—Kyllä minä lähden sinne heti paikalla. En käy kotonanikaan … ajan ohitse sinne suoraan. Sinä olet, veli, hyvä mies. En minä toista semmoista miestä tunne … en totta tosiaan minä tunne.—Hyvästi nyt! Käy, hyvä veli, minunkin talossani… Sinä niin harvoin meillä käyt, vaikka me ollaan yhden pitäjän miehiä… Vaan hyvästi nyt!
—Minnekä sinulla on semmoinen kiire … istu nyt ja polttele!
—Ei, ei, kyllä minä polttaisin … kiitoksia paljon … mutta en minä nyt tällä kertaa … minun pitää joutua sen vallesmannin luo…
—Eihän tuo nyt niin jäniksen selässä liene…
—Jos ennättää lähteä pitäjälle tai niin poispäin … niin että kyllä minun täytyy … anna nyt anteeksi…
—No, hyvästi sitten…
—Hyvästi, veli, sano vaimollesi terveisiä ja käy talossa…
Notkeana ja hätiköiden lähti herra ulos, ja samassa tuli vallesmanni piilostaan. Yhdessä katsoivat he kapteenin kanssa ikkunasta, kuinka Hellmanni päästi hevosensa irti tikapuista ja lähti kiireesti räntäsateeseen ajamaan.
Tuskin oli tulta viritetty, kun Hellmanni iltahämärissä ajaa uudelleen kapteenin pihaan…
Kapteeni ja vallesmanni istuivat totilasin ääressä, kun kompuroimista ja lukon haparoimista kuului porstuasta. Viimein työntäytyi sieltä kulmakarvojaan myöten lumeen tahrattu mies.