Kuten tunnettu oli käsitöiden opetus seminaareissa ja kansakouluissa yksi Cygnæuksen kansakoulu-järjestelmän pääpylväitä. Tämän pylvään katsoi komitea tarpeettomaksi ja sahasi sen pois. Soldan oli toista mieltä ja liitti vastalauseen komitean lausuntoon.
Komitean ehdotus, että käytölliset työt seminaareissa olisivat supistettavat ainoastaan virkistystöiksi lomahetkillä, oli Soldanin mielestä seuraus niistä sivistyssuunnista, jotka siihen saakka olivat olleet vallalla maassamme. Yhtäältä on kansamme valistaminen ollut ainoastaan papiston käsissä ja muodostunut siten ennen kaikkea uskonnolliseksi. Toisaalta oli korkeampi tieteellinen sivistys ollut yksipuolisesti humanistista. Kielitaito, kaunokirjallisuus, historia ja filosoofinen spekulatsioni olivat tässä suunnassa sivistyksen välittäjinä ehdottomasti etusijassa matematiikan ja luonnontieteen sekä varsinkin niiden käytäntöön-sovittamisen kustannuksella. Molemmat nämä suunnat ovat koulunkin alalla johtaneet samaan tulokseen, nimittäin idealismiin, joka ei osaa panna arvoa aineellisen elämän vaatimuksille, kuinka tärkeätä niiden tyydyttäminen lieneekin myöskin henkiselle kehitykselle. Niistä on siis yhteisenä seurauksena realisten tietojen ja käytännöllisten taitojen merkityksen yleinen halveksuminen.
Mutta jos tämä käsitys pääsee seminaareja järjestettäessä siihen määrin vallalle, että ainoastaan kuudes osa oppitunneista määrätään käytännöllisiin harjoituksiin maanviljelyksessä ja käsitöissä ja niiden johtaja sijoitetaan seminaarin palvelijain joukkoon, niin joutuu suomalaisten seminaarien järjestäminen kokonaan väärälle tolalle.
Selitettyään, että hän käytännöllisillä työharjoituksilla seminaareissa tarkoittaa sellaisia teknillisiä töitä (sahausta, höyläystä, sorvausta, takomista, viilausta, juottamista y.m.), joiden avulla puusta, metallista ja muista raaka-aineista valmistetaan hyödyllisiä tuotteita sekä kotitarpeeksi että myytäväksi tai vaihdettavaksi, käy hän esittämään niiden kasvattavaa merkitystä. Kätevyydestä seuraa aina itseluottamusta, toimeliaisuutta, ahkeruutta, säästäväisyyttä ja kykyä tulla toimeen elämän eri vaiheissa, sanalla sanoen luonteen ominaisuuksia, joita ei liene suuremmassa määrin tavattavana suomalaisessa kansassa ja joita ei voitane yksimielisesti aatteellisen opetuksen kautta saavuttaakaan. Kun on kysymys kansakoulusta eli etupäässä ruumiillista työtä harjoittavain kansanluokkain valistamisesta, niin on tarjona vaara, että yksipuolisesti aatteellinen opetus vieroittaa sen pois omasta käytännöllisestä elämäntehtävästään, voimatta sille kuitenkaan avata onnellisempia tai yhtä onnellisia elämän-uria.
"Jos asiata katsotaan erityisesti oman maamme olojen kannalta, niin saadaan vaan vahvistusta sille, mitä edellä on sanottu. Maanlaatu on karua, ilmanala kovaa, asema kaukainen. Tylyn luonnon helmassa täytyy täällä kansan rohkeudella ja sitkeydellä hankkia keinoja ei ainoastaan niukaksi toimeentulokseen, mutta myöskin — niin ainakin tekee mielemme toivoa — sivistyksen ja hyvinvoinnin luomiseksi. Mutta luonnonvoimia ei kukisteta abstraktisten tietojen, ei mietiskelevän luonteen, ei kieltäymyksen hengen avulla. Siihen vaaditaan älykästä työvoimaa s.o. yritteliäisyyteen yhdistynyttä reaalitietoa."
