Vankien kuulustelussa.
Vallankumousoikeudet ovat alkaneet työnsä. Kaikki kaupungin lakimiehet ovat mobilisoidut pitämään vangittujen valmistavia tutkinnoita. Se on urakka sitä lajia, jota minkään maan historia tuskin tuntenee toista. Jo nyt lienee tutkittavien lukumäärä tuhansissa, ja yhä se kasvaa aivan peloittavasti. Lauma lauman, katras katraan perästä vaeltaa kiväärimiesten paimentamana katuja pitkin. Yhä uusia apajia vedetään. Joka talo tarkastetaan kellarista ullakolle. Kaikki ilmiannetut tai epäilyksenalaiset otetaan. Pian on suurin osa Helsingin työväkeä pidätetty. Maaseudulta tulee lisää, miehiä ja naisia.
Yksi tutkintopaikka on Suomalaisen Normaalikoulun talo. Olen käynyt tänään pariinkin kertaan siellä. Ovella odottaa pitkä jono vangittujen omaisia saadakseen jättää veljelle, miehelle, tyttärellekin jotain syötävää, sillä valtion puolesta ei ole vielä ehditty mitään siinä suhteessa järjestää. Se on sitä laatuaan leipäjono. Ei siinä nyt kuulu uhkauksia lahtareista, ei ainakaan äänekkäämmin. Jos joku yrittää purkaa sisuaan, tukkivat toiset suun. Nyt pitää olla hiljaa semmoisista. On itkua ja nyyhkytystä, hätäilyä ja voihkinaa. Toiset koettavat olla reippaita ja hyvätuulisia ja vaikuttaa vartioihin hymyhuulin ja herttaisin sanoin. Kirjoitetaan osoitteita paperikääröihin ja lainataan kynä toinen toiselta. Yläkerran ikkunoista näkyy kalpeita kasvoja.
Pääsen sisään mainitsemalla tutkintotuomarin nimen, jolta olen saanut luvan tulla seuraamaan hänen kuulusteluaan. Suuressa eteisessä odottaa joukko vankeja vuoroaan. Kiväärimiehet saattavat toisia takaisin ja tuovat toisia suurista luokkahuoneista ylikerrasta. Saan silmätä erääseen luokkahuoneeseen, jossa on joitain vaarallisimpia punakaartilaisia. Kun tulemme vartian kanssa sisään, nousevat he kiireesti ylös ja seisovat jäykkinä niinkuin vankilantirehtöörin edessä. Näyttää siltä kuin nuo villit, luihun näköiset miehet eivät ensi kertaa seisoisi vankilantirehtöörin edessä, niinkuin ne tietäisivät entuudestaan, miten sellaisessa tilaisuudessa on reklementin mukaisesti esiinnyttävä. Päästettiinhän täällä kansanvaltuuskunnan mentyä vapauteen ja aseistettiin kaikki Sörnäisten kuritushuoneen asukkaat. Yksi nukkuu tai on nukkuvinaan nurkassa. Tekisi mieleni kuulustella noita omalla tavallani, mutta eihän se käy päinsä. Kuulustelu tapahtuu monessa huoneessa. Siinä, minne minä menen, on kolme tutkijakuntaa, kaksi lakimiestä kummassakin. Voin yhtaikaa seurata niitä kaikkia ja valita mielenkiintoisimmat tapaukset ja tyypit.
Petyn. Täällä ei ainakaan minun ollessani ollut ainoatakaan mielenkiintoisempaa tapausta. Yleensä tekevät kaikki surkean, usein raukkamaisen vaikutuksen. Totean ja kuulen tutkijoilta, että ei yksi ainoakaan tahdo tunnustaa väriä; ei ainoakaan ole omasta tahdostaan aatteen vuoksi, köyhälistön asian vuoksi, sen aseman parantamiseksi mennyt kaartiin. Asetta hän on kyllä kantanut, mutta ollut ainoastaan vahdissa, kun siihen pakotettiin. Otettiin ensin töihin, täytyi mennä, kun ei ollut muuta elämisen mahdollisuutta ja perhe olisi kuollut nälkään. Se on melkein kaikkien puolustus, ja saattaa olla useimmassa tapauksessa tosikin.
