Sain sen vaikutuksen, kuin tässä olisi tulossa huikea prosessi, aivan ylivoimainen tehtävä, josta porvarillisen yhteiskunnan on oleva aivan mahdoton selviytyä, vaikkei noudatettaisikaan tavallisia oikeudenkäynti-menettelytapoja. Ovathan nämä vuohet ja lampaat ihan yhdenkarvaiset ja sotketut pakko-otonkin kautta niin yhteen, että selvitteleminen on suorastaan mahdoton. Ja kun näin Helsingissä, mitä sitten koko maassa? Siinä menee kevät ja menee kesä ja tulee syksy, ennenkuin harvakaan seula on ehtinyt erottaa jyvät ja ruumenet.
Minusta tuntuu kuin toistaiseksi olisi tyydyttävä toimenpiteihin, jotka takaavat yhteiskunnan turvallisuuden, sen, ettei kapina uudestaan puhkea. Se ei olisi voinut koskaan puhjeta, jos valkoisilla olisi ollut aseita ja ryssät olleet maasta poissa. Nyt on valkoisilla aseita ja ryssät ovat poissa. Kun olisi päästy rauhallisempiin oloihin, olisi ollut aika käydä ottamaan kiinni ja rankaisemaan suurimmat syylliset ja varsinaiset rikolliset. Ja kun suurimmat syylliset kuitenkin ovat ja kai tulevat olemaan saavuttamattomissa rajan takana.
*
Venäläiset tällä hetkellä.
Tämä päivä päättyi minulle sangen merkilliseen elämykseen. On annettu määräys, että ainoastaan ne venäläiset, jotka voivat esittää suosituksen joltain luotettavalta henkilöltä, saavat jäädä maahan, muut toimitetaan rajan taa. Eräs kirjailija ja tiedemies, johon kapinan aikana tutustuin, tulee minulta sitä pyytämään ja saa sen ja voi luultavasti toistaiseksi jäädä tänne. Omassa maassaan odottaisi häntä vankila, mahdollisesti kuolema. Onhan maailma hiukan muuttunut, kun kadetti, Kerenskin mies, entisen suuren ja mahtavan Venäjän kansalainen…! Hän oli kovin kiitollinen minulle, minä ehkä vielä enemmän hänelle.
Näitä tämmöisiä oli maaherran virkahuoneen eteinen ja rappukäytävä täynnä, nöyriä, hätääntyneitä. Millä tavalla he maksanevat meille velkansa vieraanvaraisuudestamme ja asyylioikeudestaan? Toivottavasti he kerran tahtovat ja voivat sen tehdä. He saavat kiittää Suomen itsenäisyyttä hengestään.
Keskiviikkona 17 p:nä huhtikuuta.
Kansantalo ja sen henki.
Kansantalo Siltasaarella on — tunnustan sen suoraan — aina herättänyt minussa sekavia tunteita.
Miksi on työväentalo rakennettu kuin miksikin ritarilinnaksi? olen usein kysynyt. Olen sitä ja sen läheisyyttä miltei kammonut, vaikka olisin tahtonut suhtautua siihen kokonaan toisin tuntein. Seisoihan se siinä kuin mikä keskiajan ryövärilinna salmen rannalla, sillan korvassa kahden valtakunnan rajalla. Siitä voitiin hyökätä ja puolustautua. Se hallitsi ympäristöään, vartioi kulkuteitä köyhälistön maasta muuhun maahan, jakoi kansan kahtia, käski ja määräsi, valmiina valloittamaan ja kukistamaan.