielisyyttä. Heidän suhdettaan valaisee erinomaisesti eräs kirje, jossa Cygnæus vuosi sen jälkeen (25 p. huhtik. 1848) kun Soldan oli matkustanut Saksaan, avaa tälle sisimmän sydämmensä ja paljastaa sisälliset taistelunsa. Mainittuaan aluksi, että se on turhamaisuuden musta haltija, joka häntä vaivaa ja että hän on koettanut sitä voittaa, mutta että ulkokuoren laastaroiminen on vaikeata, niin kauvan kun ydin on mädännyt ja että on turhaa perata virran väylää, niin kauvan kun lähde on mutainen, kirjoittaa hän:

"Nyt kun koko maailmaa uusitaan, olisi aika uudesta syntyä, nimittäin sanan vanhassa, pyhässä merkityksessä, eikä uudenaikaisessa, sillä se olisi minulle joutumista ojasta allikkoon. Että tahdon vähän enemmän ja vähän parempaa kuin voin, ei ole turhamaisuutta, niinkuin luulet, vaan on se ainoa valojuova tässä omien hukkaan menneiden voimieni pimeydessä ja sekasorrossa; se on juuri tieto siitä, joka tekee, ett'en joudu epätoivoon, vaan toistaiseksi toivon. Toivo on tosin vaan yksi sydänlehti elämän kukkasessa, ainoastaan yksi sanoista elämän arvoituksessa, yksi avaimista Jumalan valtakuntaan, mutta kaksi tärkeintä puuttuu vielä. On kuitenkin lohduttavaa, että tuo yksikään on olemassa, sillä se elähdyttää noita toisiakin etsimään." Hän sanoo puuttuvansa sovitusta, puuttuvansa sitä rakkauden henkeä, joka sietää kaikkea, kärsii kaikkea ja antaa anteeksi kaiken. Itsekkäisyys, rakkauden vastakohta, on syynä kaikkiin hänen kärsimyksiinsä, kaikkeen siihen kauhistuttavaan taisteluun, jota taistellaan hänen sydämmensä hiljaisessa kammiossa. Tästä taudistaan ei hän usko voivansa koskaan parantua ja se on hänen elämänsä suuri onnettomuus, hänen kuolemantautinsa. Hänellä on kyllä aavistus todellisesta rauhasta, on tieto tiestä, joka siihen vie, "sillä hän on muutamia kertoja elämässään saanut pyhimpiä vakuutuksia uskottavilta, viehättäviltä olennoilta siitä, että he juuri hänen neuvomallaan tiellä ovat saavuttaneet tuon valoisan päämaalin", mutta miksi ei hän itse ole onnistunut perille tulla: "Niin, muita olen auttanut, mutta itseäni en voi auttaa!" — On hän kuitenkin hänkin valoisempina hetkinään aavistanut mitä on rauha, sovitus ja uhraava rakkaus; se on tapahtunut siiloin, kun hän unettomien öiden jälkeen näki taivaan avoinna ja Vapahtajan istumassa Jumalan oikealla kädellä, mutta tämä valoisa, kirkastunut kuva on taas kadonnut ja hänen hengellisen silmänsä edessä hämärsi ja pimeni. "Näistä autuaista hetkistä on alkuisin tuo kauhea taistelu rinnassani, siellä, missä sota ei ole vähemmin verinen, vaikk'eivät aseet kalskahtelekaan. — — Ne, jotka ovat minut tuntevinaan, sanovat, että olen tullut synkäksi, suletuksi ja epäluuloiseksi Sitkassa, ja he ovat sikäli oikeassa, että sisällinen taisteluni oikeastaan alkoi siellä, ja koko tuo joukko 'kauniita ominaisuuksia', joita he minussa nyt löytävät, on seuraus sovinnon ja rakkauden puutteesta sanan korkeimmassa, taivaallisessa merkityksessä, jommoisena se sisältää kaiken, mitä ihminen voi käsittää. — — Et voi mitenkään käsittää, kuinka raskas tämä vuosi viime syksystä saakka on ollut minulle; olen useita kertoja valoisina hetkinä kysynyt itseltäni, onko kaikkien ruuvien ja saranain laita pimeiden päiväin aikoina ollut oikea, enkä ole ollut varma vastauksesta. Mutta nyt kun 'våren kommer, fogeln qvittrar, träden löfvas, solen ler', on taas hiukan valennut sisässäni, ja suokoon jumala, että tätä pohjanpaloa elämäni taivaalla ei aivan pian seuraisi tuo tavallinen, kamala, nokimusta yö." — Itsetunnustus päättyy siihen ilmoitukseen, että hän ainoastaan Soldanille, ainoalle ystävälleen näistä asioista puhuu. "Muulle maailmalle olen mykkä kuin kala, kylmä kuin kuolema!"