Ensimmäinen tutkittava teki kuitenkin jotenkin sekavan miehen vaikutuksen. Hän sanoi olevansa entinen kirjaltaja, oli hyvin puettu, tukka vähän venäläiseen malliin otsalle vedetty ja tasaiseksi leikattu, niska paljaaksi ajettu. Hänenkin puolustuksensa oli työttömyys. Hän on mielipiteiltään oikeastaan porvarillinen. Hänellä on Porissa valkoisia sukulaisia, jotka voivat sen todistaa. Hän katuu erehdystään. Hän koettaa olla varma ja huoleton, jolla ei ole syytä mitään pelätä, mutta hänen varmuutensa on tehtyä. Ei pääse vapaaksi, ennenkuin hänen antamiensa tietojen todenperäisyyttä tutkitaan.
Tuodaan eteen nuori ruotsia puhuva nainen, joka on vangittu Kaartinkasarmissa. Hänkin on kirjaltaja, ja kun ei ollut mistä elää, meni siivoojattareksi kasarmiin. Ei hän ole "mikään huono nainen". Mene tiedä. Hän itkee ja vapisee. Hänet vapautetaan sillä kertaa sillä perusteella, että hän ei voi olla mikään yhteiskunnalle vaarallinen henkilö.
Samoin vapautetaan nuori mies, sairas ja surkea, joka saa todistetuksi, että hän ei ole kantanut kivääriä. Siellä on useita siistejä ja kasvoista ja esiintymisestä päättäen kunnon työmiehiä. Ne eivät ole olleet aseellisesti mukana, mutta nähtävästi mukana jossain virastossa. Tutkijat näyttävät usein olevan pahassa pulassa, mitä tehdä. Useimpien asia lykätään, harva voidaan vapauttaa.
Tuodaan sisään suuri, komea, mustaverinen mies, tyypillinen punakaartilainen, jolla on kaartin kinttukääreet ja ruskeat patiinit. Tuo nyt varmaan vastaa röyhkeästi: "Kyllä minä olen kivääriä kantanut ja vastaan puolestani." Hänellä on sormi kääreessä ja on siis ilmeisesti ollut taistelussa mukana. Niin hän on ollutkin ja haavoittunut hän myöskin on. Hänet otettiin ja vietiin junaan, jossa pistettiin kivääri käteen. Ei olisi mitenkään antanut luonto myöten siihen tarttua, sillä ei ole koskaan elämässään pyssyä käsitellyt. On antimilitaristi, ei hyväksy sotaa minkäänlaista, on rauhan mies. Hänet vietiin Muolan rintamalle. Ennenkuin lähti ampumaan toisia, ampui itse itseään käteen ja pääsi vapaaksi. — Pidätettiin edelleen.
Tutkijoilla ei toistaiseksi näyttänyt olevan varmoja ohjeita, ja minunkin siellä ollessani saapui uusia määräyksiä, jotka rajoittivat heidän ennen saamiaan valtuuksia. Alussa lienee niitä ajateltu jotenkin laajoiksi siihen nähden, että tutkijan harkittavaksi jätettiin vangitun vaarattomuus yleiselle turvallisuudelle. Vaan eikö liene tarpeeksi luotettu tutkijain tarkkanäköisyyteen ja ihmistuntemiseen, koska vaarattomuuden mittapuuksi sitten asetettiin, oliko vangittu tavattu tai todistettu kantaneen asetta. Vangit saivat vedota todistajiin, joiden tietysti täytyi olla luotettavia porvareita. Semmoisten todistusten nojalla useita vapautettiin, mutta myöskin syytettiin ja pidätettiin.