Soldanin elämä oli ollut pienoiskuva hänen kansansa elämästä. Hänkin oli olojen pakosta saanut huokailla Nikolain hallinnon painon alla, saanut vierailla mailla kuin erossa omasta itsestään harhailla ilman mitään tyydyttävää tarkoitusta elämälleen; henki riutui ja kitui odottaessa sitä kesää, joka ei koskaan näyttänyt tulevan. Kun kesä sitten tuli, kun työmiehiä vainiolle tarvittiin, sai hänkin tyytyä siihen aseeseen, mikä ensiksi käteen sattui. Hän tarttui siihen ja käytti sitä napisematta. Käytti sitä ilolla ja riemulla, saaden vihdoin tyydyttää elämänsä suurta halua vaikuttaa isänmaan palveluksessa ja samalla maksaa velkaansa, sovittaa sitä rikostaan, jonka luuli tehneensä. Ne vuodet, jotka hän terveyttä nauttien sai näin työskennellä, olivat hänen elämänsä kesäistä, kirkasta poutaa.

Syyskuussa 1859 tapaamme hänet Helsingissä, jossa hän kohta saa paikan kemianopettajana Saelanin teknillisessä reaalikoulussa. Pedagogiaa, rikkihappoista kalia ja suolahappoa, sekä kokonainen laboratorio kahdentoista vasta-alkajan kanssa, joiden pitäisi ryhtyä filtreeraamaan ja kristalliseeraamaan — se nyt ei tosin ollut sitä, mitä hän oli hakenut, mutta oli hän kuitenkin tyytyväinen saadessaan jalansijaa ja ansiota.

Seuraavan vuoden alussa istuu Soldan jo eräässä komiteassa, jolle Hedlund antaa nimen komitea Suomen hyväksi. Sen oli kutsunut kokoon Teollisuusjohtokunta keskustelemaan kysymyksiä maan teollisuuden elvyttämiseksi. Paitse Soldania kuului siihen yksitoista muuta jäsentä. Hän ottaa vilkkaasti osaa komitean töihin tehden sille useita ehdotuksia. Hän ehdottaa palkintojen määräämistä helppotajuisista ja tarpeen mukaan kuvilla varustettavista tieteellisistä kirjasista, joissa olisi käsiteltävä varsinkin teollisuutta koskevia kysymyksiä; — graafillisen laitoksen perustamista Helsinkiin hyvien kuvien valmistamista varten kansankirjasiin kuin myöskin erityiskarttain tekemistä varten maastamme; — perinpohjaisia tutkimuksia tervanpolttotavoista sekä meillä että ulkomailla; — sekä erinäisiä toimenpiteitä käsiteollisuusnäyttelyjen aikaansaamiseksi. Komitea hyväksyi nämä ehdotukset, mutta hylkäsi ehdotuksen teollisuusseuran perustamisesta.

Nähtävästi oli Soldan hetikohta teknillisillä tiedoillaan vetänyt huomiota puoleensa, koska häntä ajateltiin Helsinkiin silloin perustettavan kaasulaitoksen johtajaksi. Se toimi olisikin hänen mielestään sopinut hänelle hyvin, varsinkin kun hän jo Gööteporissa oli asiaan perehtynyt ja kun hän siihen olisi voinut yhdistää heränneen harrastuksensa maamme metsätuotteiden jalostamisesta m.m. ajanmukaisemman tervanpolton kautta. Mutta hänen omat ankarat periaatteensa ja lahjomaton oikeudentuntonsa veivät häneltä tämän toimen. Oli näet Helsingissäkin riita siitä, olisiko kaupunki itse ryhtyvä laitosta perustamaan vai annettaisiinko se sitä varten perustuneelle yhtiölle, Soldan oli tietysti sitä mieltä, että kaasulaitos olisi Helsingissä samoinkuin se olisi ollut Gööteporissakin otettava kaupungin huostaan, ja antoi hän sentähden valita itsensä asiata pohtimaan asetettuun komiteaan yhdeksi kaupungin edustajaksi, vaikka yhtiö jo oli pyytänyt häntä laitoksen johtajaksi. Seuraus siitä oli tietysti se, että kun raastuvankokous päätti antaa kaasun hankkimisen yhtiölle, Soldan menetti hänelle luvatun paikan ja hyvät tulot, saaden tyytyä sittemmin saamaansa valontarkastajan vähäiseen palkkaan. Tieto siitä, että niin tulisi käymään, ei kuitenkaan ollut voinut saada häntä vaikenemaan asiassa, josta hän oli luonut itselleen vakaumuksen. Tulevaisuus on sittemmin osoittanut, että Soldan oli oikeassa. Helsingin kaasulaitoksen yhtiölle joutuminen on ollut huono affääri kaupungille.

Ne ehdotukset, joita Soldan oli tehnyt vastamainitussa komiteassa tervanpolttamisen parantamiseksi, olivat vetäneet puoleensa silloisen finanssäpäällikön parooni Langensköldin huomion ja seurauksena siitä oli, että Soldania pyydettiin seuraamaan mukana virkamatkalle, jonka Langensköld kesällä 1860 teki maassa. Matkan tarkoituksena oli tutkia kruununmetsiä ja niiden suuremman tuottavaisuuden mahdollisuutta valtiontaloudessa sekä yleensä ottaa selkoa kansan oloista varsinkin Pohjan perillä. Mukana seurasi myöskin saksalainen metsäneuvos von Berg ja vasta perustetun metsähallituksen ylitirehtööri Rabbe Wrede, Matka kulki ensin Jyväskylään ja sieltä Saarijärven, Viitasaaren ja Pihtiputaan kautta Reisjärvelle — Ouluun — Tornioon — Muonionniskaan — Kemijärvelle — Kajaaniin — ja Karjalan kautta Viipuriin. Kaikkialla pidettiin kokouksia ja kuulusteltiin kansan mielipidettä metsän käyttämisestä y.m. Varsinkin Pohjanmaalla ja Lapissa tehtiin pitkiä vaelluksia erämaihin, tutkittiin metsäin laatua, mitattiin puita, otettiin selkoa soiden viljelysmahdollisuuksista ynnä monenmoisista muista elinkeinoja koskevista asioista. Soldanin tehtävänä oli erityisesti tervanpolttoa koskevien tietojen hankkiminen.