Kirje voisi olla yhtä hyvin Soldanin kirjoittama kuin Cygnæuksenkin, niin on mieliala siinä samanlainen kuin hänenkin synkimpinä hetkinään; nuo ulkonäöltään ja toimiltaan niin lujat ja tarmokkaat miehet pelkäävät molemmat sisällisten ristiriitainsa vaikeimpina hetkinä täydellistä murtumistaan.

Oli sentähden varmaankin ilo molemmille saada taas tavata toisensa ja avata sydämmensä, asettaa ne avonaisiksi lähteiksi vierekkäin, niinkuin oli ennen muinoin tapahtunut. Ja että ainakin Soldan kaipasi lohdutusta ja tukea, siitä puhuu eräs Cygnæuksen myöhempi kirje. Sen mukaan olisi Soldan heidän tavatessaan ollut "sekä ruumiillisesti että henkisesti paralyseerattu ihmisruumis, näkin kuori, josta elämä oli madellut tiehensä." Ett'ei nyt Soldanin tila kuitenkaan ollut aivan niin kurja kuin miksi Cygnæus sitä viisi vuotta myöhemmin kirjoittamassaan kirjeessä muistelee [Kirje on Jyväskylästä 18 p:ltä toukok. 1864 ja käyttää Cygnæus yllä siteerattuja sanoja itsestään. Kaikellaiset rettelöt seminaarissa olivat saattaneet hänet sellaiseen epätoivoon, että hän kutsuessaan Soldania itseään lohduttamaan huudahtaa: "Kom derföre, K.B., om det någonsin är möjligt. Du kan dessutom hafva den lärorika synen att för dina ögon skåda afbilden af Dig sjelf vid tiden af din vistelse i Göteborg d.v.s. en lekamligt och andligt paralyserad menniskokropp, en mussla, hvarur lifvet krupit ut. Aldrig skulle jag kunnat tro mig blifva så afsigkommen, så eländig som jag nu finner mig vara och kanske förblifver den korta tid detta elände kan räcka">[, siitä antaa Hedlund elämäkerrassaan liikuttavan todistuksen. "Sairaus, koti-ikävä ja alakuloisuus olivat pilviä hänen taivaallaan, jotka harvoin haihtuivat. Kun se joskus tapahtui, oli hän iloinen kuin lapsi. Sellaisia hetkiä olivat ne, jolloin hän sai muutamia päiviä olla yhdessä ystävänsä Uno Cygnæuksen kanssa, joka oli täynnä tuumia Suomen kansakoulun perustamisesta."

Eikä se liene ollutkaan ainoastaan vanhojen muistojen uusiminen, joka sai Soldanin näin keveämmälle mielelle. Cygnæus toi tullessaan tuulahduksen uudesta Suomesta, nuoresta, nousevasta Suomesta, siitä, jota oli alettu ennen kuulumattomalla innolla rakentaa, jossa hän itse oli saanut yhden tärkeistä tärkeimmän nurkkakiven pannakseen ja jossa oli yksi nurkka Soldaninkin salvukirvestä odottamassa. Cygnæus oli jo päässyt alalleen, oli vihdoinkin joutunut kaipaamaansa rakkauden työtä täyttämään ja kohta oli toinenkin pääsevä siihen asemaan, että voisi uhrautua yhteisen hyvän harrastukseen, joka hänen mielestään oli Hegelin ja Snellmanin mukaan ihmisen pyhin velvollisuus.

