—Olkaa hyvä ja etsikää isäntä ja käskekää hänen toimittaa hevonen— meillä olisi kiire,—sanovat herrat, joita on kaksi, toinen vanttera ja vahvan näköinen, toinen hennompi, ja sillä on matkalaukku kaulassaan ja silmälasit päässä.
—Kuuletko sinä, herroilla on kiire—jouduttakaa te hevonen yhtä pian valjaisiin, kuin minä oman riisun.—Vikkelä poika onkin jo päästänyt valjaista kovasti tuhuttavan hevosensa.
Hollimiehellä ei itse asiassa ole mitään herrain kiirettä vastaankaan, mutta sanoohan kuitenkin totuttuun tapaansa, että »kylläpähän tässä ennätetään, jahka joudutaan», ja menee pirttiin.
—Kyyti tuli, sanoo hän ja kopaisee isäntää jalkaan, mutta isäntä ei liikahdakaan.—Kyyti tuli—kuulkaa isäntä—tahtovat hevosta.—Ei se nouse.
—Ei se nouse, sanoo hän pihalla olevillekin ja ruopii korvallistaai!'
—Survaise kylkeen—tottapahan nousee.
—En minä—survaise itse.
Kyytipoika on urhoollisempi, vaikka on pienempi…
—Ylös isäntä—hoi!—Ja hän lyödä sätkäyttää ohjasperillään ihan isännän korvan juureen, niin että heiniä hänen silmilleen tuprahtaa, mutta isäntä ei herää vieläkään.
—Ylös isäntä—hoi!—mutta nyt se jo herää, sillä poikahylky on romahuttanut tupakkihakkurin kumoon aivan hänen päänsä pohjissa.