Syyperäinen ajatteleminen, refleksioni, vaikkakin se on, niinkuin on nähty, kovin taikauskoista, ei kuitenkaan lakkaa koskettelemasta elämän kaikkia suhteita. Luonnon kannalla olevan ihmisen ajatukset kiertelevät alussa yksinomaan häntä itseään ja hänen omia aineellisia harrastuksiaan, ja vaikka tunne tässä niinkuin ainakin on valmis seuraamaan ajatusta, on kuitenkin kaikki mitä se kuvastaa ja mitä se vaikuttaa, ainoastaan aistillista laatua.
Mutta vähitellen muuttuvat menot. Yksitoikkoinen elämä johtaa määrättyihin tapoihin, ja kun on saavuttu sille asteelle, jossa tietoisuus henkivainajain elämästä s.o. hengen itsenäisyydestä on selvä ja vakaantunut ja kun näitä henkiä aletaan palvella, olkoonpa että tämä palveleminen on kuinka yksinkertaista tahansa (niinkuin esim. että nuija lasketaan ruumiin viereen, että vainaja saisi puolustautua petoja vastaan), silloin on se tunne, joka seuraa tätä tekoa, tuo osanoton, pelon, kiintymisen ja kiitollisuuden tunne, uskonnollinen tunne, ja muodostaa yhdessä taikauskoisen käsityksen kanssa uskonnon ensimmäisen idun.
Jo näillä elämänsä asteilla huomasi ihminen olevansa kiedottuna moninaisiin suhteihin luonnon kanssa, joka, kun oli kysymys hänen ainoasta harrastuksestaan, henkensä elättämisestä, milloin tuli ystävällisesti häntä vastaan, milloin taas vihamielisesti pakoitti hänet vaivoihin, kärsimyksiin ja myöskin ennenaikaiseen häviöön.
Niinpiankun metsät ja vedet kerran olivat näin kansoitetut, seurasi siitä itsestään, että näitä sen asukkaita hyvää ja pahaa vaikuttavina henkinä oli hyvitettävä. Ja kaikki, mikä tiettiin olevan eläville mieluista, otaksuttiin olevan sitä myöskin vainajille.
Ja siitä alkaa luonnon henkien palveleminen. Heille kannetaan uhreja, mairittelua (kiitosta ja ylistystä), lupauksia ja rukouksia. Tunne, joka ajaa osoittamaan vainajille kiintymystä, alamaisuutta, on uskonnollista tunnetta. Ja tätä uskonnollista tunnetta seuraava palvelus on — uskonnon alku.
Tästä alusta, näistä monista jumaliksi muuttuneista vainajista kehittyi sitten vähitellen yksi kansallisjumala, jollainen on esim. juutalaisten yksi ainoa jumala, joka sittemmin hajosi useampiin ja jonka henki otti asuntonsa ihmisessä.
* * * * *
Uskonto ja siveellisyys.
Uskontokysymyksestä siirtyy Soldan mietelmissään toiseen häntä yhtä paljon huvittaneeseen kysymykseen, nimittäin kysymykseen siveellisyydestä.
Sellaisena kuin hän käsitti uskonnon synnyn ja kehityksen, ei ihmisen siveellisyydellä ja uskonnolla ollut alussa toistensa kanssa mitään tekemistä. Jos tapain kehittyminen saisi kulkea omaa kulkuaan, johtaisi se siveellisyyteen, kaikkein korkeimpaan ihanteelliseen humaniteettiin, kaikkein korkeimpaan eetilliseen päämäärään, johon sivistynyt ihminen voi kohota ilman uskonto-ilmiön apua, ilman semmoisenkin, jommoisena se kautta vuosisatojen elää historiallisissa muodoissaan (kirkossa), jos vaan olisi mahdollista tapojen purjehtia ympäri kaikkialla esiin pistävien uskonnollisten tunteiden.