Ystävyyden liitto, joka näin uudelleen solmittiin, kesti sitten aina Soldanin kuolemaan saakka. Lähin seuraus kohtauksesta Gööteporissa oli kirjeenvaihto Cygnæuksen ulkomailla ollessa ja Soldanin vielä viipyessä Gööteporissa. Parissa pitkässä ja yhdessä lyhyemmässä kirjeessä tekee Cygnæus Soldanille laajasti selkoa matkansa kulusta Saksassa, siellä tekemistään huomioista ja saamistaan opeista ja kokemuksista, jotka epäilemättä ovat arvokkaita lisiä hänen kasvatusopillisten aatteittensa kehityksen valaisemiseksi, mutta joista tässä kävisi liian pitkäksi tehdä selkoa. Turhaan ei Cygnæus näin verekseltään esittänytkään aatteitaan ystävälleen. Kylvö lankesi hyvään maahan ja kantoi Cygnæukselle mieluisia hedelmiä, sillä pian oli hän saava Soldanista arvokkaan asetoverin taistelussa vastustajiensa kanssa. Niitä oli paljon ja mahtavia ja niiden joukossa näkyy hänestä olleen yksi vaarallisimpia Suomen silloinen uusi finansslpäällikkö parooni Langensköld. Vaikka aivan silminnähtävästi puolueellinen saakoon tässä kuitenkin sijansa Cygnæuksen arvostelu rahalaitoksemme uudistajasta. "Meidän kesken puhuen aavistelen minä, että siitä miehestä tulee vaikein ajanmukaisen ja järkiperäisen kansanopetuksen vastustaja ja sitä hän tulee olemaan sekä periaatteesta, koska hän vihaa kaikkea itsehallinnon varjoakin, että vanhasta kannasta minun vähäpätöistä persoonaani kohtaan, jota aina on koettanut murjoa, usein mitä sydämmettömimmällä tavalla. — — Eräässä tilaisuudessa, jossa hän huomiota herättämättä tuskin olisi voinut olla lausumatta ainakin jotain sanaa minusta, matkastani ja tulevasta kansakoulusta, kuuluu hän noudattaneen kaikkia kummastuttavaa vaitioloa, samalla kun hänen kasvonliikkeensä kuuluvat olleen sitä puhuvammat. — — Hänen halunsa minun kurjan persoonani murjomiseen kasvaa sitä mukaa kuin hän näkee muiden minua kannattavan ja työntävän eteenpäin. Kaksitoistavuotisen taisteluni kestäessä obskurantismia, absolutismia ja jesuitismia vastaan en minä ole karaistunut, vaan arkiunut, koska olen oppinut huomaamaan, että minä sellaisessa taistelussa joudun tappiolle, kun katson arvoani alentavaksi ihmisenä käyttää samanlaisia aseita kuin joita nuo -ism'ien kannattajat käyttävät. Kuinka minun tulevaisuudessa on käyvä, se on Herran kädessä — nyt ainakin sitoo minua kunnia ja velvollisuudet voimieni mukaan hyödyttämään isänmaatani."

Viimeinen vakuutus on vastaus tarjoukseen, jonka hän siihen aikaan sai Ruotsista ja joka ei sisältänyt sen vähempää kuin hänen houkuttelemistaan pois Suomesta ja sitomista Ruotsiin. Meijerbergin kautta annettiin hänen tietää, että hän vaan tarvitsisi kuiskata muutaman sanan ja hänet kutsuttaisiin Rudensköldin jälkeen Ruotsin kansakoululaitosta järjestämään. Tämän johdosta kirjoittaa hän Soldanille, että "tarjous ei ole hänelle ainoastaan mielistelyä paljon yli sen mitä hän on voinut aavistaakaan, mutta että se ilahuttaa häntä myöskin sikäli, että se osoittaa olevan asiantuntevia ja arvostelukykyisiä ihmisiä, jotka uskovat hänen kelpaavan muuksikin kuin mahtavain sylkilaatikoksi, jona häntä jo pitemmän aikaa on totuttu pitämään." Ei hän tietysti kuitenkaan voi vastaanottaa tarjousta, koska hänellä on kallis velvollisuus ja sitoumus täytettävänä köyhää isänmaataan kohtaan, ja vielä vähemmin antaa asiasta mitään alkuunpanevaa kuiskausta. Mutta diplomaatti kun oli, ei Cygnæus kuitenkaan hennonut jättää tätä tilaisuutta kokonaan hyväkseen käyttämättä. Hän ehdottaa näet Soldanille, että tämä omassa nimessään vaikuttaisi ruotsalaisten ystäviensä kautta siihen, että tuollainen tarjous todellakin tehtäisiin, sillä se olisi minulle verrattoman kallisarvoinen dokumentti, kun minua taas, niinkuin odotan, aletaan vanhan tavan mukaan koirana potkia. — Suostuiko Soldan lainaamaan apuansa tähän, en tiedä, mutta tuntien hänen vastenmielisyytensä kaikkia sentapaisia temppuja kohtaan, en luulisi hänen sitä tehneen. Eikähän sitä tarvittukaan, sillä Cygnæuksella oli kyllä suuret suosijansa, jos oli vastustajiakin. Samassa kirjeessä (huhtik. 17 p:ltä 1859) hän näet kertoo, että parooni Stjernvall-Valleen oli lukenut Heidän Majesteeteilleen erään hänen kirjeensä, jossa hän puolustaa n.k. työkasvatusta Fröbelin metoodin mukaan ja jossa hän samalla ilmoittaa aikovansa kustantaa sisarentyttärensä saamaan opetusta rouva Fröbelin luona. Siihen olisi Majesteetin pitänyt sanoa: "lähetämme sinne ei vaan yhden, vaan useampia." — Tämän yhteydessä mainittakoon lopuksi, että yksi niitä naisia, jotka sitten saivat tilaisuuden matkustaa ulkomaille valmistumaan tulevan kansakoulun opettajaseminaariin opettajiksi, oli Soldanin sisar Edla, joka oleskeli Gööteporissa veljensä luona ja jonka antautuminen tälle alalle varmaankin oli seuraus Soldanin ja Cygnæuksen herättävistä keskusteluista.