Matka oli hänelle mitä hauskin ja opettavin. Hän kutsuu sitä Eriksgatakseen, kuninkaan matkakseen, ja nyt vasta oppi hän isänmaansa oikein tuntemaan ja sen itselleen omaksumaan. Kynä muistiinpanoja varten ja piirustin kuvia varten olivat yhtä mittaa työssä, niinkuin lukuisat luonnokset sauvotuista koskista, kahlatuista soista, läpikuletuista saloista, nähdyistä kirkoista, taloista ja maisemista osoittavat. Se oli taas taiteilija, joka oli päässyt esille, ja osoittaa minusta tarkkuus ja huolellisuus, jolla hän viivansa vetää ja se taiteellinen aisti, millä hän aineensa valitsee, kuinka suuri hänen luontainen, ainoastaan omassa koulussa harjaantunut taipumuksensa todella oli tälläkin alalla. Ja kun vertaa hänen luonnoksiaan esim. Ameriikasta niihin, joita hän nyt teki, niin näyttää minusta kuin kuultaisi niistä se tyydytys, jota hän mahtoi tuntea saadessaan taas omaa maataan kuvata.

Kansan parissa ollessaan ja sen puutteita nähdessään ja tarpeita tutkiessaan heräsi hänessä kohta tuumia sen sivistämiseksi. Suurimpia puutteita oli hänen nähdäkseen lukutaidon tai oikeammin lukuhalun puute. Se riippuu hänen nähdäkseen suureksi osaksi sopivan lukemisen puutteesta. Jos keskustelee rahvaanmiehen kanssa asioista, jotka jollain tavalla häntä koskevat, niin on hänen huomionsa heti vireillä. Tiedonhalua ei häneltä puutu. Sen tyydyttämiseksi olisi turvauduttava sopivan sanomalehdistön luomiseen. Mutta sillä kannalla kuin senaikuinen sanomalehdistö oli, ei se tätä tehtäväänsä kyennyt täyttämään.

"Sanomalehtemme" — kirjoittaa Soldan päiväkirjaansa Sodankylän pappilan yliskammarissa heinäkuun 29 p:nä 1860 — "ovat jälittelyjä ulkomaalaisista eivätkä sovellu kansan tarpeihin ja käsityskantaan. Kun kansalla ei ole mitään maantieteellisiä tietoja, ei mitään historiallisia edellytyksiä valtiollisten tapahtumain käsittämiseen, ei mitään käsitystä valtiolaitoksen elimistöstä, on valtiollinen uutisosasto sille arvoton. Kun sillä ei ole mitään selvää käsitystä luonnonvoimista ja luonnonlaeista, ovat selitykset fyysillisistä ilmiöistä, esim. maasta, ilmasta, vedestä, eläimistä, kasveista, hyödyttömät mikäli ne sisältävät sovituksia jokapäiväiseen elämään. Opettavain kirjoitusten sisältö on lehdissämme vähemmin käytännöllinen kuin suotavaa olisi. Syynä siihen, mikseivät lehdet täytä tarkoitustaan, onkin se, ett'ei osata lukea sisältä ja ett'ei sisältö sovellu lukijakunnan käsityskantaan."

Kansakoululta, joka silloin vielä oli kapalossaan, ei Soldan odota apua tämän epäkohdan poistamiseksi, ennenkun vasta miespolvien kuluttua. "Vaan eikö voisi — niiden satojen uusien ehdotuksien joukossa, joita tätä nykyä koetetaan, käytetään ja hylätään — ottaa esille asiaa, josta ainakin minä toivon enemmän todellista hyötyä kuin mitä monet muut ehkä uskonevat mahdolliseksi. Tarkoitan kuvitettua lukemista kansalle — sellaista kuvitettua lukemista, jota ei vielä tietääkseni missään muussakaan maassa ole olemassa."

Ja hän tekasee kokonaisen ohjelman kuvateoksensa sisällöstä. Sen tulisi ilmestyä vihkottain suuressa 8:ossa ja sisältää etupäässä alkeisopettavaista, aina sovitettuna käytölliseen elämään. Kussakin vihkossa pitäisi olla joku pitempi kuvitettu kirjoitus esim. seuraavista aineista: ulkomaan teollisuuden laadusta; maanviljelyksestä eri osissa, niinkuin suonviljelyksestä, lannoituksesta, siemenlajeista, metsänhoidosta, karjanhoidosta, kynnöstä, kylvöstä, metsäpaloista, myllyistä; käsiteollisuudesta; yksinkertaisista luonnonlaeista kuvineen ja sovituksineen käytölliseen elämään (painolaki, vipu, vaaka, puntari, pendeli), vedestä, lumesta, ilmasta ja sen suhteesta tuleen, hengitykseen, liikkeeseen. Siitä laajenisi ohjelma kuvauksiin eri sivistysasteista, kaupasta, merenkulusta, rautateistä; tiilinpoltosta; kalkinpoltosta; — sisältääpä vielä viittauksen PeIlervo-aatteestakin s.o. maanviljelijäin yhdystoiminnasta.