Olin eilen illalla rovasti Mannermaan luona, hänen pienessä huoneessaan erään pihan perällä. Siellä oli myös piispa Koskimies. Olivat pohjoisen hiippakunnan päämiehet täällä etelässä kuin "pakopirtillä", ison vihan aikuisella, kuin erämaassa Suomen pääkaupungissa. Oltiin sitä mieltä, että punaiset ennen vaikka voittakoot kuin että heidän kanssaan ruvettaisiin minkäänlaista rauhaa hieromaan. Jos antautuisimme hiukankaan, niin tämä pian taas uudistuisi. Parempi, että pysyy leppymätön sotakanta ja siveellinen rintama ehjänä, kuin että ruvetaan tinkimään ja kompromissaamaan. Sitten voidaan puhtain aattein ja puhtain lipuin lähteä valloittamaan takaisin, mitä olemme menettäneet. Tätä väkivaltaa ei saa koskaan tunnustaa, vaikka siihen täytyisikin väliaikaisesti ja pakollisesti alistuakin.
*
Tanssitaan — veri vuotaa.
Täällä kuulutaan tanssittavan joka ilta, kaikissa kasarmeissa, kaikissa työväen huoneustoissa, Smolnassa, ehkä Säätytalolla, mahdollisesti senaatin linnassakin. Työväen talot ovat kaikkialla maallakin muuttuneet tanssitaloiksi, jo kauan sitten. Agitatsiokokouksia, jotka päättyvät tanssiin. Johto ei pane sille mitään sulkuja. Se nähtävästi suosiikin näitä orgioita, sillä eivät ole ne tilaisuudet vain viattomia toverikarkeloita. Kansalle annetaan se vapaus. Mitään siveellistä tai aatteellista kuria ei vaadita, kunhan valtiollinen puoluekuri pysyy lujana. Nuorukaiset ja neidot tanssivat ja tottelevat, äänestävät niinkuin käsketään ja saavat siitä palkakseen vapauden viettää illatsuita pyhänä ja arkena ilman mitään kontrollia. Se on sitä lajiaan panem et circenses… Avaan ikkunani, kuuluu jostain sotilassoittokunnan valssin soitto. Se kuuluu joka ilta, jo ennen auringon laskua. Toisia viruu verissään rintaman metsissä, kanuunat ammuvat ja kuularuiskut rätisevät…
*
Verikoston vaistot.
Jos punaiset voittavat ja heidän valtansa jää joksikin aikaa olemaan eikä ole muita keinoja sen kukistamiseksi, syntyy varmaankin porvarillinen salaterrori. Tulee syntymään uusia Schaumanneja. Mannerin, Tokoin ja muiden täytyy ympäröidä itseänsä lujalla henkivartiostolla. Kysyin eräältä papilta, miten hänen tuntonsa ja oikeudentuntonsa suhtautuisi semmoisiin tekoihin tyranneja vastaan. Hänen silmänsä välähti, sitten hän virkkoi: "Se on nyt niin, että ihmisen oikeudentunnon täytyy purkautua tavalla tai toisella, epänormaalisestikin, ellei muuten voi." Ihmisessä piilee verikoston ja omankäden tuomio-oikeuden ja lainkäytön vaisto herätäkseen vuosisatainkin unesta.
*
Omantuntoni ovea kolkutetaan.
Kuinka me nyt noita punaisia tuominnemmekin, kironnemmekin, omituista kuitenkin on, että kirous sittenkään ei tahdo oikein karskahtaa. Tämä on rangaistus eikä siitä pääse, että tämä on rangaistus "syntiemme" tähden. Että rangaistus olisi tasapainossa "rikosten" kanssa, sitähän ei tahtoisi myöntää. Mutta kai näillä seurauksilla on ollut syynsä. Kaikki, mikä tapahtuu, on mekaanista loogillisuutta. Onhan muuten monen monta kertaa myönnetty, että emme ole tehneet läheskään kaikkea, mitä olisi pitänyt, emme edes, mitä olisimme voineet. Laiminlyönti-syntejä katsotaan yleensä niiksi pienemmiksi, mutta talouden hoidossa on sitä rappiolle päästävä, vetelä, saamaton isäntä suuri syyllinen. Me emme olleet kyenneet tätä taloamme aikain kuluessa hoitamaan niin, ettei tätä olisi tullut. Ei se lopultakaan ole kaikki kiihoitusta. Emme ole osanneet emmekä ymmärtäneet tehdä "oikeutta kaikille". Tulemmeko sitä voitettuammekaan tekemään? Menneisyyden varjot yhtyvät tulevaisuuden varjoihin ja päämme päällä vaakkuu pessimistinen pimeä.