Seurustelu kaikkien näiden ystävien kanssa valoi uutta verta Soldanin tyhjentyneihin suoniin ja pani koko elimistön vilkkaampaan liikkeeseen. Tavallisella innollaan ja harvinaisella tarmollaan ja työkyvyllään ryhtyi hän tekemään itseään hyödylliseksi väliaikaisessa kotimaassaan. Siihen aikaan kun Soldan tuli Gööteporiin, oli siellä kiihkeänä kunnallisena kysymyksenä kysymys kaupunkia valaisevan kaasulaitoksen lunastamisesta kaupungille sitä omistavalta ulkomaiselta yhtiöltä. Asiata valmistamaan asetettuun komiteaan tuli Soldan kutsutuksi yhtiön puolesta. Sen töihin osaa ottaessaan tuli hän kuitenkin huomaamaan, että näitä etuja, joita oman kaasulaitoksen omistaminen olisi tuottanut kaupungille, ei ammattitietojen puutteesta tällä alalla kyetty tässä komiteassa kyllin perusteellisesti punnitsemaan, ja päätti poistaa tuon puutteen. Hän ryhtyi perin pohjin tekemään selkoa kaasun valmistamisesta ja tuloksena oli teos "Om lysgas och dess användning" [Valokaasusta ja sen käyttämisestä]. Se oli aiottu suurelle yleisölle eikä vaan ammattimiehille ja sisälsi laajan esityksen valokaasun kemiallisesta kokoonpanosta, sen valmistamisesta ja mittauksesta, kaasuvalaistuksen historiasta y.m. y.m. Soldanin mielestä olisi kaasulaitoksen lunastamisesta tuleva erinomainen affääri kaupungille, niinkuin sitten kävikin. Yhdessä luvussa otti tekijä tutkiakseen kaasun käyttämistä lämpöaineena ja oli tilaisuudessa esittämään tulokset eräästä omasta keksinnöstään sillä alalla. Hän oli taas, niinkuin Ameriikassa, joutunut keksintöjen ladulle ja onnistunut rakentamaan apparaatin, jonka avulla mahdollisimman suuri määrä kaasun lämpövoimaa voitiin hyväksi käyttää. Johtavana aatteena oli hänellä siinä siirtää tuo hieno tieteellinen kone, jota kutsutaan kalorimetriksi, muutetussa ja käytöllisessä muodossa fysikaalisesta kabinetista keittiöön, jonka hellaan johdettiin kaasua tavallista kaasuputkea myöten. Ruuan valmistus tapahtui höyryn avulla sitä varten rakennetussa kattilalaitoksessa. Keksintö edistyi niin pitkälle, että Soldan kesäkuun alussa 1859 voi kutsua yleisön katsomaan, miten keittäminen sen avulla tapahtui. Hän oli laskenut, että hänen kaasukeittiönsä tulisi halvemmaksi kuin halkotulen käyttäminen niissä seuduissa, missä puut ovat kalliita ja että sen käytäntöön tuleminen voisi helpoittaa kaasun hankkimista kaupunkeihin, joiden asukasluku ei jaksaisi kustantaa kaasulaitosta yksinomaan valoaineen valmistamista varten.

Tämä Soldanin keksintö, joka periaatteeltaan lienee ollut sama kuin sittemmin käytäntöön tulleet kaasukeittiöt, ei kuitenkaan ehtinyt valmistua lopulliseen täydellisyyteensä, ennenkun hän sen jätti matkustaakseen Suomeen. Hän kyllä antoi ohjeita keksintönsä käytännöllistä täydentämistä varten eräälle mekanikko Hansenille, joka oli ollut hänelle avullisena koneita valmistamassa, mutta ei tässä näytä olleen miestä työtä yksin jatkamaan.