»Ei ole sinulla kelloa … valehtelet…»
»Etkö sinä näe, että vitjat välkkää … liivien päällä.»—Martti pullisti mahaansa ja rintaansa—… »minulla on samettiliivit … ja kello … ja vitjat…»
»Vitjat lie, mutta ei kelloa…»
»Eikö ole? … katsoppas, eikö ole… Ähäh! eikö ole?…»
»Näkyy olevan … hyvä, kun on…»
»Elä mene … katso kuoren sisään, jos et usko, että tämä on silinteri…»
»Pudotahan…»
Mutta siitä Martti säpsähti niin, että pisti vikkelästi kellon taskuunsa…
Oliko hän todellakin ollut pudottaa kellonsa?… Eihän hän taida ollakaan oikein … mitenkä se on? … pää?… Minnekä se Antti meni?… Jos hyvinkin olisi kello pudonnut?… Ei, ei … taskussahan se on … ja käykö se? … käy se vielä … pannaan pois, pidetään kiinni, ettei putoa…
Mutta silloin rupesi taas musiikki soimaan, ja väkeä kokoontui yhteen kohti soittolavan ympärille kuuntelemaan. Martti jäi väkijoukon keskeen. Hänkin rupesi kuuntelemaan … ja päällään ja jalallaan innostui hän tahtia polkemaan ja vähitellen koko ruumiillaan … niin ettei muistanut kelloaankaan, ei ollenkaan, että sitä oli hänellä ollutkaan olemassa.