"Lukemattomat ja osaksi myöskin äärettömät ovat ne jo tunnetut ja tunnustetut tarpeet, jotka ovat seurauksena maamme laadusta ja kansamme tähänastisesta historiasta. Vesiä ja soita on kuivattava, koskia perattava, rautateitä rakennettava, metsän- ja maanviljelystä korotettava nykyajan kannalle, kouluja on perustettava — mutta joka askeleella kaikuu vastaan tuo kamala totuus, että maamme on köyhä. Kaikkialla tarvitaan ja puuttuu pääomaa. Köyhyytemme on muuttunut sananparreksi. Täällä siis, tässä luonnon niin niukasti suosimassa maassa, olisi toki todeksi myönnettävä, ett'ei työhalua ja työtaitoa saa kansalliseen kehitykseen pyrittäessä rankaisematta syrjäyttää yksipuolisesti idealistisen maailmankatsannon nimessä."
"Tunnustakoon Suomen kansa kernaasti aina, missä äärettömässä kiitollisuuden velassa se on papistolleen, ajattelijoilleen ja historian- ja kielentutkijoilleen. Mutta inhimillinen kulttuuri puskeutuu alinomaa uusiin muotoihin. Katsaus uusimpina aikoina voimakkaimmin edistyviin kansoihin osoittaa peittämättä, että nämä kansat imevät elinvoimansa, hyvinvointinsa ja kansallisen itsetuntonsa juuri älykkäästä aineellisesta työstään ja reaalisten tieteiden kannattamasta teollisuudestaan. Näissä maissa on myöskin huomattu, että uskonto ja aatteellinen elämä yleensä eivät kärsi aineellisen toiminnan korkeampaan arvoon saattamisesta, vaan päin vastoin siitä elpyvät Kaikkien maiden kokemus osoittaa mitä selvimmin, että korkeampi henkinen tieto ja jalostuneet tavat kulkevat käsikädessä aineellisen hyvinvoinnin kanssa, samalla kun tietämättömyys, raakuus, paheet ja rikokset viihtyvät köyhyyden majoissa."
"Mutta historian kulku on sellaista, että tätä kansain todellista valloitusta, nimittäin vapautusta luonnonvoimien ylivallasta, ei saada aikaan ilman taistelua ja yhteentörmäyksiä. Ja mikäli yksipuolinen idealismi siinä, joskin tietämättään, esiintyy näiden voimain liittolaisena, silloin on taistelu tiukka. Sillä houkuteleva sana ja dialektiikka ovat tämän vastustajan kadehdittavia etuoikeuksia."
Näihin näkökohtiin perustuen ehdottaa vastalauseen kirjoittaja järjestettyjen ja totisten työharjoitusten toimeenpanemista opettajaseminaareissa, koska juuri seminaari on hänen mielestään oikea paikka tällaisen hyvän siemenen kylvämiseen. Sillä tarkoitus on oleva koko kansan käsityksen selvittäminen teollisen taidon tarpeellisuudesta. Ei niin, että seminaarista etupäässä olisi tehtävä käsityökoulua ja vielä vähemmin polyteknillistä opistoa, vaan niin, että oppilaista olisi kasvatettava opettajia, jommoisia meidän maamme nykyisellä kannallaan ennen kaikkea tarvitsee, nimittäin sekä aatteellisesti että käytännöllisesti sivistyneitä, reippaita, yritteliäitä, ahkeria ja työtaitoisia. Kansakoulunopettajan tulee olla perehtynyt kansan työkysymyksiin ja olla sekä halukas että kykenevä ottamaan niihin osaa ja jos mahdollista myöskin vaikuttamaan niiden ratkaisemiseen.
"Kansakoulun tulee meidän maassamme välttämättä olla työkoulu ainakin niin kauvan, kunnes tarve ja varallisuus vaatii niiden erottamista."